Saalbach-raportti

Ei siinä mennytkään kuin vuosi kun tämäkin paskaraportti näki päivänvalonsa. Taisi viimevuotinen blogausinnostus vaatia veronsa kaikilta. Tässä kuitenkin matkanjohtajan muistelmia viime Räpellykseltä.



Lähtöpäivä: La 3.1.

Rumat viikset oli kasvatettu ja komeat hupparit teetetty. Blogattu oli jo kuukausikaupalla ja hypetys oli jo suorastaan sairasta. Blogin vierailijamäärät olivat jo kolminumeroiset. Yksi suurimman suosion saaneita Räpellyksiä oli valmiina alkamaan.
Rytmiryhmä oli malttamattoman yön nukuttuaan valmiina siirtymään taksikyydityksillä kohti Helsinki-Vantaan lentokenttää. Ryhmä näytti yhtenäiseltä ja mauttomalta pensseleissään ja violeteissä hubuissaan. Perinteiset ensioluet terminaalin juottolassa ja lento kohti Salzburgia. Matkalla muutama jakso South Parkeja läppäristä ja idiootilta kuulostavaa hihittelyä napit korvilla. Perillä itävaltalainen järjestelmällisyys petti ainoan kerran kun koko kööri käskettiin ulos pakkaseen odottamaan sinne kärrättäviä matkatavaroita. Tulihan ne - Myöhässä kuin VR pakkaspäivinä.
Bussiin astuminen ja maisemamatkailu kohti Saalbachia. Perillä pitkä kävely kohti Pension Schippflingeriä, tuota lähetyssaarnaajien leirikotia, jossa huoneissa oli enemmän raamattuja ja ristejä kuin tyylikkyyttä. Mutta sängyt ja vessa löytyivät. Voiko sitä muuta räpellyskööri huoneeltaan toivoa ?!? Kassit purettuaan (toim. huom) porukka suuntasi kohti paikallista pizzeriaa täyttämään masujaan ja sen jälkeen perinteistä lähikaupan viinahyllyjen tyhjennystä. Itävaltakin oli siitä hieno maa, että olut oli vettä edullisempaa. Tällä kertaa Mats ei onneksi löytänyt mitään 95-volttista palonestettä mukaamme. Illalla vielä hieman kortin lätkintää ja ajoissa unta palloon, jotta olisimme aamulla valmiit reippailemaan rinteessä.


Tiedustelupäivä: Su 4.1.

Ensimmäinen aamu. Kaikki hyvin aikataulussa aamupalalle ja sen jälkeen ulos odottamaan skibussia hissille. Bussia jota ei tainnut koskaan tulla... No, vajaa kilsa monojen kanssa kävelyä sukset olalla sai hyvät alkulämpimät aikaan. Taisi olla ainut kerta kun halusin olla lautailijahinttari. Schattberg X-Pressillä aivan vuoren huipulle ja koko alueen pisin lasku (oisko ollut 13km) heti kärkeen. Ainakin porukan neitsyträpeltäjät alkoivat saada heti kivuliastakin tuntumaa Alppien laskujen pituuksista ja vaativuuksista. Ihmeelliseti taivas oli jotenkin puolipilvessä aamuisella, mutta Räpellyksien mukaisti aurinko alkoi saada puolenpäivän jälkeen jälleen mukavasti valtaa. Oluet maistuivat tutun hyville rinnebaarissa, ja kotimatkan kävelyä piristi Hotell Haiderin bongaaminen keskustasta. Miehekkäiden päikkärien (katso kuva) jälkeen olikin aika tutustua hienoihin saunatiloihimme. Vedet kaadettiin puolikkaaseen puukiuluun, josta ne kulkeutuivat lauteiden alle ja nousivat ylös mietoina, mutta miehistä viimeiset mehut vievinä löylyinä kohti yläilmoja. Hengenvaarallista saunomisaikaa mittaava vartin tiimalasi ei alun vitsailusta huolimatta ollut ollenkaan mikään leikin asia. Saunan jälkeinen loppuilta kuluikin sitten perinteisen illallista-korttia-kaljaa -kaavan mukaan.


Aurinkoa Hinterglemmissä: Ma 5.1.

Maanantai ja toinen laskupäivi koitti jo todella aurinkoisena. Karstoja oli polteltu laskijoiden koneistoista ja mäet odottivat lumikissojen jäljiltä. Olemattoman skibussin sijaan jälleen haikkailu kohti Schattberg X-Pressiä ja nousu ylös, josta näin pilvettömällä taivaalla näkyi paritonnisia vuoria silmänkantamattomiin. Rinteet huikeassa kunnossa, porukkaa suhteellisen vähän ja laskijat silkkaat timanttia. Nautinnollisia laskuja kohti Hinterglemmin rinnealuetta ja reissun ensimmäiset haikkaukset pikku puutereille. Olut maistui (jos mahdollista) vieläkin paremmalta näin toisena laskupäivänä. Tapsallekin löytyi pari pitkää ja todella jyrkkää mäkeä eikä paljon pelätyistä brittiskoudeista ollut onneksi vielä havaintoja. Tiukka, yhdessä laskettu rinnepäivä. Ainoastaan viimeisen laskun reittivalinnoissa tuli eroja kun allekirjoittanut ja Mats koittivat laskea suoraan ulko-oven eteen, mutta pirun joki kulki vielä välissä ja pitkän pohdinnan jälkeen emme lähteneet kahlaamaan sen poikki. Illalla taas tavanomaista, mutta ah niin mukavaa; saunaa, korttia, ruokaa, kaljaa ja mautonta huumoria. Ja kuka voi ikinä sanoa hiihtolomaa Alpeilla tavanomaiseksi... No Räpeltäjät vuonna 2012 Japanissa!


Biscfchosfchshen: Ti 6.1.

Kolmas laskupäivä koitti harvinaisesti puolipilvisenä, ja siitä oli tulossa laskujen suhteen hivenen muita lyhyempi. Tästä päivästä jäisi vielä paljon kuvattavaa ja kerrottavaa. Aamulla bussilla suoraan Hinterglemmin vastarinteille laskemaan. Tavoitteena oli laskea puolille päivin siellä, sitten kämpille pesulle, keskustaan ruokailemaan ja kohti Bischoshofenia ja Keski-Euroopan mäkiviikon ratkaisuosakilpailua. Päivän laskuthan menivätkin vielä ilman suurempia sanomisia, mitä nyt jo reissun rasittamat jäsenet ja vaihteleva valaistus pieniä vaikeuksia aiheuttivatkin.
Ensimmäinen keskustelua herättänyt episodi oli paluu oikoreittiä pitkin kämpille. Rinnekarttaan oli piirretty siirtymäreitti, joka päättyisi suht lähelle valtakunnansalimme takapihaa. Valitettavasti tuo reitti oli edelleen kunnostamatta. Reitin alku oli vielä suht höylättyä ränniä ja oikeaan suuntaan viettävää. Sitten tämän "hyvin" hoidettu ränni kääntyi jyrkästi juuri päinvastaiseen suuntaan, jolloin allekirjoittaneella alkoi hälytyskellot soimaan ja päätin tampata puoli minuuttia takaisin päin ja suunnata matkaani äskeiseen suuntaan maastosta välittämättä. Ryhmä Asunmaa (eli kaikki muut) päätti kuitenkin jatkaa matkaansa uuden harhaanjohtajansa avulla. Allekirjoittanut pääsi suhteellisen kivasti tien varteen, odotteli muita aikansa, ja kyllästyttyään päätti kävellä majatalolle. Kamat pois, paskalle, pitkä lämmin suihku, pitkä kylmä olut...ja vieläkään ei näy muita. (Vahingon)ilossani oli pitelemistä kun suihkunraikkaana pyyhe lanteilla ja olut kädessä katselin kun sekalaista seurakuntaa könyää kohti suksivarastoa päät hikisinä ja laskuvaatteet osittain riekaleina. Oli kuulemma tullut piikkilanka-aita vastaan :) :) :) Juha ja Belse tosin näyttivät tapahtuman jälkeen, että pysyy se neula ja lanka miehenkin kädessä. Jouni oli tosin tämän todistanut jo ompelemalla omin pikku kätösin meille Räpellys-lipun. Eikä siihen mennytkään kuin pari viikkoa...

No hetken haavoja nuoltuaan matka kohti keskustaa, jonka ravintolavalikoimasta Staffan ja Pussel jyräsivät oman, etukäteen scoutatun Peter's -ravintolan ohi PipaMex-kilpailijansa. Kolmanneskilon naudanpihvi (Felsen Steak), oma essu, ranut ja Peterin maustama ja wienervalssin tahdissa sivelemä maustevoi olivat jumalainen nautinto ja yksi parhaista aterioista ikinä. Ja kun Peter otti Jounia kädestä nykäistäkseen häntä lähemmäksi, lähti Pojukin liikkeelle kuin kuppa Töölöstä.

Mahat täynnä kohti dösää ja mäkiviikon päätösosakilpailua. Matkapullot äkkiä tupaan, ja perillä Räpellys-lipun viritys sauvojen varaan. Kyynärpäätaktiikalla lippujen ostoon ja reitti kohti yhtä maailman suurinta ryyppytapahtumaa oli selvä. 30000 humalaista mäkifania seurasi haltioutuneina kun maan oma poika Wolfgang Loitzl voitti sekä päätöskilpailun, että myös koko mäkiviikon kotiyleisön edessä. Olut virtasi ilmassa ja patrioottiset suomalaisetkin käänsivät takkinsa ja huusivat Morgin ja Schlierin lentäessä että: "Fliiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiiieeeeeeeeeg!!!"
Ainut negatiivinen asia oli, että bussimme jäi odottamaan humalaisia norjalaisia deuchejä ainakin tunniksi. Lisäksi koko paluumatka piti kestää heidän humalaisia iskuyrityksiä takanamme istuneita norjaisia rinnekissoja kohtaan. Pizzerian kautta vielä yöllä kotiin ja unta palloon. Hieno ja ikimuistoinen päivä takana.


Monolaskua ja kelkkailtaa: Ke 7.1.


Alkureissun pienten käynnistysvaikeuksien jälkeen oli reissu pääsemässä todelliseen vauhtiin, hauskuustaso kasvamassa ja todellinen Räpellys-henki löytymässä. Tästäkin tulisi todella hieno päivä. Keli oli kuin morsian ja suuntana Saalbachin rinnealueen aurinkoisimmat rinteet. Pitkiä hyviä laskuja, lämmittävä auringonpaiste ja riehakas seura. Laskemista parhaimmillaan. Taukojuottolassa todella miehekkäät oluet ja spydärit tupaan. Ruoan jälkeen sitten hulluteltiin lumilautaparkin Big Air -hyppyreissä isoilla ilmoilla sekä Masan ja Matsin tasaväkisellä kamppailulla 3km punaisen rinteen monolaskukilpailussa. Lunta oli joka paikassa ja häntäluu vieläkin kipeä. Helvetin hauskaa tosin oli ja välinehuolto (kiitos Jouni) pelasi lähes moitteettomasti. Ehdottomasti yksi reissun topeista. Siihen päälle vielä Glühweinit aurinkoterassilla ja parit hypyt hirsimökin katolta niin a vot. Voisi puhua aika lailla täydellisestä rinnepäivästä. Täydellinen rinnepäivä, jonka kruunasi verkkokalvoille pysyvästi jäänyt kuva Pojusta ottamassa legendaarisia Super PowerNapejä (Kuvamateriaali julistettu salaiseksi seuraavaksi 30 vuodeksi).

Mutta ei se hauskuus tämän päivän osalta vielä tähän jäänyt. Illalla toppavaatetta päälle, laskulasit mukaan ja suunta kohti keskustaa. Sieltä kävely rinteiden juurelle, nousu lumikissan lavalle ja lumipöllyssä kipuaminen vuorten puoliväliin rinneravintolaan. Perillä odotti kasa erilaisia hassunhauskoja soittimia ja (ainakin lopuksi meidän pöydässä) iso kasa grilliribsejä. Ruoka oli todella maukasta ja olutta ja megaflügereitä kului. Tunnelma riehaantui ja nousuhumalan uhossa pihalla leikittiin vielä kukkulan kuningasta Matsin dominoidessa kisaa mielensä mukaan. Vielä piti laskea useamman kilsan reitti kippurasarvikelkalla kohti kylää. Hauskaa oli, vaikkakin loiva rinne ja sohjoinen pinta hyydyttivät paikoin vauhtia hivenen liikaa. Laskujen jälkeen vielä parille oluelle paikalliseen ja nukkumaan; Kortelaisen perhettä ja Mats "Sieni" Sarelinia lukuunottamatta. Tällä kolmikolla menikin aamuun asti baarissa Predatorin saalistusta katsellen. Ja Matsia tultaisiin tästä aamulla rankaisemaan...






Välipäivä: To 8.1.

Nimeksi kävisi myös "hikoiluta paha henki pois Matsin ruumiista"-päivä. Perhe Kortelaisen jäädessä krapulaansa potemaan vetivät Staffan ja Pussel Matsin mukanaan ylös ja muutaman tunnin unien jälkeen aamupalalle ja mäkeen. Suuntana jälleen Hinterglemm ja lähes ensimmäisenä kunnon krapulahaikkailut korkeimmalle huipulle. Allekirjoittanut pelkäsi rinnettä enemmän Matsin pumpun puolesta. Mitäs meni riekkumaan ravitsemusliikkeessä niin myöhään. Urheilulomallahan tässä pitäisi olla... Todella aurinkoinen ja lämmin päivä, huikeita offari-/maisemakuvia. Illalla vähän väsynyttä saunomista ja kortin lätkintää. Tunnelmaa tosin piristivät suomenruotsalaiset kaverukset ravintolassa tarjoamassa schnapsuja ja kertomassa purjeveneistään ja peuranmetsästyksestä.



















Loppunäytös: Pe 9.1.

Viimeistä laskupäivää viedään. Aurinkoa riitti jälleen. Rinnekaljat, viimeiset hypyt ja legendaarisen after ski -juottolan Hinterhagalmin korkkaus. Siinä viimeinen laskupäivä lyhykäisyydessään. Viimeiset saunat, viiksien ajo ja viimeinen ruokailu. Ainut kauhistus tuli, kun baari-ikkunamme näytti petollisen täydeltä, ja tälle uskovaiselle isäntäpariskunnalle oli turha jättää syntisiä litkuja tipiksi. Joten ei muuta kuin haaste haasteena ja viiniä ja rommia suoraan pullon suusta. Kunnon humala päälle ja baariin, jossa vauhtia riitti vähän liiankin kanssa. Illan huipensi vielä Juhan kadottama huoneen avain ja viiden hengen yöpyminen meidän boxissamme. Tosin onhan sitä ennenkin nukuttu Pusselin kanssa lusikassa samalla 80cm sängyllä...


Kotimatka: La 10.1.

Aamulla kauhea väsy ja orastava krapula 2 tunnin yöunien jälkeen. Könyäminen kohti bussia ja todella väsynyt kotimatka kohti Suomea. Todella hieno reissu mahtavassa seurassa jälleen takana. Uutta odotellessa. Ei ole enää pitkälti...
Misleader: over and out.