Vajaa viikko lähtöön, joten on koepakkauksen aika. Masan lista meidät johdattaa oikealle polulle ja mukaan tulee kaikki tarpeellinen kompaktissa paketissa. Tällä hetkellä koko paketin paino on n. 15 kiloa, jossa siis mukana aivan kaikki.
Kypärä, lasit ja monot ovat kuosissa ja viimeisenä suksien tsekkaus: aika hyvässä terässä näin äkkiseltään tarkastellen ja pohjissa ei isompaa moitittavaa. Kohteessa kenties kantit ja voiteet yön yli huollolla, niin taas on lankut, kuin uudet.
Nyt voi alkaa toistelemaan vanhaa mantraa: c'mooon, c'mooooooooon.
sunnuntai 10. tammikuuta 2016
maanantai 28. joulukuuta 2015
perjantai 25. joulukuuta 2015
Katsaus Ischgliin - missä ollaan ja oonko mäkin siellä?
Helpompi vastata jälkimmäiseen kysymykseen: olen.
Missä siellä? Kohteen nimi on ainakin itävaltamaisen hankala härmäläisen aivoille, joskin yllättävän helppo lausua: se vaan on Ischgl (demonstraatio).
Itävallan Tirolissa, Paznaun laaksossa sijaitseva Ischgl nököttää kohtuullisen korkealla 1377 metrissä. Kuten linkistä avautuvasta kartasta saamme huomata, on tämä kolkka Itävallasta Räpeltäjille tuntematonta seutua, joten tutustukaamme siihen hieman tarkemmin.
Sveitsin raja on täällä aivan vieressä ja luvassa onkin taas
rajanylitystä suksilla - rajan takaisessa laaksossa on Samnaun, jonne on
syytä passin lisäksi ottaa reppu ja lihava lompakko (kyseessä on
verovapaa alue; ihana tuo sveitsinmaa). Reppu täytetään brändivaatteilla, hajuilla, parhailla
spirituooseilla, tupakilla ja tietysti Swarovskilla. Tullivapaat määrät
voi tarkistaa tästä oppaasta. Tarkkana saa olla taas paluun suhteen - postibussin kyydissä 4 tuntia, tai taksitaksa ~150€ ei oikein houkuttele. Toki aina on mahdollisuus yöpyä Sveitsissä... NOT. Samnauniin pitäisi käsittääkseni päästä pariakin "Duty-Free"- reittiä ja takaisin Itävaltaan parilla nousulla. Matkalle osuu myös Euroopan ainoa kaksikerroshissi, joka ainakin on pakko kokea. Rajalla joku on kuulemma joskus nähnyt tullikopin, mutta kopissa ei koskaan valoja, joten rajamuodollisuudet taitavat täällä olla vaan paperilla. Sopii siis Räpeltäjille ilman budjettia.
Alue on erittäin lumivarmaa ja kausi alkaakin Silvretta Arenalla jo marraskuussa ja jatkuu aina toukokuuhun asti. Pääosin hiihto tapahtuu yli 2000 metrissä, joka toki osaltaan vaikuttaa lumivarmuuteen. Kauden aloittaa ja lopettaa vuosittainen Top of the Mountain-konsertti, jossa on vieraillut ihan kohtuullisiakin nimiä, kuten esim. Jon Bon Jovi, Rihanna ja Robbie Williams. Vuonna 2002 saatiin Ischglssä kuulla edellisen kerran todellisen suurmiehen puhetta, kun Bill Clinton julisti sanomaa Message from the Mountains - puheessaan. Vuonna 2016 Message from the Mountains toistetaan, kun minä ja Masa vedämme pitkää tikkua siitä, kumpi saa tällä kertaa valloittaa kymmenet tuhannet ihmiset ja olla jälleen kerran koko maailman keskipisteenä. Inspiroivaa puhetta on kummankaan turha etukäteen harjoitella, koska huttua tulee luonnostaan ja koko ajan muutenkin.
Missä siellä? Kohteen nimi on ainakin itävaltamaisen hankala härmäläisen aivoille, joskin yllättävän helppo lausua: se vaan on Ischgl (demonstraatio).
Itävallan Tirolissa, Paznaun laaksossa sijaitseva Ischgl nököttää kohtuullisen korkealla 1377 metrissä. Kuten linkistä avautuvasta kartasta saamme huomata, on tämä kolkka Itävallasta Räpeltäjille tuntematonta seutua, joten tutustukaamme siihen hieman tarkemmin.
Retoromaniaksi se on ollut Yscla
Ischgl:n tunnettu historia ulottuu noin 1000 vuoden taakse, jolloin aluetta alkoivat asuttaa retoromaniaa puhuvat ihmiset ja myöhemmin, noin 1200 luvulla jo meillekin tutut Walserit, joista kursiivinen maininta löytyy viime vuoden Champoluc-katsauksesta. Koska alueen kulkuyhteydet ovat olleet melko rajalliset, niin kauppaa on käyty niiden kanssa, joihin yhteys on ollut ja 1400-luvulla verovapaasta karjasta on saanut nauttia mm. Schwaabit ja Baijerilaiset. Toisenlaista "karjaa" myytiin 1700- ja 1800-luvuilla, kun kaupankäynti tyssäsi ja alueeltamuutto kiihtyi, jonka seurauksena useat joutuivat jättämään kotinsa ja myymään lapsensa Schwabenkindereiksi ("huutolaisiksi"). Turismi aluella alkoi 1800-luvun lopulla ja Schutzhüttenit ovat muuttuneet vähitellen hotelleiksi ja vilkkaaksi Aprés-Skiksi.| Ischgl 1890 |
Viimeksi oltiin massiivilla ilman massiivia
Massiivi on edelleen Dubaissa ja hiihtoalueestakin puhutaan vuoriryhmän nimellä. Lähdemme Silvrettan vuoriryhmälle, joka kuuluu Itä-Alppeihin. Vuoriryhmän korkein huippu, Piz Linard (3411m), sijaitsee Sveitsin puolella. Kolmetonnisia hiihtoalueen laitamilla on useita, korkein huippu, jolle hissillä noustaan on Greitspitz (2872m).| Samnaun kesällä |
Alue on erittäin lumivarmaa ja kausi alkaakin Silvretta Arenalla jo marraskuussa ja jatkuu aina toukokuuhun asti. Pääosin hiihto tapahtuu yli 2000 metrissä, joka toki osaltaan vaikuttaa lumivarmuuteen. Kauden aloittaa ja lopettaa vuosittainen Top of the Mountain-konsertti, jossa on vieraillut ihan kohtuullisiakin nimiä, kuten esim. Jon Bon Jovi, Rihanna ja Robbie Williams. Vuonna 2002 saatiin Ischglssä kuulla edellisen kerran todellisen suurmiehen puhetta, kun Bill Clinton julisti sanomaa Message from the Mountains - puheessaan. Vuonna 2016 Message from the Mountains toistetaan, kun minä ja Masa vedämme pitkää tikkua siitä, kumpi saa tällä kertaa valloittaa kymmenet tuhannet ihmiset ja olla jälleen kerran koko maailman keskipisteenä. Inspiroivaa puhetta on kummankaan turha etukäteen harjoitella, koska huttua tulee luonnostaan ja koko ajan muutenkin.
238 rinnekilometriä ja 45 hissiä hoonataan kuntoon sesongiksi ja sesonkihan tunnetusti alkaa siitä, kun Räpeltäjät saapuvat mestoille. Ischgl - olkaa valmiina.
tiistai 22. joulukuuta 2015
Välipalana ei laskuleffa
...mutta kyllä siinä laskuakin on. Suhteessa paljon.
23 minuuttinen dokkari miehestä, joka on jäänyt lumivyöryyn, mutta jatkaa silti laskemista.
Deeper than snow, olkaa hyvät (katsottavissa Areenassa tammikuun 20. päivään).
23 minuuttinen dokkari miehestä, joka on jäänyt lumivyöryyn, mutta jatkaa silti laskemista.
Deeper than snow, olkaa hyvät (katsottavissa Areenassa tammikuun 20. päivään).
perjantai 11. joulukuuta 2015
Koko kevään syyssää
Räpellyksille on mahtunut säitä laidasta laitaan. Norjan tuulet ja pakkaset ovat välillä vaihtuneet Italian täyteen aurinkoon ja Schladmingin lämpöasteisiin. Miten käy nyt? Sitä voidaan vähitellen alkaa jännäämään. Muistutuksena vielä, että näyttää ennusteet vielä tähän aikaan mitä vaan, niin sen lopullisen säätilanteen voi todeta vasta reissussa ja reissun jälkeen - Alpeilla kun ollaan.
Keräilläänpä tähän taas muutama linkki sääpalveluihin:
Accu ennustaa tällä hetkellä lumisadetta koko laskuviikolle. Suhtaudumme vielä varauksellisesti, mutta kyllä meille viikko puuteria kelpaa. (Edit 25.12. nyt näyttää ennuste aika buenolta, seuraamme tilannetta)
Bergfex, josta löytyy sään ohella kaikkea mahdollista infoa. Kamerat alueelta kootusti.
Ja viimeisenä wetter.at
Lunta pitäisi riittää, koska korkealla ollaan, mutta onko se taivaalta vai tykeistä, sitähän ei vielä osaa sanoa.
Edit 28.12.: Change is afoot!!! kertoo meille weathertoski. Vihdoin kylmenee ja luntakin on luvassa. Nice!
Edit 28.12.: Change is afoot!!! kertoo meille weathertoski. Vihdoin kylmenee ja luntakin on luvassa. Nice!
lauantai 28. marraskuuta 2015
Hei me mennään Ischgliin!
Booooooom!
Harhaanjohtaja jo spekuloikin tuolla edellisen postauksen kommenteissa sijaiskohdettamme. (Ai miksi sijaiskohdetta? Häh? Mitä tapahtui Flachaulle?)
Selvittelyn ja muutaman sähköpostin jälkeen uusi Räpellyskohde on ISCHGL!
Tässä yhteydessä on pakko suitsuttaa STS Alppimatkojen huikaisevan hyvää asiakaspalvelua (kiitos Noora!) ja joustavuutta: turhaan emme vuodesta toiseen päädy heidän kohteisiinsa. Kiitos!
Tässä yhteydessä on pakko suitsuttaa STS Alppimatkojen huikaisevan hyvää asiakaspalvelua (kiitos Noora!) ja joustavuutta: turhaan emme vuodesta toiseen päädy heidän kohteisiinsa. Kiitos!
Niin, Ischgl. Tämä kirjainyhdistelmä on pompahtanut esiin aina silloin tällöin kohdevalintaa tehtäessä. Ja pudonnut yleensä pois heti hinnan tarkistamisen yhteydessä. Itävallan kohteista Ischgl on ollut se "märkä uni", johon mennään sitten joskus, kun budjetti ei ole minkäänlainen kysymys. Harhaanjohtajan kuullessa kohteen vaihdoksesta mietimme hetken tahoillamme sotasuunnitelmaa. Alppimatkat (tai "Alppikset", näin kamujen kesken; tässä kohtaa antaisin yritykselle yläfemmat, jos se olisi mitenkään mahdollista) toimi proaktiivisesti ja oli varannut meille jo Bad Gasteinista ja Schladmingista varavaihtoehdot. Hyviä molemmat, mutta ne on jo nähty (Matti on kolunnut Gasteinin puhki ja Schladmingissa olen minäkin ollut mukana). Aamulla noin klo 430 kodin toimistossa suoritettu nopea STSn kohdevalikoiman perkaus johti "ahaa"-elämykseen ja ajatukseen siitä, että voitaisiin yrittää päästä johonkin meille tuntemattomaan alppimaisemaan. Harhaanjohtajalle lähti seuraava ajatusten Tonava:
Kuten vastauksesta saattaa havaita "Great minds think alike" ja Matti oli tahollaan vienyt homman jo askeleen pidemmälle valiten mukaan Ischglin lisäksi kaksi muuta meille tuiki tuntematonta paikkaa. Näillä mentiin. Harhaanjohtaja ehdotti STS:lle Ischgliä, Serfausta ja St. Antonia ja jokaisesta hotellivaihtoehtoa (käytännössä halvinta), joka meille olisi kelvannut. Saman päivän aikana STS:n kanssa suoritettu sähköpostien vaihto johti vääjäämättömään lopputulokseen: Räpeltäjät lähtevät Ischgliin. Ja jälleen nostan hatun päästä ensinnäkin ikuiselle Matkanjärjestäjälle - Misleaderille, Harhaanjohtajalle, Fubbetille - ja STS Alppimatkoille hienosta homman hoitamisesta (STS nosti kättä pystyyn ja lisäkustannuksia tästä puljauksesta ei meille aiheutunut - eikä kustannukset nousseet missään kohtaa varsinaisesti edes keskusteluun heidän kanssaan. Olenko jo muistanut sanoa: AIVAN HUIKEAA TOIMINTAA STS:ltä!)
48 päivää enää!
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)



