torstai 14. tammikuuta 2010

Lähtöpäivä lähestyy vääjäämättä ja Verbier on vielä mysteeri, joten tehdäänpä silmäys tulevaan räpellyskohteeseen.

Maantiede

Verbier sijaitsee Lounais-Sveitsissä, Valais:n kantonissa, ja on yksi Sveitsin suurimmista hiihtoalueista. Alue on pääosin ranskankielistä ja saksaa puhutaan pääosin vain kantonin itäosissa.
Kylä on 1500 metrin korkeudessa ja on asukasluvultaan suurinpiirtein Hyrynsalmen kokoinen (kaikkihan Hyrunsalmen asukasluvun tietää). Talvisesonkina asukasluku saattaa nousta yli 30000 asukkaaseen.

Ruokaa, juomaa ja yöelämää

Massakausi jatkuu! Alpeille tyypillisesti ruoka on kovin kovin liha ja juustopainotteista - fondue, raclette, rösti, pierre-chaud... Kaikki laihduttajalle sopimattomia ruokia, joka sopii meille.
Alueelle tyypilliset Zürigschnätzlet (vasikkaa ja sieniä kermakastikkeessa) ja Cervelat (alunperin aivoista tehty makkara) lienee pakkomaistamisen listalla. Ravintoloista La Table d'Adrien kiinnostaa ainakin tulevaa restonomia eniten, onhan sillä edes yksi tähti Micheliniltä.

Juustoja? No totta h*lvetissä, kun kerran Sveitsissä ollaan! Sveitsissä tuotetaan palttiarallaa 450 erilaista juustoa ja koska Verbier sijaitsee lähellä patonginpurijoiden rajaa, tulee Savoien alueelta vielä muutama juustolaatu lisää. Emmentaalin, Appenzellerin ja Gruyèren lisäksi Valais:n alueelta tulee alueen oma Raclette, jonka juuret juontaa 1500-luvulle.

Valais:n alueen tärkeimpiin elinkeinoihin matkailun lisäksi kuuluu viininviljely - sopii ainakin porukan metroseksuaaleimmille jäsenille (jokainen voi miettiä kenelle). Allekirjoittanut ja Harhaanjohtaja pitävät silmänsä auki ravintoloissa ja kaupassa, jotta pullojen kyljestä löytyy AOC merkintä, niin saadaan ainakin paikallista tavaraa. Chasselas (Sveitsissä "Fendant") rypäleistä tuotetut valkoiset ja Gamay rypäleestä tuotetut punaiset viinit menevät probieeraukseen.

Ja sitten asiaa yökiitäjille, eli Skånen Härkä ja Idioottikuningas tarkkana. Huvituksia löytyy!
After-Ski on vilkasta. Médraniin vievältä loppurinteeltä löytyy 1936, joka luultavimmin täyttyy jo hyvissä ajoin juhlivista laskijoista. Jos ei halua katkoa raajojaan parin drinksun jälkeen, kannattaa samantien laskea suoraan kylään ja pistäytyä vaikka Farinet Après Skissä (vuoden 2004 paras after-ski koko maailmassa "Which"-lehden äänestyksessä), jossa mm. joka päivä live-esiintyjä. Paikallisia hiihtopummeja voi käydä high-fiveamassa Pub Mont Fortissa, jossa legendan mukaan joku Suomalaisjamppa nimeltään Yoki (vähän epäilen tätä legendaa... montako Yokia tunnette) joi päivän aikana 44 pulloa Elephant-olutta, joka on vieläkin ennätys. Siinä haaste... MAAAATTSSS!!!
Ilta jatkuu saunan ja ruoan jälkeen Casbahissa, jonka väitetään olevan Verbierin "Rubiini", eli parasta, mitä sieltä löytyy. Kännistä nuorisoa ja pitkää jonotusta, mikäs sen parempaa. Farm Clubilla pitää käydä ehdottomasti, koska se ei ole köyhille ja tuntemattomille. Sovimme yläluokan ja julkkiksien joukkoon, kuin lahna sänkyyn, joten olen kovin pettynyt, jos emme yhtenäkään iltana keskustele siellä James Bluntin ja Diana Rossin kanssa musiikista, tai naita Pulsaa Sarah Fergusonille tai Ruotsin prinsessoille.

Ai mites se laskeminen? No tuota tuota...

4 laaksoa, yli 400 rinnekilometriä, satakunta hissiä, sinistä, punaista, mustaa, offaria, heli-skiitä...
Ja sokerina pohjalla mahdollisuus kavuta 3330 metriin.
Katsokaa itse.


sunnuntai 10. tammikuuta 2010

Mitä mongerrusta siellä oikein puhutaan?

Vaikka Verbier Sveitsissä sijaitseekin, on alue vahvasti ranskankielistä. Kiva kiva. Onneksi kyseessä on turistikohde, niin muutkin kuin Mats varmaan jotenkin kielellisesti siellä selviää, mutta kaikille meille kolmelle muulle turaajalle laadin kuitenkin lyhyen fraasikokoelman peräti kolmella "kielellä": suomeksi, ranskaksi ja kaikkein eniten minua kiehtovaksi sveitsinsaksaksi (joka ei siis ole oma kielensä, vaan saksankielen murre). Tässä tulee s'il vous plaît!

Ensin ihan muutama perustervehdys:

Hei!
Salut!
Hoi! (Grüezi)

Hyvää iltaa
Bonsoir!
Gueten Abig

Tavataan myöhemmin
A plus tard
Bis spöter

Näkemiin!
au revoir!
(Uf) Widerluege

Kun on tervehditty (ja meidän tapauksessa usein myös sanottu heipatkin samalla henkäyksellä), niin voisihan sitä small talkkiakin koittaa...

Olen eksynyt
Je suis perdut
Mir sind verlore

Onko teillä halvempaa?
Est-ce que vous avez quelque chose de moins cher?
Het's no Billigeres?

Voinko maksaa luottokortilla?
Est-ce que je peux payer avec une carte de crédit?
Chann i mit Kreditkarte bezähle?

Ja kun yhteys on luontevasti luotu (sveitsiläiset tykkää rahasta, joten kannattaa samantien siis jutella vain siitä), niin sitten voikin lähteä syömään...

Hyvää ruokahalua!
Bon appétit!
En guete!

Kippis!
à votre santé!
Pröschtli!

Pröschtlin jälkeen millään ei ole enää mitään väliä. Aivan sama mitä ja millä kielellä solkottaa, niin kukaan ei kumminkaan saa mitään selvää.

Poikain kesken KUN innostutaan puhumaan saksaa, niin muistetaan sitten käyttää toisistamme termiä früünd (saksaksi "freund"), niin mädchenit ainakin pysyy meistä kaukana.

Sveitsinsaksaksi on helppo puhua osaamatta sitä: lisää vain kaikkien sanojen perään päätteen -li (tai pelkkä -i) niin taas tuli sveitsinsaksan sana. Jotenkali eiköhäni meli näilläli hyvinli tullali toimeenli!

Enää viis päivää wichserit ja sitte mentiin!

torstai 7. tammikuuta 2010

Saalbach-raportti

Ei siinä mennytkään kuin vuosi kun tämäkin paskaraportti näki päivänvalonsa. Taisi viimevuotinen blogausinnostus vaatia veronsa kaikilta. Tässä kuitenkin matkanjohtajan muistelmia viime Räpellykseltä.



Lähtöpäivä: La 3.1.

Rumat viikset oli kasvatettu ja komeat hupparit teetetty. Blogattu oli jo kuukausikaupalla ja hypetys oli jo suorastaan sairasta. Blogin vierailijamäärät olivat jo kolminumeroiset. Yksi suurimman suosion saaneita Räpellyksiä oli valmiina alkamaan.
Rytmiryhmä oli malttamattoman yön nukuttuaan valmiina siirtymään taksikyydityksillä kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Ryhmä näytti yhtenäiseltä ja mauttomalta pensseleissään ja violeteissä hubuissaan. Perinteiset ensioluet terminaalin juottolassa ja lento kohti Salzburgia. Matkalla muutama jakso South Parkeja läppäristä ja idiootilta kuulostavaa hihittelyä napit korvilla. Perillä itävaltalainen järjestelmällisyys petti ainoan kerran kun koko kööri käskettiin ulos pakkaseen odottamaan sinne kärrättäviä matkatavaroita. Tulihan ne - Myöhässä kuin VR pakkaspäivinä.
Bussiin astuminen ja maisemamatkailu kohti Saalbachia. Perillä pitkä kävely kohti Pension Schippflingeriä, tuota lähetyssaarnaajien leirikotia, jossa huoneissa oli enemmän raamattuja ja ristejä kuin tyylikkyyttä. Mutta sängyt ja vessa löytyivät. Voiko sitä muuta räpellyskööri huoneeltaan toivoa ?!? Kassit purettuaan (toim. huom) porukka suuntasi kohti paikallista pizzeriaa täyttämään masujaan ja sen jälkeen perinteistä lähikaupan viinahyllyjen tyhjennystä. Itävaltakin oli siitä hieno maa, että olut oli vettä edullisempaa. Tällä kertaa Mats ei onneksi löytänyt mitään 95-volttista palonestettä mukaamme. Illalla vielä hieman kortin lätkintää ja ajoissa unta palloon, jotta olisimme aamulla valmiit reippailemaan rinteessä.


Tiedustelupäivä: Su 4.1.

Ensimmäinen aamu. Kaikki hyvin aikataulussa aamupalalle ja sen jälkeen ulos odottamaan skibussia hissille. Bussia jota ei tainnut koskaan tulla... No, vajaa kilsa monojen kanssa kävelyä sukset olalla sai hyvät alkulämpimät aikaan. Taisi olla ainut kerta kun halusin olla lautailijahinttari. Schattberg X-Pressillä aivan vuoren huipulle ja koko alueen pisin lasku (oisko ollut 13km) heti kärkeen. Ainakin porukan neitsyträpeltäjät alkoivat saada heti kivuliastakin tuntumaa Alppien laskujen pituuksista ja vaativuuksista. Ihmeelliseti taivas oli jotenkin puolipilvessä aamuisella, mutta Räpellyksien mukaisti aurinko alkoi saada puolenpäivän jälkeen jälleen mukavasti valtaa. Oluet maistuivat tutun hyville rinnebaarissa, ja kotimatkan kävelyä piristi Hotell Haiderin bongaaminen keskustasta. Miehekkäiden päikkärien (katso kuva) jälkeen olikin aika tutustua hienoihin saunatiloihimme. Vedet kaadettiin puolikkaaseen puukiuluun, josta ne kulkeutuivat lauteiden alle ja nousivat ylös mietoina, mutta miehistä viimeiset mehut vievinä löylyinä kohti yläilmoja. Hengenvaarallista saunomisaikaa mittaava vartin tiimalasi ei alun vitsailusta huolimatta ollut ollenkaan mikään leikin asia. Saunan jälkeinen loppuilta kuluikin sitten perinteisen illallista-korttia-kaljaa -kaavan mukaan.


Aurinkoa Hinterglemmissä: Ma 5.1.

Maanantai ja toinen laskupäivi koitti jo todella aurinkoisena. Karstoja oli polteltu laskijoiden koneistoista ja mäet odottivat lumikissojen jäljiltä. Olemattoman skibussin sijaan jälleen haikkailu kohti Schattberg X-Pressiä ja nousu ylös, josta näin pilvettömällä taivaalla näkyi paritonnisia vuoria silmänkantamattomiin. Rinteet huikeassa kunnossa, porukkaa suhteellisen vähän ja laskijat silkkaat timanttia. Nautinnollisia laskuja kohti Hinterglemmin rinnealuetta ja reissun ensimmäiset haikkaukset pikku puutereille. Olut maistui (jos mahdollista) vieläkin paremmalta näin toisena laskupäivänä. Tapsallekin löytyi pari pitkää ja todella jyrkkää mäkeä eikä paljon pelätyistä brittiskoudeista ollut onneksi vielä havaintoja. Tiukka, yhdessä laskettu rinnepäivä. Ainoastaan viimeisen laskun reittivalinnoissa tuli eroja kun allekirjoittanut ja Mats koittivat laskea suoraan ulko-oven eteen, mutta pirun joki kulki vielä välissä ja pitkän pohdinnan jälkeen emme lähteneet kahlaamaan sen poikki. Illalla taas tavanomaista, mutta ah niin mukavaa; saunaa, korttia, ruokaa, kaljaa ja mautonta huumoria. Ja kuka voi ikinä sanoa hiihtolomaa Alpeilla tavanomaiseksi... No Räpeltäjät vuonna 2012 Japanissa!


Biscfchosfchshen: Ti 6.1.

Kolmas laskupäivä koitti harvinaisesti puolipilvisenä, ja siitä oli tulossa laskujen suhteen hivenen muita lyhyempi. Tästä päivästä jäisi vielä paljon kuvattavaa ja kerrottavaa. Aamulla bussilla suoraan Hinterglemmin vastarinteille laskemaan. Tavoitteena oli laskea puolille päivin siellä, sitten kämpille pesulle, keskustaan ruokailemaan ja kohti Bischoshofenia ja Keski-Euroopan mäkiviikon ratkaisuosakilpailua. Päivän laskuthan menivätkin vielä ilman suurempia sanomisia, mitä nyt jo reissun rasittamat jäsenet ja vaihteleva valaistus pieniä vaikeuksia aiheuttivatkin.
Ensimmäinen keskustelua herättänyt episodi oli paluu oikoreittiä pitkin kämpille. Rinnekarttaan oli piirretty siirtymäreitti, joka päättyisi suht lähelle valtakunnansalimme takapihaa. Valitettavasti tuo reitti oli edelleen kunnostamatta. Reitin alku oli vielä suht höylättyä ränniä ja oikeaan suuntaan viettävää. Sitten tämän "hyvin" hoidettu ränni kääntyi jyrkästi juuri päinvastaiseen suuntaan, jolloin allekirjoittaneella alkoi hälytyskellot soimaan ja päätin tampata puoli minuuttia takaisin päin ja suunnata matkaani äskeiseen suuntaan maastosta välittämättä. Ryhmä Asunmaa (eli kaikki muut) päätti kuitenkin jatkaa matkaansa uuden harhaanjohtajansa avulla. Allekirjoittanut pääsi suhteellisen kivasti tien varteen, odotteli muita aikansa, ja kyllästyttyään päätti kävellä majatalolle. Kamat pois, paskalle, pitkä lämmin suihku, pitkä kylmä olut...ja vieläkään ei näy muita. (Vahingon)ilossani oli pitelemistä kun suihkunraikkaana pyyhe lanteilla ja olut kädessä katselin kun sekalaista seurakuntaa könyää kohti suksivarastoa päät hikisinä ja laskuvaatteet osittain riekaleina. Oli kuulemma tullut piikkilanka-aita vastaan :) :) :) Juha ja Belse tosin näyttivät tapahtuman jälkeen, että pysyy se neula ja lanka miehenkin kädessä. Jouni oli tosin tämän todistanut jo ompelemalla omin pikku kätösin meille Räpellys-lipun. Eikä siihen mennytkään kuin pari viikkoa...

No hetken haavoja nuoltuaan matka kohti keskustaa, jonka ravintolavalikoimasta Staffan ja Pussel jyräsivät oman, etukäteen scoutatun Peter's -ravintolan ohi PipaMex-kilpailijansa. Kolmanneskilon naudanpihvi (Felsen Steak), oma essu, ranut ja Peterin maustama ja wienervalssin tahdissa sivelemä maustevoi olivat jumalainen nautinto ja yksi parhaista aterioista ikinä. Ja kun Peter otti Jounia kädestä nykäistäkseen häntä lähemmäksi, lähti Pojukin liikkeelle kuin kuppa Töölöstä.

Mahat täynnä kohti dösää ja mäkiviikon päätösosakilpailua. Matkapullot äkkiä tupaan, ja perillä Räpellys-lipun viritys sauvojen varaan. Kyynärpäätaktiikalla lippujen ostoon ja reitti kohti yhtä maailman suurinta ryyppytapahtumaa oli selvä. 30000 humalaista mäkifania seurasi haltioutuneina kun maan oma poika Wolfgang Loitzl voitti sekä päätöskilpailun, että myös koko mäkiviikon kotiyleisön edessä. Olut virtasi ilmassa ja patrioottiset suomalaisetkin käänsivät takkinsa ja huusivat Morgin ja Schlierin lentäessä että: "Fliiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiieeeeeeeeeg!!!"
Ainut negatiivinen asia oli, että bussimme jäi odottamaan humalaisia norjalaisia deuchejä ainakin tunniksi. Lisäksi koko paluumatka piti kestää heidän humalaisia iskuyrityksiä takanamme istuneita norjaisia rinnekissoja kohtaan. Pizzerian kautta vielä yöllä kotiin ja unta palloon. Hieno ja ikimuistoinen päivä takana.


Monolaskua ja kelkkailtaa: Ke 7.1.


Alkureissun pienten käynnistysvaikeuksien jälkeen oli reissu pääsemässä todelliseen vauhtiin, hauskuustaso kasvamassa ja todellinen Räpellys-henki löytymässä. Tästäkin tulisi todella hieno päivä. Keli oli kuin morsian ja suuntana Saalbachin rinnealueen aurinkoisimmat rinteet. Pitkiä hyviä laskuja, lämmittävä auringonpaiste ja riehakas seura. Laskemista parhaimmillaan. Taukojuottolassa todella miehekkäät oluet ja spydärit tupaan. Ruoan jälkeen sitten hulluteltiin lumilautaparkin Big Air -hyppyreissä isoilla ilmoilla sekä Masan ja Matsin tasaväkisellä kamppailulla 3km punaisen rinteen monolaskukilpailussa. Lunta oli joka paikassa ja häntäluu vieläkin kipeä. Helvetin hauskaa tosin oli ja välinehuolto (kiitos Jouni) pelasi lähes moitteettomasti. Ehdottomasti yksi reissun topeista. Siihen päälle vielä Glühweinit aurinkoterassilla ja parit hypyt hirsimökin katolta niin a vot. Voisi puhua aika lailla täydellisestä rinnepäivästä. Täydellinen rinnepäivä, jonka kruunasi verkkokalvoille pysyvästi jäänyt kuva Pojusta ottamassa legendaarisia Super PowerNapejä (Kuvamateriaali julistettu salaiseksi seuraavaksi 30 vuodeksi).

Mutta ei se hauskuus tämän päivän osalta vielä tähän jäänyt. Illalla toppavaatetta päälle, laskulasit mukaan ja suunta kohti keskustaa. Sieltä kävely rinteiden juurelle, nousu lumikissan lavalle ja lumipöllyssä kipuaminen vuorten puoliväliin rinneravintolaan. Perillä odotti kasa erilaisia hassunhauskoja soittimia ja (ainakin lopuksi meidän pöydässä) iso kasa grilliribsejä. Ruoka oli todella maukasta ja olutta ja megaflügereitä kului. Tunnelma riehaantui ja nousuhumalan uhossa pihalla leikittiin vielä kukkulan kuningasta Matsin dominoidessa kisaa mielensä mukaan. Vielä piti laskea useamman kilsan reitti kippurasarvikelkalla kohti kylää. Hauskaa oli, vaikkakin loiva rinne ja sohjoinen pinta hyydyttivät paikoin vauhtia hivenen liikaa. Laskujen jälkeen vielä parille oluelle paikalliseen ja nukkumaan; Kortelaisen perhettä ja Mats "Sieni" Sarelinia lukuunottamatta. Tällä kolmikolla menikin aamuun asti baarissa Predatorin saalistusta katsellen. Ja Matsia tultaisiin tästä aamulla rankaisemaan...






Välipäivä: To 8.1.

Nimeksi kävisi myös "hikoiluta paha henki pois Matsin ruumiista"-päivä. Perhe Kortelaisen jäädessä krapulaansa potemaan vetivät Staffan ja Pussel Matsin mukanaan ylös ja muutaman tunnin unien jälkeen aamupalalle ja mäkeen. Suuntana jälleen Hinterglemm ja lähes ensimmäisenä kunnon krapulahaikkailut korkeimmalle huipulle. Allekirjoittanut pelkäsi rinnettä enemmän Matsin pumpun puolesta. Mitäs meni riekkumaan ravitsemusliikkeessä niin myöhään. Urheilulomallahan tässä pitäisi olla... Todella aurinkoinen ja lämmin päivä, huikeita offari-/maisemakuvia. Illalla vähän väsynyttä saunomista ja kortin lätkintää. Tunnelmaa tosin piristivät suomenruotsalaiset kaverukset ravintolassa tarjoamassa schnapsuja ja kertomassa purjeveneistään ja peuranmetsästyksestä.



















Loppunäytös: Pe 9.1.

Viimeistä laskupäivää viedään. Aurinkoa riitti jälleen. Rinnekaljat, viimeiset hypyt ja legendaarisen after ski -juottolan Hinterhagalmin korkkaus. Siinä viimeinen laskupäivä lyhykäisyydessään. Viimeiset saunat, viiksien ajo ja viimeinen ruokailu. Ainut kauhistus tuli, kun baari-ikkunamme näytti petollisen täydeltä, ja tälle uskovaiselle isäntäpariskunnalle oli turha jättää syntisiä litkuja tipiksi. Joten ei muuta kuin haaste haasteena ja viiniä ja rommia suoraan pullon suusta. Kunnon humala päälle ja baariin, jossa vauhtia riitti vähän liiankin kanssa. Illan huipensi vielä Juhan kadottama huoneen avain ja viiden hengen yöpyminen meidän boxissamme. Tosin onhan sitä ennenkin nukuttu Pusselin kanssa lusikassa samalla 80cm sängyllä...


Kotimatka: La 10.1.

Aamulla kauhea väsy ja orastava krapula 2 tunnin yöunien jälkeen. Könyäminen kohti bussia ja todella väsynyt kotimatka kohti Suomea. Todella hieno reissu mahtavassa seurassa jälleen takana. Uutta odotellessa. Ei ole enää pitkälti...
Misleader: over and out.

Pakkauslista (päivitetty)

Masan lista on meidän paimenemme, ei meiltä reissusta mitään puutu. Tässä siis kovasti toivottu "Die Liste".

Sukset + sauvat + suksipussi
Monot (+monolaukku)
Kypärä + pussi
Lasit + linssit + pussi
Pulsan laskulasit
Räpellyspipo
Haltin takki ja housut
fleece-väliasu
2-3 x poolo
2-3 x lämpökerrasto
3-4 x laskettelusukat
laskettelurukkaset
lasketteluhanskat
hiihtohanskat
nahkasormikkaat
kaulahuivi
raukkikset
8 x alkkarit
8 x sukat
Villasukat
farkut + vyö
verkkarit / olohousut
Räpellys-huppari
Pari neuletta
1-2 kauluspaitaa
Baaripaita
Släbärit
silmälasit + kotelo
aurinkolasit + kotelo
passi
matkaliput
matkaesite + matkaopas
frangit
Läppäri hilppeineen
Kamera + laturi
Kännykät + laturit
Termari
Musa-trivial
Pari muuta peliä?
Pelikortit
Lompakko
Avaimet
Osoitteet mahdollisia kortteja varten
Käteistä
Kengät
Uikkarit
suihkusaippua hair+body
dödö
kasvorasva
pakkas-/ aurinkorasva
hajuvesi
hammasharja ja –tahna
geeli ja vaha
toilettilaukku
reppu
iso kassi
tulitikut
Jeesus-teippi
Viinipullon avaaja
lääkkeet ja laastarit
Kylmägeeli + Matsin korsetti + paljon buranaa
vihko ja kyniä
Puukko
3-4 t-paitaa
1-2 hihatonta paitaa
taskumatti + minttu
South Parkit + kummeleita + julmahuveja
Reilusti musaa ladattuna koneelle ja m MP3:lle
Räpellys-lippu
Ruuvimeisselit
Muovipussi pyykeille

Kaikkia näitä ei siis todellakaan tarvitse kaikkien ottaa mukaan. Jokainen soveltakoon oman tarpeensa mukaan. Itse pakkaan tämän koko listan matkaan mukaan.

- Harhaanjohtaja

lauantai 2. tammikuuta 2010

Fab Five ja Idioottikuningas kateissa

Elämäni ensimmäinen Räpellys se sen kuin lähenee, ja valmistelevat toimenpiteet ovat täydessä vauhdissa. Olen odottanut Räpellystä innolla, mutta kieltämättä myös lievästi pelonsekaisin tuntein, sillä laskettelukokemukseni on aika nadaista, kuten aiemmassa blöggäyksessäni jo totesin. Koska minulla ei elämässäni lauantai-iltana muutakaan tekemistä ole, niin ajattelinpa nyt lyhyesti raportoida tämänviikkoista Räpellykseen valmistautumistani, jota olen Misleaderin ja Pojun herkässä mutta jämäkässä otteessa suorittanut.

Eli koska nollasta oli lähdettävä liikenteeseen, niin ensimmäinen luonnollinen välietappi valmistautumisessa oli Räpellykseen sopivan varustuksen hankkiminen. En ole koskaan ollut vaatekaupoilla käymisen fani numero yksi, joten lähtiessämme kolmen koplassa kohti Kouvolan Intersportia oli henkisellä otsallani kuvainnoillinen kylmä hiki, sillä saatoin kuvitella mihin rääkkiin Staffan ja Pussel halutessaan kykenisivät minut tällaisessa operaatiossa laittamaan. Kunnon Fab Five-meininkiin ei kuitenkaan tällä kertaa ryhdytty, vaan kaupasta tarttui mukaan halvinta kuraa sellaisella tahdilla, että koko kauppareissun jälkeen olo oli kuin tankoa pitkin lepakkoluolaan laskeutuneella baatmanilla, jonka ylle supersankariasu oli liu'un aikana taianomaisesti ilmestynyt. Kiitokset myös erittäin avuliaalle Intersportin myyjä-biatchille, jollaisen olisin olettanut näkeväni murehtimassa eroaan neljännestä miehestään ja valittamassa elämän kurjuutta lentokentän baarissa suussaan tupakka ja kädessään martini, mutta joka osoittautui varsinaiseksi alennusten jakajaksi.

Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen hankintalistalle päätyivät myös monot, jotka hankittiin kouvolalaisesta autotallista erittäin edulliseen hintaan. Tarvittavasta varustuksesta uupuu tällä hetkellä siis ainoastaan kypärä, lasit, sukset ja sauvat, joista kahden ensimmäisen kohdalla tämän reissun osalta voin etukäteen jo osoittaa kiitoksia Tapsan suuntaan, ja kahden jälkimmäisen osalta varustaudutaan vasta paikan päällä. Mutta hankintaosastolla on kaikki tehtävissä oleva tehty, joten jatkossa on aika keskittyä organisaation toteuttavaan osaan.

Lauantaiaamu, ja pitkästä aikaa todella hyvin nukuttu ja vain muutaman pienen sisiliskon sisältänyt yö takana. Nyt oli edessä se päivä, jona tulisin Mielakasta alas, mutta se miten se tapahtuisi ei ollut itselleni ollenkaan selvää. Vatsassa oli perhonen poikineen, kun ristinmerkin tehtyäni avasin kämppäni oven ja lähdin kohti suurta seikkailua Kouvolan valkoisessa helmessä. Mutta kuten ennenkin, Misleaderin ja Pojun seura rauhoittaa kummasti, ja ajoittain päätään nostanut silkka paniikki ei missään vaiheessa saanut valtaa reitillämme, joka kouvolalaisen autotallin kautta kulki kohti jylhää Mielakkaa. Kuin kala kuivalla maalla yritin seurata muiden esimerkkiä ja selvitä päivästä nolaamatta itseäni kovin pahasti. Ankkurihissista saadut ajoittaiset huonot kokemukset pentuna eivät tällä kertaa toistuneet, ja pian kolme Deuchebagia ja yksi untuvikko räpeltäjä seisoivat Pohjois-Kymenlaakson kuninkaina katselemassa talvista valtakuntaa upean aurinkoisessa kelissä, ja tämä herkkä hetki antoi jo pientä esimakua siitä, mitä räpeltäminen voisi olla, ja tunsin räpellyskuumeen nousevan heti muutaman asteen. Työttömien illasta tuttu kiireetön tunnelmointi ei nyt kuitenkaan käynyt päinsä, vaan alashan se olisi mentävä, tyylillä millä hyvänsä.

Kuten moni käytännössä ensikertalainen laskija, tulin itsekin ensimmäisen laskun mäkeä alas puoliksi auraamalla. Ja se olikin ensimäisen laskun tavoite, todistaa itselleen että tuolta pääsee hengissä alas. Muutaman seuraavan laskun aikana harjoiteltiin Misleaderin neuvojen ja esimerkin avulla jo oikeaa laskettelua muistuttavaa toimintaa, ja päivän ainoat varsinaiset kauhunhetket koettiin näiden laskujen aikana, kun sukset eivät meinanneetkaan totella niitä ajatuksia, joita päälläni oli niiden kulkureitin varalle. Mutta tälle reissulle oli lähtenyt Pulsa, ei Idioottikuningas, joten mahdollisesti näyttäviä kaatumisia ja kunnon sähellystä odottaneet Staffan ja Pussel joutuivat tällä kertaa pettymään. Lasku laskulta käännökset alkoivat tuntua luonnollisemmilta, ja vaikka tyylipisteitä ei saavuttamallani laskutasolla kerätäkään, niin uskon että kyllä näillä eväillä Verbieristäkin hengissä selvitään, kunhan se oma taso tiedostetaan ja keskitytään joka hetki siihen omaan tekemiseen. On toki myönnettävä, että lasku on vielä hapuilevaa kuin hakasten avaaminen, ja takajalka saattaa ajoittain laahata käännösissä, mutta kaiken kaikkiaan laskupäivään on pakko olla tyytyväinen. Kasat tuli heitettyä vain kerran, ja nekin lähes hallitusti ja ilman silminnäkijöitä, joten toistaiseksi kaikki hyvin Idioottikuninkaan valtakunnassa. Varsinaista vauhdin hurmaa ei vielä hirveästi näillä korkeuseroilla päässyt kokemaan, mutta ehkä parempi niin, ja kun Verbierissä on saatu oikein kunnon tuntuma hommaan, niin varmaan vauhtikin nousee sitten hieman. Ja kun vauhti nousee, niin eivätköhän kanssalaskijatkin pääse muutamasta näyttävästä kaatumisesta nauttimaan...

Kaiken kaikkiaan Räpellystä valmistavat toimenpiteet ovat menneet jopa yllättävän hyvin, joten tällä hetkellä mielialat ovat suhteellisen luottavaiset, aavistuksen jännittyneet ja todella innostuneet. Haluan kiittää kaikkia minua tällä viikolla valmistautumisessa auttaneita ja toivottaa muille bloggaajille sekä lukijoille onnellista Uutta Vuotta 2010! Excelsior!

-Pulsa