Verbierissä on lunta laaksossa n. 35 cm ja huipulla melkein puolitoista metriä. Lisää lunta on luvassa säätiedotusten mukaan, joten ainakin sen puoleen hiihdon pitäisi sujua.
Kuulostelin poikain laivareissun tapahtumia ja jos sama tahti jatkuu, niin on tulossa ilmeisen railakas hiihtoretki - ja ei muuten haittaa yhtään. Pääsee rentoutumaan ja irti kaikesta ja mikäs sen parempi tapa aloittaa uusi vuosi.
Saksan alkeet on taas allekirjottaneella hallussa, mutta alue lienee ranskankielistä, joten Mats saa hoitaa puhumisen.
Kylänä Verbier näyttää oikein sympaattiselta ja laskukohteena alue on aivan maailman eliittiä, joten Pulsan "alppineitsyys" ei voisi juuri paremmassa paikassa lähteä. Viikosta otetaan sitten kaikki irti niin rinteessä, kuin rinteen ulkopuolellakin!
Tätä kirjoittaessa lähtöön on enää reilut kaksi viikkoa, eli ei juuri mitään. Jos aikaa riittää, niin tutustun taas etukäteen tarkemmin Verbierin antiin näin Suomesta käsin ja hehkutan täällä, jotta voidaan sitten paikan päällä todeta, että osuivatko odotukset kohdilleen.
sunnuntai 27. joulukuuta 2009
sunnuntai 11. lokakuuta 2009
Tämän vuoden teema
Terve pitkästä aikaa.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että tämän vuoden Räpellyksestä tulee härkäreissu (jonne minä en pääse mukaan = olen katkera myönnetään). No oli miten oli, (ja vaikka olenkin katkera) niin on aika keksiä teema tälle tulevalle reissulle. Viimeksi teemana oli viikset, joka toimi teemana oikein hyvin mitä nyt kasvattamisaika oli hieman tuskaisa varsinkin kotona. Ehdotan tällä kertaa teemana voisi olla vaikkapa metro/hintahtavin laskettelu look. (ja mikäs aihetta ehdotellessa, kun ei ite tartte/voi osallistua ollenkaan=)
Tästä linkistä voitte käydä hieman aistimassa teemaan sopivaa musiikkia ja tyyliä.
http://www.youtube.com/watch?v=HTN6Du3MCgI
Ei muuta kuin tiukkaa pinkkiä päälle ja menoksi.:)
Tällä hetkellä näyttää siltä, että tämän vuoden Räpellyksestä tulee härkäreissu (jonne minä en pääse mukaan = olen katkera myönnetään). No oli miten oli, (ja vaikka olenkin katkera) niin on aika keksiä teema tälle tulevalle reissulle. Viimeksi teemana oli viikset, joka toimi teemana oikein hyvin mitä nyt kasvattamisaika oli hieman tuskaisa varsinkin kotona. Ehdotan tällä kertaa teemana voisi olla vaikkapa metro/hintahtavin laskettelu look. (ja mikäs aihetta ehdotellessa, kun ei ite tartte/voi osallistua ollenkaan=)
Tästä linkistä voitte käydä hieman aistimassa teemaan sopivaa musiikkia ja tyyliä.
http://www.youtube.com/watch?v=HTN6Du3MCgI
Ei muuta kuin tiukkaa pinkkiä päälle ja menoksi.:)
torstai 1. lokakuuta 2009
Tulevan räpeltäjän pieniä mietteitä
Räpeltäminen, tuo tarinoita ja legendoja liukuhihnalta tuottava taiteenlaji, jonka harrastamista olen kateudesta vihreänä seurannut sivusta vuosien ajan. Nyt vaikuttaisi siltä, että ensi talvena olisi minun vuoroni paikata jättiläismäinen aukko yleissivistyksessä ja lähteä mukaan reissulle, jonka jälkeen mikään ei tule olemaan enää entisensä. Tässä siis hieman ennakkotunnelmia ja odotuksia, jotka edellisen virkkeen perusteella eivät siis ole aivan pienet.
Räpeltäminen jästin näkökulmasta
Koska en ole koskaan räpeltänyt, ajattelin aloittaa kirjoittamalla siitä, minkälaisen kuvan ulkopuolinen on reissuista saanut. Kaukaiset muistikuvani ensikosketuksestani Räpellykseen liittyvät valokuviin, joita reissulla mukana olleet esittelivät jossain joskus. Voin sanoa olleeni myyty kuvasta 1 alkaen. Maisemat, joissa Räpellystä on harrastettu, ovat kuin elokuvista, ja vetoavat kaltaiseeni romantikkoon käsittämättömän paljon. Taitaapa tietomakoneeni taustakuvaksikin olla päätynyt kuva joltain Räpellysreissulta, mikä kertoo reissujen kuvien tasosta paljon, sillä taustakuvakilpailun voittajaa on aikanaan etsitty ihan ammattimaisten luontovalokuvaajien teoksien joukosta. Eräs monista perversioistani on se, että olen talvi-ihminen joten kuvat lumisista vuorenhuipuista ja syvistä nietoksista kirkkaina pakkaspäivinä herättävät minussa aina kovan kaipuun tunteen, varsinkin kun täällä Kotosuomessa nykyilmastolla kahlaamme talvisin loskassa ja paskassa. Mitä upeimpien maisemien lisäksi on kuvista käynyt selkeästi ilmi, että näillä reissuilla sattuu ja tapahtuu kaikennäköistä, eikä porukka turhia pingota. Hyvä ruoka, (hyvä) juoma, lukemattomat tunnit korttipelejä sekä rento yhdessäolon meininki ovat myös näkemäni ja kuulemani mukaan oleellinen osa näitä reissuja. Kaiken kaikkiaan käsitykseni siitä mitä Räpellys on, voidaan kai tiivistää kahteen sanaan: helvetin hauskaa!
Räpeltääkö vaiko eikö räpeltää?
Miksi en ole koskaan räpeltänyt? Vastaus siihen löytyy pääosin kahdesta seikasta: raha ja laskettelemattomuus. Omilla kesätyötienesteilläni ei opiskeluaikani tällaisiin reissuihin olisi ollut millään varaa, vähät rahat kun piti sijoittaa muihin liikuntaharrasteisiin ja niiden lieveilmiöihin. Lisäksi kun en minkäänlaista lasketteluvarustusta ole koskaan omistanut, ei reissuille mukaantunkeutuminen ollut realistinen vaihtoehto, vaan kateellisena oli jäätävä Suomeen kärvistelemään räpeltäjien suunnatessa suksensa kohti toinen toistaan jylhempiä maisemia. Vallitsevan taantuman johdosta ei taloudellinen tilanteeni nytkään erityisen ruusuinen ole, mutta kun mahdollisuus tällaiselle reissulle mukaan pääsemiselle tuli, en siitä millään kyennyt kieltäytymään kun rahaa vähänkin oli, vaikka ilmainen reissu ei tiedossa ole. Itse reissun hinta on kutakuinkin siedettävä, mutta edessä oleva kilpavarustelu reissukelpoiseksi itsensä saattamiseksi on vielä edessä, ja se kieltämättä hiukan hirvittää. No, ainakin ammattitaitoista apua pitäisi olla saatavilla. Ehkä taloudellisia seikkojakin painavampi syy räpeltämättömyyteeni on se, että laskettelu on harrastus, jonka pariin en yksinkertaisesti koskaan ole ajautunut. Kysymys ei ole siitä, etteikö se vaikuttaisi hauskalta ja vauhdikkaalta lajilta, vaan siitä, että kun perheessä tai kaveripiirissä ei ensimmäisen kahdenkymmenen elinvuoden aikana ole ollut lajia harrastavia, niin ei kyllä itsekään muutamaa satunnaista kokeilua lukuun ottamatta ihan helposti mäkeen päädy. No nyt pitäisi siis päästä kokeilemaan lajia oikein todenteolla, joten ”lajit, joita on päästävä kokeilemaan”-lista ainakin lyhenee hieman, ties vaikka tästä saisi uuden harrastuksenkin. Listalle muuten jäävät vielä mm. Curling, seinäkiipeily, Krav Maga (Kiai!), perhosuinti, hohtotennis, superpallotennis, lammaspoolo ja homoporno.
Odotukset ja pelot
Olen elämäni aikana kokeillut laskettelemista muutaman satunnaisen kerran Mielakassa ja Messilässä, pitänyt siitä, mutta siinä se on ollutkin, pysyvästi se ei ole jäänyt osaksi elämääni, ja viimeisestä kerrasta on todella, todella paljon aikaa. (Hehhee, korvatkaa edellisen virkkeen sana laskettelemista jollain muulla sanalla, jättäkää Mielakka ja Messilä pois, niin saatte myös totuudenmukaisen virkkeen…nyyh.) Näin ollen olisin tyhmä, jos en olisi hitusen huolestunut kokemattomuuteni vaikutuksista kykyyni pysyä muiden räpeltäjien perässä, ehkä jopa kykyyni selvitä hengissä koko reissusta. Nyt ollaan kuitenkin menossa Alpeille, ei Mielakkaan tai Messilään, ja kun taitamattomuuteeni lisätään ääliömäisyyteni ja yllytyshulluuteni, ei yhdistelmä ehkä ole kaikista paras mahdollinen. Toivoa vain sopii, että sentään jonkin verran liikunnallisena ääliönä pystyn muutaman Kotisuomen rinteissä suoritetun harjoituskerran avulla saavuttamaan reissusta selviytymiseen riittävän laskutaitotason. Mutta toisaalta hengen voi saada itseltään lähtemään suojatietä ylittäessä, missä tahansa muussakin urheilulajissa, laivan kaiteen ulkopuolella keikkuessa, kerrostalon katolle kiivetessä tai vaikka tiskatessa, joten liiat pelot sikseen ja rinteeseen! Voisiko tällaiselle reissulle pääsyn kunniasta kieltäytyä? Ei, varsinkin kun tunnun olevan mies, joka ei sano juuri koskaan ei, mutta jolle sanotaan ei lähes aina. Lopuksi viralliset odotukseni reissulle: laskemisen iloa ja vauhdin hurmaa, huikeita maisemia, rentoa kaljoittelua ja korttipelejä sekä tietenkin hulppeaa seuraa ja spontaaneja tempauksia. Reissulla lupaan tarjota: muutamat komeat lipat ja Idioottikuninkaan paluun.
TJ?
Pimeä ja märkä syksy mennee yhtä nopeasti kuin aina ennenkin, ja vuodenvaihteen jälkeen räpellyskuume lienee käsin kosketeltavissa omaltakin kohdaltani, ja jo nyt alkaa ajatus reissusta ajoitellen pyöriä päässä. Räpellysneitsyyden menettäminen on todella jännittävä ja kiihkeä asia, joten matkatovereiltani haluaisin kysyä: lupaattehan olla helliä?
-Idioottikuningas
Räpeltäminen jästin näkökulmasta
Koska en ole koskaan räpeltänyt, ajattelin aloittaa kirjoittamalla siitä, minkälaisen kuvan ulkopuolinen on reissuista saanut. Kaukaiset muistikuvani ensikosketuksestani Räpellykseen liittyvät valokuviin, joita reissulla mukana olleet esittelivät jossain joskus. Voin sanoa olleeni myyty kuvasta 1 alkaen. Maisemat, joissa Räpellystä on harrastettu, ovat kuin elokuvista, ja vetoavat kaltaiseeni romantikkoon käsittämättömän paljon. Taitaapa tietomakoneeni taustakuvaksikin olla päätynyt kuva joltain Räpellysreissulta, mikä kertoo reissujen kuvien tasosta paljon, sillä taustakuvakilpailun voittajaa on aikanaan etsitty ihan ammattimaisten luontovalokuvaajien teoksien joukosta. Eräs monista perversioistani on se, että olen talvi-ihminen joten kuvat lumisista vuorenhuipuista ja syvistä nietoksista kirkkaina pakkaspäivinä herättävät minussa aina kovan kaipuun tunteen, varsinkin kun täällä Kotosuomessa nykyilmastolla kahlaamme talvisin loskassa ja paskassa. Mitä upeimpien maisemien lisäksi on kuvista käynyt selkeästi ilmi, että näillä reissuilla sattuu ja tapahtuu kaikennäköistä, eikä porukka turhia pingota. Hyvä ruoka, (hyvä) juoma, lukemattomat tunnit korttipelejä sekä rento yhdessäolon meininki ovat myös näkemäni ja kuulemani mukaan oleellinen osa näitä reissuja. Kaiken kaikkiaan käsitykseni siitä mitä Räpellys on, voidaan kai tiivistää kahteen sanaan: helvetin hauskaa!
Räpeltääkö vaiko eikö räpeltää?
Miksi en ole koskaan räpeltänyt? Vastaus siihen löytyy pääosin kahdesta seikasta: raha ja laskettelemattomuus. Omilla kesätyötienesteilläni ei opiskeluaikani tällaisiin reissuihin olisi ollut millään varaa, vähät rahat kun piti sijoittaa muihin liikuntaharrasteisiin ja niiden lieveilmiöihin. Lisäksi kun en minkäänlaista lasketteluvarustusta ole koskaan omistanut, ei reissuille mukaantunkeutuminen ollut realistinen vaihtoehto, vaan kateellisena oli jäätävä Suomeen kärvistelemään räpeltäjien suunnatessa suksensa kohti toinen toistaan jylhempiä maisemia. Vallitsevan taantuman johdosta ei taloudellinen tilanteeni nytkään erityisen ruusuinen ole, mutta kun mahdollisuus tällaiselle reissulle mukaan pääsemiselle tuli, en siitä millään kyennyt kieltäytymään kun rahaa vähänkin oli, vaikka ilmainen reissu ei tiedossa ole. Itse reissun hinta on kutakuinkin siedettävä, mutta edessä oleva kilpavarustelu reissukelpoiseksi itsensä saattamiseksi on vielä edessä, ja se kieltämättä hiukan hirvittää. No, ainakin ammattitaitoista apua pitäisi olla saatavilla. Ehkä taloudellisia seikkojakin painavampi syy räpeltämättömyyteeni on se, että laskettelu on harrastus, jonka pariin en yksinkertaisesti koskaan ole ajautunut. Kysymys ei ole siitä, etteikö se vaikuttaisi hauskalta ja vauhdikkaalta lajilta, vaan siitä, että kun perheessä tai kaveripiirissä ei ensimmäisen kahdenkymmenen elinvuoden aikana ole ollut lajia harrastavia, niin ei kyllä itsekään muutamaa satunnaista kokeilua lukuun ottamatta ihan helposti mäkeen päädy. No nyt pitäisi siis päästä kokeilemaan lajia oikein todenteolla, joten ”lajit, joita on päästävä kokeilemaan”-lista ainakin lyhenee hieman, ties vaikka tästä saisi uuden harrastuksenkin. Listalle muuten jäävät vielä mm. Curling, seinäkiipeily, Krav Maga (Kiai!), perhosuinti, hohtotennis, superpallotennis, lammaspoolo ja homoporno.
Odotukset ja pelot
Olen elämäni aikana kokeillut laskettelemista muutaman satunnaisen kerran Mielakassa ja Messilässä, pitänyt siitä, mutta siinä se on ollutkin, pysyvästi se ei ole jäänyt osaksi elämääni, ja viimeisestä kerrasta on todella, todella paljon aikaa. (Hehhee, korvatkaa edellisen virkkeen sana laskettelemista jollain muulla sanalla, jättäkää Mielakka ja Messilä pois, niin saatte myös totuudenmukaisen virkkeen…nyyh.) Näin ollen olisin tyhmä, jos en olisi hitusen huolestunut kokemattomuuteni vaikutuksista kykyyni pysyä muiden räpeltäjien perässä, ehkä jopa kykyyni selvitä hengissä koko reissusta. Nyt ollaan kuitenkin menossa Alpeille, ei Mielakkaan tai Messilään, ja kun taitamattomuuteeni lisätään ääliömäisyyteni ja yllytyshulluuteni, ei yhdistelmä ehkä ole kaikista paras mahdollinen. Toivoa vain sopii, että sentään jonkin verran liikunnallisena ääliönä pystyn muutaman Kotisuomen rinteissä suoritetun harjoituskerran avulla saavuttamaan reissusta selviytymiseen riittävän laskutaitotason. Mutta toisaalta hengen voi saada itseltään lähtemään suojatietä ylittäessä, missä tahansa muussakin urheilulajissa, laivan kaiteen ulkopuolella keikkuessa, kerrostalon katolle kiivetessä tai vaikka tiskatessa, joten liiat pelot sikseen ja rinteeseen! Voisiko tällaiselle reissulle pääsyn kunniasta kieltäytyä? Ei, varsinkin kun tunnun olevan mies, joka ei sano juuri koskaan ei, mutta jolle sanotaan ei lähes aina. Lopuksi viralliset odotukseni reissulle: laskemisen iloa ja vauhdin hurmaa, huikeita maisemia, rentoa kaljoittelua ja korttipelejä sekä tietenkin hulppeaa seuraa ja spontaaneja tempauksia. Reissulla lupaan tarjota: muutamat komeat lipat ja Idioottikuninkaan paluun.
TJ?
Pimeä ja märkä syksy mennee yhtä nopeasti kuin aina ennenkin, ja vuodenvaihteen jälkeen räpellyskuume lienee käsin kosketeltavissa omaltakin kohdaltani, ja jo nyt alkaa ajatus reissusta ajoitellen pyöriä päässä. Räpellysneitsyyden menettäminen on todella jännittävä ja kiihkeä asia, joten matkatovereiltani haluaisin kysyä: lupaattehan olla helliä?
-Idioottikuningas
keskiviikko 2. syyskuuta 2009
Tsädäm!
Hiljaiseloa on vietetty koko kesä. Tai ei varsinaisesti hiljaiseloa... "Puskissa" on suunniteltu tulevaa Räpellystä ja kohdekin on jo selvillä. Sveitsiin käy Räpeltäjien tie. Lisää infoa ja tunnelmia aletaan taas kasailemaan, mutta pikku tiiserinä voidaan jo nyt mainita, että lähtijöitä on näillä näkymin "normaalia" vähemmän.
-Pussel
-Pussel
sunnuntai 1. maaliskuuta 2009
Conquest of Kouvola - Raportti
Kaipuuta Alppien lumisille huipuille, lievää tylsistymistä, inspiraatiot Juhan Skimbaajasta, yön jäljiltä tuoretta lunta ja kaksi tarpeeksi idioottia kouvolalaista. Tässä ainekset ”Conquest of
Kouvolalle”.
Helmikuun seitsemännen päivän aamu koitti lunta tupruttavana. Yöllä oli tullut vajaa kymmenen senttiä uutta puuterilunta, jolloin kokonaislumipeite rikkoi paikoitellen jopa 30 sentin haamurajoja, enää vajaa 15 metriä Nisekon lukemista. Stroh-kaakaot (todella miedot) oli keitetty ja reppu pakattu Hart Sportilla, polttopuilla ja makkaratikuilla. Haltit niskaan, Nomadit autoon ja suunta kohti (hiihto)pummin majoituspaikkaa Volttikadulla. Mustasilmäinen paimentolaispoika messiin ja suunta kohti lumihelmeä keskellä Kouvolaa – Mielakkaa.
Koska tunnin lippuja ei ole myynnissäkään, niin pakko-ostoksena kahden tunnin lippu, jolla normaalioloissa ehtisi laskea mielakan 73 metrin korkeuseroa tarjoavasta tunturista arviolta 480 laskua, jollei tarvitsisi hississä olla ollenkaan. Nyt laskut jäivät reiluun kymmeneen. Puuteria pystyi pöllyttämään rinteiden reunoissa ainakin yhden laskun verran per linja...
Toisella laskulla löytyikin jo kivet alta. Laskujen päätteeksi vielä kunnon offari pulkkamäen alastulolle. Varsinainen Slope-Bully Pussel dissasi hikilankuilla hiihtäjät täysin kanttaamalla perinteisen latu-urat Talvikkitien puolelle laskeutuessaan metsän siimeksestä.
Mielakasta nokka lähistölle kohti Niinimäkeä tai jotain vitun tömpärettä siinä lähellä. Kunnon mäkeä ei löytynyt mutta haastava linja kalliolta pienen rotkelman yli isolle kivelle ja siitä alas. Sählyä tiellä pelaava lapsiperhe taisi peittää Pikku-Valtterin silmät, ettei ota vaikuitteita ja tule yhtä idiootiksi. Lasku meni kuitenkin hyvin ja ennenkaikkea tarpeeksi vauhdikkaasti, sillä hiljaisemmalla vauhdilla sitä olisikin sitten menty selkä edeltä rotkoon niin että Crimsonien leveät kärjet olisivat vain näkyneet rotkon reunalta.
Niinimäen jälkeen alkoi seuraavien mestojen etsintä, mutta kunnon mäkiä tai edes diisenttejä hyndiä ei meinannut löytyä. Siispä auton nokka kohti Sydänmaantien ja Tehontien välistä rinnettä. Lasku oli todella lyhyt ja kämäinen, mutta kuvista päätellen Pojun tynnyriin verrattavat reisilihakset saivat käännöksiin räjätähtävät vauhdit.
Koska mielemme kuitenkin kaipaili kunnon hyndän löytämistä, päätimme niin sanotusti ”cut the bullshit” ja mennä sinne mistä kunnon hyppyri löytyy – Palomäen hyppyrimäelle.
Auto kapinallisesti poliisiaseman lämmitystolppapaikalle ja sukset kainaloon. Sunnuntain tuleva Vellu Lindströmin voittama mäkikisa isosta mäestä pakotti meidät menemään pienempään mäkeen ottamaan tyyppejä. Sääli sinänsä, sillä Vahteron Malysz oli vetänyt Stroganoffia reisiin koko viikon, mutta räjähtävää ponnistusvoimaa ei nyt päästy testaamaan Kouvolan lentomäestä. Lento-ominaisuusdethan miehellä ovat tulleet syntymälahjana. Thank you Randy.
Koska suurten mäkien mies ei mistään pikkutömpäreistä vaivaudu edes laskemaan, oli Isukin vuoro kavuta mäkihyppytorniin. Lähtölava oikealle korkeudella ja suksien käret kohti alastulorinnettä. Useiden sadasosasekuntien ilmalennon jälkeen hivenen Nykäsistä poikkeavat pari carving-käännöstä alastulon jälkeen ja Palomäkikin oli valloitettu. Itse asiassa hyppyri oli oikein mukava profiililtaan ja allekirjoittaneella jäi himo mennä toistekin hyppimään, jahka vain kirittäjä löytyisi. MAAAAAAATS......!!!
Nälkä alkoi jo kurnia, mutta Kouvolan puolella oli vielä laskettavaa. Suunta kohti Vatajanpuiston uutta omakotialuetta, auto Kuusipihan päähän pyörätielle, sukset Staffanin selkään ja kävely ylös Töröstinmäelle. Haistattelut nalkuttavalle perheenäidille, suksen pohjat ruvelle höttölumen pettäessä kallion päältä, itsensä kokoaminen ja jibbaillen ”perus”linjaa pitkin alas kallioiden päältä. Pian suunta kohti Cittaria, ennen kuin rasittava akka tulee taas valitamaan kuinka aidan takaa ikävästi näkyvä auton antenni tuhoaa perheen lauantaiaamunpalapelinrakennustuokion... Jos ei meillä ole kauheasti elämää, niin joillain ei ole sitäkään vähää.
Töröstimäen jälkeen veljekset Douche ja Bag lähtivät Citymarketiin hakemaan vähän ”nuotiomakkaraa”. Mukaan tarttui Tahkolta tutuksi tulleet Naudan lehtipihvit ja lammasmakkaraa. Nokka kohti paintball-sodista tuttua Keltin mäkeä. Pienen taistelun jälkeen muovilla avustettu Aku Ankka-nuotio tulille, lehtipihvien vuoraus grillimausteella (oli ainakin riittävästi) ja lihat paistumaan nuotion ylle. Hart Sportia tupaan ja lambiwursti jälkkäriksi. Talvinen metsä, tulen loimu, lumoava rauhallisuus ja hurmaava seura. Voiko olla enää runollisempaa hetkeä kahdelle herkälle taiteilijasielulle.
Offareiden kiipeämisen ottaessa oman aikansa oli tiuku repinyt kovaa tahtia jo kohti iltaa, joten suuri osa valloitettavista vuorista olisi jätettävä toiseen kertaan, joten suunta kohti toista alueen hiihtokeskusta. Seuraava etappi kulkee Vuohivuoren nimellä, mutta tunnetaan paikallisten keskuudessa paremmin nimellä Roska-Ruka. Tunnelma mäen alla oli suorastaan aavemainen. Puuterilumen peittämän rinteet, käytöstä poistetut hissit, hämyinen usva taivaalla ja Kings of Leon soimassa autostereoista täysillä. Helvetin raskaat
pari kävelysettiä rinteiden päälle ja kaksi puuterin pöllytys -laskua alas. Tosin käännökset piti pitää suhteellisen loivina, sillä vähänkin tiukempi kanttaus olisi pysättänyt menon siihen paikkaan.
Kaiken kaikkiaan setti oli erittäin onnistunut. Saatiin vedettyä tyypit monesta eri mäestä ja päivi oli täynnä rentoa jibbailua. Illalla piti sitten ottaa keittoa ja rellestää, mutta rankka laskupäivä vaati veronsa ja parin kaljan ja saunan jälkeen olivat alppikanuunat valmiina unten maille. Kakkososaa ja ”Virgin Mountain Free Ski -touria” odotellessa, Deuche ja Bag kiittävät ja kuittaavat.
- Misleader
Kouvolalle”.Helmikuun seitsemännen päivän aamu koitti lunta tupruttavana. Yöllä oli tullut vajaa kymmenen senttiä uutta puuterilunta, jolloin kokonaislumipeite rikkoi paikoitellen jopa 30 sentin haamurajoja, enää vajaa 15 metriä Nisekon lukemista. Stroh-kaakaot (todella miedot) oli keitetty ja reppu pakattu Hart Sportilla, polttopuilla ja makkaratikuilla. Haltit niskaan, Nomadit autoon ja suunta kohti (hiihto)pummin majoituspaikkaa Volttikadulla. Mustasilmäinen paimentolaispoika messiin ja suunta kohti lumihelmeä keskellä Kouvolaa – Mielakkaa.
Koska tunnin lippuja ei ole myynnissäkään, niin pakko-ostoksena kahden tunnin lippu, jolla normaalioloissa ehtisi laskea mielakan 73 metrin korkeuseroa tarjoavasta tunturista arviolta 480 laskua, jollei tarvitsisi hississä olla ollenkaan. Nyt laskut jäivät reiluun kymmeneen. Puuteria pystyi pöllyttämään rinteiden reunoissa ainakin yhden laskun verran per linja...Toisella laskulla löytyikin jo kivet alta. Laskujen päätteeksi vielä kunnon offari pulkkamäen alastulolle. Varsinainen Slope-Bully Pussel dissasi hikilankuilla hiihtäjät täysin kanttaamalla perinteisen latu-urat Talvikkitien puolelle laskeutuessaan metsän siimeksestä.
Mielakasta nokka lähistölle kohti Niinimäkeä tai jotain vitun tömpärettä siinä lähellä. Kunnon mäkeä ei löytynyt mutta haastava linja kalliolta pienen rotkelman yli isolle kivelle ja siitä alas. Sählyä tiellä pelaava lapsiperhe taisi peittää Pikku-Valtterin silmät, ettei ota vaikuitteita ja tule yhtä idiootiksi. Lasku meni kuitenkin hyvin ja ennenkaikkea tarpeeksi vauhdikkaasti, sillä hiljaisemmalla vauhdilla sitä olisikin sitten menty selkä edeltä rotkoon niin että Crimsonien leveät kärjet olisivat vain näkyneet rotkon reunalta.
Niinimäen jälkeen alkoi seuraavien mestojen etsintä, mutta kunnon mäkiä tai edes diisenttejä hyndiä ei meinannut löytyä. Siispä auton nokka kohti Sydänmaantien ja Tehontien välistä rinnettä. Lasku oli todella lyhyt ja kämäinen, mutta kuvista päätellen Pojun tynnyriin verrattavat reisilihakset saivat käännöksiin räjätähtävät vauhdit.Koska mielemme kuitenkin kaipaili kunnon hyndän löytämistä, päätimme niin sanotusti ”cut the bullshit” ja mennä sinne mistä kunnon hyppyri löytyy – Palomäen hyppyrimäelle.
Auto kapinallisesti poliisiaseman lämmitystolppapaikalle ja sukset kainaloon. Sunnuntain tuleva Vellu Lindströmin voittama mäkikisa isosta mäestä pakotti meidät menemään pienempään mäkeen ottamaan tyyppejä. Sääli sinänsä, sillä Vahteron Malysz oli vetänyt Stroganoffia reisiin koko viikon, mutta räjähtävää ponnistusvoimaa ei nyt päästy testaamaan Kouvolan lentomäestä. Lento-ominaisuusdethan miehellä ovat tulleet syntymälahjana. Thank you Randy.Koska suurten mäkien mies ei mistään pikkutömpäreistä vaivaudu edes laskemaan, oli Isukin vuoro kavuta mäkihyppytorniin. Lähtölava oikealle korkeudella ja suksien käret kohti alastulorinnettä. Useiden sadasosasekuntien ilmalennon jälkeen hivenen Nykäsistä poikkeavat pari carving-käännöstä alastulon jälkeen ja Palomäkikin oli valloitettu. Itse asiassa hyppyri oli oikein mukava profiililtaan ja allekirjoittaneella jäi himo mennä toistekin hyppimään, jahka vain kirittäjä löytyisi. MAAAAAAATS......!!!
Nälkä alkoi jo kurnia, mutta Kouvolan puolella oli vielä laskettavaa. Suunta kohti Vatajanpuiston uutta omakotialuetta, auto Kuusipihan päähän pyörätielle, sukset Staffanin selkään ja kävely ylös Töröstinmäelle. Haistattelut nalkuttavalle perheenäidille, suksen pohjat ruvelle höttölumen pettäessä kallion päältä, itsensä kokoaminen ja jibbaillen ”perus”linjaa pitkin alas kallioiden päältä. Pian suunta kohti Cittaria, ennen kuin rasittava akka tulee taas valitamaan kuinka aidan takaa ikävästi näkyvä auton antenni tuhoaa perheen lauantaiaamunpalapelinrakennustuokion... Jos ei meillä ole kauheasti elämää, niin joillain ei ole sitäkään vähää.
Töröstimäen jälkeen veljekset Douche ja Bag lähtivät Citymarketiin hakemaan vähän ”nuotiomakkaraa”. Mukaan tarttui Tahkolta tutuksi tulleet Naudan lehtipihvit ja lammasmakkaraa. Nokka kohti paintball-sodista tuttua Keltin mäkeä. Pienen taistelun jälkeen muovilla avustettu Aku Ankka-nuotio tulille, lehtipihvien vuoraus grillimausteella (oli ainakin riittävästi) ja lihat paistumaan nuotion ylle. Hart Sportia tupaan ja lambiwursti jälkkäriksi. Talvinen metsä, tulen loimu, lumoava rauhallisuus ja hurmaava seura. Voiko olla enää runollisempaa hetkeä kahdelle herkälle taiteilijasielulle.Offareiden kiipeämisen ottaessa oman aikansa oli tiuku repinyt kovaa tahtia jo kohti iltaa, joten suuri osa valloitettavista vuorista olisi jätettävä toiseen kertaan, joten suunta kohti toista alueen hiihtokeskusta. Seuraava etappi kulkee Vuohivuoren nimellä, mutta tunnetaan paikallisten keskuudessa paremmin nimellä Roska-Ruka. Tunnelma mäen alla oli suorastaan aavemainen. Puuterilumen peittämän rinteet, käytöstä poistetut hissit, hämyinen usva taivaalla ja Kings of Leon soimassa autostereoista täysillä. Helvetin raskaat
pari kävelysettiä rinteiden päälle ja kaksi puuterin pöllytys -laskua alas. Tosin käännökset piti pitää suhteellisen loivina, sillä vähänkin tiukempi kanttaus olisi pysättänyt menon siihen paikkaan.Kaiken kaikkiaan setti oli erittäin onnistunut. Saatiin vedettyä tyypit monesta eri mäestä ja päivi oli täynnä rentoa jibbailua. Illalla piti sitten ottaa keittoa ja rellestää, mutta rankka laskupäivä vaati veronsa ja parin kaljan ja saunan jälkeen olivat alppikanuunat valmiina unten maille. Kakkososaa ja ”Virgin Mountain Free Ski -touria” odotellessa, Deuche ja Bag kiittävät ja kuittaavat.
- Misleader
maanantai 2. helmikuuta 2009
Conquest of Kouvola
Vaikka mitään järkevää ei hetkeen ole tänne ilmaantunut, niin se ei tarkoita sitä, etteikö Räpeltäjät olisi silti elossa... Lauantaina 7.2.2009 voi Kouvolassa olijat todeta omilla silmillään, kuinka valloitetaan kaupunki, kun Harhaanjohtaja ja Pussel ottavat sukset messiin ja tarkastavat suur-Kouvolan nyppylät. Luvassa on siis "Conquest of Kouvola"!
Raportti tapahtumasta seuraa kuvien kera tuoreeltaan spektaakkelin jälkeen heti, kun turaamiselta selvitään.
Raportti tapahtumasta seuraa kuvien kera tuoreeltaan spektaakkelin jälkeen heti, kun turaamiselta selvitään.
perjantai 16. tammikuuta 2009
Tilastoa Saalbachista
Vedin sitten kunnon flunssan päälle reissusta tultua. Pari päivää mennyt aivan koomassa. Sen verran jaksaa taas pystyyn, että päätin katsella hissilipun numeron perusteella vähän laskufaktaa reissulta. Rekisteröitymällä Skilinen sivuille ja syöttämällä sinne hissilipun numero ohjeiden mukaan, pääsee näkemään jokaisen päivän hissinousut ja arvioidut laskukilometrit kivoina käppyröinä.
Tiistaina tuli laskettua vähiten: 12 hissiä käytetty ja 26km laskua.
Keskiviikkona olikin sitten paras päivä:
Täältä tähän. Lisää jutskaa heti kun taas jaksaa. Nyt takaisin peiton alle.
Tiistaina tuli laskettua vähiten: 12 hissiä käytetty ja 26km laskua.
Keskiviikkona olikin sitten paras päivä:
Täältä tähän. Lisää jutskaa heti kun taas jaksaa. Nyt takaisin peiton alle.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)