torstai 4. joulukuuta 2025
Laskeminen, lait ja pykälät
No nuohan oli vaan FIS:n sääntöjä ja säännöt on aina tehty rikottaviksi. Katotaas ne lait vielä. Ja nimenomaan Italiassa voimassa olevat, koska sinne ollaan menossa. Ainiin! Pitää vilkaista Ranskakin, mutta veikkaan, että siellä on ihan eri meininki, kuin Italiassa.
Aloitetaan tuoreimmasta lisäyksestä: KYPÄRÄPAKKO! Joillekin varmaan mörkö, mutta ei Räpeltäjille. Parikin herätyksen aiheuttanutta tapahtumaa nähneenä ja kokeneena kypäräpakko ihan lain puolesta on iloinen asia. Kun kaverin suksi irtoaa täydessä vauhdissa ja itsellä tulee ääneen spontaani "voi v****!", niin jotain on tapahtunut. Päättelin siitä, että kun kypärä ottaa iskun vastaan ja löytyy loppujen lopuksi kymmeniä, jos ei jonkun sadankin, metrejä päästä alarinteestä, niin näin melko varmasti on. Tai kun kaveri kaatuu erittäin harmittoman oloisesti siirtymällä ja juo olutta loppuillan pillillä, kun pää ei käänny - jotain pahempaakin olisi voinut sattua, vaikka todella paha jo tämäkin.
Omat vakuutukset kannattaa tsekata, koska 2022 on tullut voimaan lainkohta, jossa edellytetään voimassa olevaa vastuuvapautusta laskijan vakuutuksessa tilanteissa, joissa teloo jonkun kanssalaskijan. Itse tarkistin omat vakuutukseni ja kotivakuutuksestani tämä löytyi - taitaa olla meillä Suomessa aika yleinen lisäys kotivakuutuksen, tai kenties matkavakuutuksen, kyljessä. Tsekatkaa Räpeltäjät ihmeessä omat vakuutuksenne. Italiassa voi toki tämän ostaa, jos on epäselvää ja maksu on tällöin muutaman euron luokkaa per päivä.
Sitten se kaikkein vaikein... alkoholi. Jostain syystä Italialaiset ovat päättäneet, että kännissä ei saa laskea. Raja on sama, kuin Suomessa ratin raja: 0.5 promillea. Huh. Tämä tarkoittaa sitä, että sen Radlerin uskaltaa vielä lounaalla juoda - iltapäivän viimeinen ööli, tai drinkki, rinteessä on sitten jokaisen oman harkinnan varassa - ja normaalipainoiset Räpeltäjät todennäköisesti voivat ottaa parikin, mutta me alimittaiset heinäseipäät ja 2D-tyypit jätämme sen viimeisen oluen parvekkeella juotavaksi.
Ja nämä kohdathan voi käydä lukemassa Italialaisesta lakikirjasta artikkelinumeroilla 17, 41 ja 73/2021 ja todeta itse, koska meillä kaikillahan on vahva Italia.
Täältä ciao tähän väliin!
Ainiin. Se Ranska... Rinteessä roskaamisesta ja hutikassa törttöilystä voi saada sakot. Muutoin käy kaikki, mutta omalla vastuulla.
torstai 27. marraskuuta 2025
Kun on alkuun päästy...
Odottavat fiilikset on alkaneet nousta pintaan tänä vuonna aikaisin ja useasti. Tammikuuta huomaa miettivänsä yhä useammin ja useammin. Helpotusta tähän tuo esim. La Thuilen webbikameroiden väijyminen. Samalta sivulta kameroiden jälkeen löytyy myös jonkinlainen lumitilanne - nyt (27.11.) minimi näyttää 20cm ja maksimi 50cm. Ei huono tässä tässä vaiheessa vuotta.
keskiviikko 26. marraskuuta 2025
Suuri paljastus!
La Thuile. Mamma mia! Italiaan!!! Muutama vuosi onkin edellisestä kerrasta pastanpurijoiden maassa laskemisesta vierähtänyt. Linkistä pääsee ihmettelemään kivoja kuvia kohteesta. Siellä näyttää olevan aika kivasti jo lunta ❤️.
Lisää seuraa mm. perinteisessä historiakatsauksessa. Ruoasta on aina myös kiva kirjoittaa ja pitääpä myös tarkistaa uusimmat lasketteluun liittyvät Italialaiset pykälät - niitä on edellisestä kerrasta muutama tullutkin, vaikka eihän se siellä taida ihan niin nöpönnuukaa lakien noudattaminen olla.
torstai 20. marraskuuta 2025
Piparia?
Ei. Nyt ei ole kyse Elosen Momman itse voilla paahtamista pipareista, eikä myöskään siitä herkusta, joka teille ensimmäisenä tuli otsikosta mieleen ja jota Stig haluaisi maistella, vaan ihan jostain muusta keksistä.
Joko se yksi lukija oman porukan ulkopuolelta arvaa, minne Räpeltäjät Tammikuussa 2026 ovat menossa? Jos et, niin stay tuned! Tästä se taas lähtee. Cämäääää!
maanantai 27. tammikuuta 2025
keskiviikko 22. tammikuuta 2025
Koepakkausta
Monena vuonna koepakkaus on tullut tehtyä jo joulun tienoilla ihan vaan sen vuoksi, että näkee, onko kaikki tarvittava tallella ja ehjää. Nyt pakkaaminen tuli tehtyä vasta 5 päivää ennen lähtöä. Tavoitteena, niin kuin monesti aiemminkin, oli se, että vähemmän on enemmän ja ainakin vähemmän, kuin viime vuonna on hyvä suoritus.
Ja siinä se nyt on:
Vanha uskollinen Elanin kassi saa palvella vielä tämän reissun, jonka jälkeen se lähtee viimeiselle pitkälle matkalleen jätteeseen. Kahva onkin jo rikki, kulmat perin kuluneet, mutta pysyy varmasti kasassa vielä yhden reissun.
Sisäänsä se imaisi oikeastaan kaiken: kypärän (kypärällä on oma boksinsa tuolla), kaikki vaatteet (laskupäivien kerrasto-osasto on minimoitu; merinovilla ei ala haista) ja monot, jotka voinee laskea vuoden hankinnaksi, koska ostin aleista viime keväänä ja nyt lähtee ekaa kertaa käyttöön (sormet ristiin, että tuntuu hyviltä). Monot eivät enää menneet Elanin niille tarkoitettuihin sivutaskuihin, vaan omaan "monolaukkuunsa" päätaskuun - ei pitäisi koko laitoksen olla enää ylileveän kuljetuksen luokkaa siis. Remmit enää ympärille ja valmista! 4 yötä enää!!!
torstai 16. tammikuuta 2025
Mitä Räpellys minulle merkitsee?
Mietin pitkään mistä tänne kirjottaisin. Pusselin ja Fubbetin
raportit kattavat rinne- ja kulttuuriosuuden aika lailla kattavasti, joten sinne
suuntaan on minun oikeastaan ihan turha katsella. Sankareiden faktakatsaukseen
minulla ei ole oikein mitään annettavaa. Siksipä siis käännän katseeni
faktoista mutun maailmaan ja otsikoksi valikoitui:
Mitä Räpellys minulle merkitsee?
Omien laskujen mukaan nyt olen lähdössä kuudennentoista
kerran Räpellykselle. Itse asiassa, jos laskin oikein, niin tämä on (taas)
juhlavuosi. Räpellys numero 20! Pienet
tuuletukset tähän paikkaan…. koska näin monta kertaa tänne reissulle on tullut
lähdettyä, niin jotainhan tämä minulle merkitsee. Mutta mitä?
Ehdottomasti ainakin lomaa normaalielämästä. Kenelläpä
meillä ei välillä normaaliarki puuduttaisi ja tuntuisi todella pakkopullalta.
Räpellyksen aikana saa huoletta heittää omat arkihuolet ja -murheet viikoksi
syrjään ja ottaa niin sanotusti viikko todella rennosti. Viikko ilman
kohtuuttomia työpaineita, turhia palavereita ja älyttömiä aikatauluja kuulostaa
todella houkuttelevalta. Eikä töiden ulkopuolinenkaan elämä aina herkkua ole,
joten on ihan kiva saada välillä lomaa myös perheestä, valmentamisesta, etc…
normaalista oravanpyörästä. Tällä reissulla eivät pomot, mirkut ja muksut motkota.
Olemme lomalla Fubbetin kanssa kyllä ihan eri maata. Ite
voisin helposti maata altaalla/rannalla viikon ja lukea kirjoja. Ei olisi
mikään ongelma olla jouten koko ajan. Fubbetille tunnetusti jo varttikin paikallaan on liikaa. Miten tästä siis tulee minulle nautinnollinen loma, kun matkanjohtaja pitänee meidät koko ajan tekemässä jotain? No siten, että minun ei ihan
hirveästi tarvitse huolehtia muusta kuin siitä, että olen kamat päällä ajallaan
valmiina liikkumaan. Kaiken muun hoitaa matkanjärjestäjä, joten voi olla aika
lailla lunkisti aivot narikassa ja tämä se on kunnon lomaa. Toki tästä seuraa
Suunnistuksen ihmelapselle aina välillä ongelmia eksymisten suhteen, kun ei
aivan olla kartalla missä ollaan ja minne mennään, mutta sekin kuuluu
perinteisiin. 😉
Jos kerran Räpellyksellä lähdetään aina laskettelemaan, niin
kai sekin tässä on mainittava. En paljon parempia asioita tiedä kuin se, että
pääsee aamusta laskemaan ensimmäisten joukossa priimakuntoisia Alppien
rinteitä. Siinä sielu lepää, kun saa tykitellä rinnettä alas kissan jäljiltä
sitä vauhtia mitä uskaltaa tai kroppa antaa myöten. Yksi elämän pieniä iloja
mitä moni vaan ei ymmärrä. Ei näitä hetkiä pääse Suomessa juuri kokemaan.
Entäpä ruoka? No ehkäpä Keski-Euroopan kohteet eivät ole niitä kaikkein
kulinaristisimpia paikkoja, mutta ei näillä reissuilla ole nälkää tarvinnut
nähdä. Oikein hyvää sapuskaa keskimäärin sekä rinteessä että rinteen
ulkopuolella. Ei mitään fine diningia, mutta asiansa ajavaa. Toki on sitä
muutaman kerran näilläkin reissuilla eksytty pykälää parempiin ravintoloihin ja
saattapi olla, että nytkin sellainen kokemus saadaan? Parasta ainakin itseni
kannalta on kumminkin se, että viikkoon ei tartte ite tehdä ruokaa.
Viimeiseksi kohdaksi säästin sen kaikkein tärkeimmän…
parhaat kaverit! Onhan se vain todella luksusta saada matkata viikon verran
parhaiden ystävien seurassa. Viikon verran erittäin paljon nauramista, jerryn
jauhamista ja suorittamista yhdessä. Kokonaisen viikon verran sielun ja korvien välin täyslatausta. Tätä minä odotan tälläkin kertaa kaikkein
eniten!
Reilun viikon päästä mennään taas!




