sunnuntai 1. maaliskuuta 2009

Conquest of Kouvola - Raportti

Kaipuuta Alppien lumisille huipuille, lievää tylsistymistä, inspiraatiot Juhan Skimbaajasta, yön jäljiltä tuoretta lunta ja kaksi tarpeeksi idioottia kouvolalaista. Tässä ainekset ”Conquest of Kouvolalle”.
Helmikuun seitsemännen päivän aamu koitti lunta tupruttavana. Yöllä oli tullut vajaa kymmenen senttiä uutta puuterilunta, jolloin kokonaislumipeite rikkoi paikoitellen jopa 30 sentin haamurajoja, enää vajaa 15 metriä Nisekon lukemista. Stroh-kaakaot (todella miedot) oli keitetty ja reppu pakattu Hart Sportilla, polttopuilla ja makkaratikuilla. Haltit niskaan, Nomadit autoon ja suunta kohti (hiihto)pummin majoituspaikkaa Volttikadulla. Mustasilmäinen paimentolaispoika messiin ja suunta kohti lumihelmeä keskellä Kouvolaa – Mielakkaa.

Koska tunnin lippuja ei ole myynnissäkään, niin pakko-ostoksena kahden tunnin lippu, jolla normaalioloissa ehtisi laskea mielakan 73 metrin korkeuseroa tarjoavasta tunturista arviolta 480 laskua, jollei tarvitsisi hississä olla ollenkaan. Nyt laskut jäivät reiluun kymmeneen. Puuteria pystyi pöllyttämään rinteiden reunoissa ainakin yhden laskun verran per linja...
Toisella laskulla löytyikin jo kivet alta. Laskujen päätteeksi vielä kunnon offari pulkkamäen alastulolle. Varsinainen Slope-Bully Pussel dissasi hikilankuilla hiihtäjät täysin kanttaamalla perinteisen latu-urat Talvikkitien puolelle laskeutuessaan metsän siimeksestä.

Mielakasta nokka lähistölle kohti Niinimäkeä tai jotain vitun tömpärettä siinä lähellä. Kunnon mäkeä ei löytynyt mutta haastava linja kalliolta pienen rotkelman yli isolle kivelle ja siitä alas. Sählyä tiellä pelaava lapsiperhe taisi peittää Pikku-Valtterin silmät, ettei ota vaikuitteita ja tule yhtä idiootiksi. Lasku meni kuitenkin hyvin ja ennenkaikkea tarpeeksi vauhdikkaasti, sillä hiljaisemmalla vauhdilla sitä olisikin sitten menty selkä edeltä rotkoon niin että Crimsonien leveät kärjet olisivat vain näkyneet rotkon reunalta.
Niinimäen jälkeen alkoi seuraavien mestojen etsintä, mutta kunnon mäkiä tai edes diisenttejä hyndiä ei meinannut löytyä. Siispä auton nokka kohti Sydänmaantien ja Tehontien välistä rinnettä. Lasku oli todella lyhyt ja kämäinen, mutta kuvista päätellen Pojun tynnyriin verrattavat reisilihakset saivat käännöksiin räjätähtävät vauhdit.

Koska mielemme kuitenkin kaipaili kunnon hyndän löytämistä, päätimme niin sanotusti ”cut the bullshit” ja mennä sinne mistä kunnon hyppyri löytyy – Palomäen hyppyrimäelle. Auto kapinallisesti poliisiaseman lämmitystolppapaikalle ja sukset kainaloon. Sunnuntain tuleva Vellu Lindströmin voittama mäkikisa isosta mäestä pakotti meidät menemään pienempään mäkeen ottamaan tyyppejä. Sääli sinänsä, sillä Vahteron Malysz oli vetänyt Stroganoffia reisiin koko viikon, mutta räjähtävää ponnistusvoimaa ei nyt päästy testaamaan Kouvolan lentomäestä. Lento-ominaisuusdethan miehellä ovat tulleet syntymälahjana. Thank you Randy.

Koska suurten mäkien mies ei mistään pikkutömpäreistä vaivaudu edes laskemaan, oli Isukin vuoro kavuta mäkihyppytorniin. Lähtölava oikealle korkeudella ja suksien käret kohti alastulorinnettä. Useiden sadasosasekuntien ilmalennon jälkeen hivenen Nykäsistä poikkeavat pari carving-käännöstä alastulon jälkeen ja Palomäkikin oli valloitettu. Itse asiassa hyppyri oli oikein mukava profiililtaan ja allekirjoittaneella jäi himo mennä toistekin hyppimään, jahka vain kirittäjä löytyisi. MAAAAAAATS......!!!

Nälkä alkoi jo kurnia, mutta Kouvolan puolella oli vielä laskettavaa. Suunta kohti Vatajanpuiston uutta omakotialuetta, auto Kuusipihan päähän pyörätielle, sukset Staffanin selkään ja kävely ylös Töröstinmäelle. Haistattelut nalkuttavalle perheenäidille, suksen pohjat ruvelle höttölumen pettäessä kallion päältä, itsensä kokoaminen ja jibbaillen ”perus”linjaa pitkin alas kallioiden päältä. Pian suunta kohti Cittaria, ennen kuin rasittava akka tulee taas valitamaan kuinka aidan takaa ikävästi näkyvä auton antenni tuhoaa perheen lauantaiaamunpalapelinrakennustuokion... Jos ei meillä ole kauheasti elämää, niin joillain ei ole sitäkään vähää.




Töröstimäen jälkeen veljekset Douche ja Bag lähtivät Citymarketiin hakemaan vähän ”nuotiomakkaraa”. Mukaan tarttui Tahkolta tutuksi tulleet Naudan lehtipihvit ja lammasmakkaraa. Nokka kohti paintball-sodista tuttua Keltin mäkeä. Pienen taistelun jälkeen muovilla avustettu Aku Ankka-nuotio tulille, lehtipihvien vuoraus grillimausteella (oli ainakin riittävästi) ja lihat paistumaan nuotion ylle. Hart Sportia tupaan ja lambiwursti jälkkäriksi. Talvinen metsä, tulen loimu, lumoava rauhallisuus ja hurmaava seura. Voiko olla enää runollisempaa hetkeä kahdelle herkälle taiteilijasielulle.


Offareiden kiipeämisen ottaessa oman aikansa oli tiuku repinyt kovaa tahtia jo kohti iltaa, joten suuri osa valloitettavista vuorista olisi jätettävä toiseen kertaan, joten suunta kohti toista alueen hiihtokeskusta. Seuraava etappi kulkee Vuohivuoren nimellä, mutta tunnetaan paikallisten keskuudessa paremmin nimellä Roska-Ruka. Tunnelma mäen alla oli suorastaan aavemainen. Puuterilumen peittämän rinteet, käytöstä poistetut hissit, hämyinen usva taivaalla ja Kings of Leon soimassa autostereoista täysillä. Helvetin raskaat pari kävelysettiä rinteiden päälle ja kaksi puuterin pöllytys -laskua alas. Tosin käännökset piti pitää suhteellisen loivina, sillä vähänkin tiukempi kanttaus olisi pysättänyt menon siihen paikkaan.
Kaiken kaikkiaan setti oli erittäin onnistunut. Saatiin vedettyä tyypit monesta eri mäestä ja päivi oli täynnä rentoa jibbailua. Illalla piti sitten ottaa keittoa ja rellestää, mutta rankka laskupäivä vaati veronsa ja parin kaljan ja saunan jälkeen olivat alppikanuunat valmiina unten maille. Kakkososaa ja ”Virgin Mountain Free Ski -touria” odotellessa, Deuche ja Bag kiittävät ja kuittaavat.

- Misleader