![]() |
| IP-kaakku tuloillaan. Lupaus: aamupalat näyttää paremmilta |
maanantai 8. joulukuuta 2014
On aika tutustua Champolucin kylään
keskiviikko 3. joulukuuta 2014
Halpispizzeria bongattu!
Päivän ainoa päivitys on tässä! Mutta se ei olekaan mikä tahansa päivitys, vaan löytö! Ristorante Pizzeria Churen sijaitsee aivan härkähuoneistoimme takapihalla!!!
Jätän teidät selaamaan heidän sivujaan.
Jätän teidät selaamaan heidän sivujaan.
tiistai 2. joulukuuta 2014
Webbikameroiden kuvaa Monterosan alueelta
Kuten otsikko kertoo, niin tästä löytyy linkkejä alueella oleviin kameroihin.
Ehdottomasti kattavin kokoelma löytyy Bergfexiltä. Palvelu tarjoaa yhteensä 15 eri kameraa koko Monterosan hiihtoalueelta ja kylistä kätevästi yhdellä sivulla.
Monterosa skin virallisilta sivuilta löytyy myös kameroiden kuvaa. Joukossa myös panorama kuvaa! Nämä ovat taatusti ajan tasalla, koska esimerkiksi tätä kirjoittaessa kuvat näyttävät hyvinkin pimeiltä:
Ja täällä lisää Monterosa skin tarjoamia kameroita.
Tuttu ja turvallinen J2Ski näyttää myös yhden kameran kuvaa alueelta.
Eiköhän näillä jo alkuun pääse. Jos olisimme putskun perään, niin näitähän tuijotettaisiin kaiket päivät... No sen verran olemme kuitenkin, että matkan lähestyessä näitä varmaan tuleekin tuijotettua kaiket päivät.

maanantai 1. joulukuuta 2014
Ruokaa rinteessä ja rinteen vieressä
Laskijan suoli huutaa ruokaa ainakin kaksi kertaa päivässä. Tällä kertaa Räpeltäjät ovat matkassa ruokailujen suhteen omatoimisesti all-inclusiven sijaan ja se ei välttämättä ole ollenkaan huono asia. Muistelkaapa Schladmingin "gourmet" illallisia... Koskaan, KOSKAAN, aikaisemmin ei yksikään meistä ole kävellyt ulos kesken illallisen, mutta Schladmingissa tämä nähtiin. Harhaanjohtajamme totesi melko sanatarkasti: "V*TTU MITÄ P*****!" ja poistui. Myönnettäköön, että melko useasti tuli käytyä kebuilla.
Mutta entäpä nyt, kun saamme valita raflat täysin vapaasti ja maksaa mistä haluamme? Alkuperäisen suunnitelman mukaan säästelemme ruokakuluissa ja syömme "edullisesti" - pizzaa, kebabia (tuskin Italiassa) ja muuta pikaista. Heitänpä myös ajatuksen ilmoille siitä, että syömme pääsääntöisesti rinteessä ja iltaisin vedetään leikkelelajitelmia, juustoa ja viiniä kotosalla. Uuniin parit potkot ja kylkeen paikallista makkaraa ja rasvaista siankylkeä, niin eikö sillä jo elä? Pari "hieman" parempaa iltaa tuohon päälle tarkoin valituissa ravinteleissa, niin a vot!
Aamupalat valmistamme ainakin itse ja lupasinkin jo etukäteen loihtia kuumia munia tykötarpeineen vaikka muutamaankin otteeseen. Siihen koulutukseni ehkä joten kuten riittää...
Mutta katsastetaanpa niitä ravintoloita hieman! Lupasin käydä täältä löytyvän listan läpi huolella, mutta sitten heräsin: listassa on 82 raflaa... Tyydyn siis vain pieneen otantaan - tarkistan STS:n suositukset, käytän apunani Aostan laakson turisti-infon hakukonetta ja toki myös TripAdvisorin arvosteluita, sekä noin tusinaa muuta sekalaista lähdettä ja sivustoa. Koskaan ei voi tehdä liikaa risöörziä ruoasta puhuttaessa!
STS:n sivut listaavat yhdeksi viihtyisimmästä paikoista Hotelli Castorissa sijaitsevan pub Castorin, jossa tarjolla yhteislaulua omistajan pianonsoiton säestyksellä. Paikan ruokaakin kehutaan siellä täällä, joten mikäli sijainti suosii, niin voisi olla ainakin katsastamisen arvoinen mesta.
Myös STS:n kehuma ja TripAdvisorin listalla kakkosena keikkuva Il Balivo lienee erittäin vahvoilla valitessa sitä hieman parempaa paikkaa. TripAdvisorin ruokakuvat lupaavat hyvää.
Hintaakaan ei korkeaksi missään haukuta.
Luultavasti hieman kevyempää tunnelmaa tarjoaa Bar Birre Du Relais, jossa jälleen kuvien perusteella tarjolla ainakin yhtä peruselintarviketta, mutta myös ruoka-annoksia. Tämän paikan kuvittelen olevan enemmän pubi, kuin rafla, mutta on tuolla Facebookissa ruoka-annoksistakin kuvia näkyvillä - eikä ihan huonolta näytäkään. Täällä voisi piipahtaa!
Kun etsii rinneravintolaa Monterosan hiihtoalueelta, ei voi olla törmäämättä Campo Baseen. Ravintolalta en tahdo millään löytää mitään omaa infoa, mutta sijainniksi päättelin hissin nro. 15 yläaseman Mont Rosilla. Viidakkorumpu pärisee siihen tahtiin, että Champoluc-Fracheyn puolella laskiessa tämä paikallisia ruokia tarjoava paikka on melkeinpä must. Torstaisin on täällä ollut ainakin joskus tarjolla Tiibetiläistä ruokaa...
Koska yritän löytää ravintoloita hieman ympäri koko rinnealuetta, otan tarkasteluun seuraavaksi Gressoney-La-Trinite´n puolelta löytyvän Punta Jolandan. Vaikuttaa laadukkaalta paikalta ja lainaankin heidän omia nettisivujaan:"SUPPER IN MOUNTAIN HUT
An Unforgettable evening. Climb the snowcat up to 2300 meters, from the panoramic terrace you can admire a mgnificent spectacle at night.The Cottage full of tipical charm you can enjoy traditional dishes accompanied by a good glass of wine. Refuge is locally at the arrival of the Punta Jolanda possible, then reached from without skiers. Strategic point where enjoy many hours of sunshine, walking with snowshoes in the location signals and for smaller mini bobs." Tämä selvä!
Mutta jos ei ole, niin vedetään nyt kääntäjän läpi, aivan kuin tuokin teksti on mitä ilmeisimmin vedetty: "Ehtoollisen MOUNTAIN TKK.Unohtumaton ilta. Kiipeä lumikissa jopa 2300 metrin, panoraama terassilla voit ihailla upeaa spektaakkeli night. The Mökki täynnä tipical charmia voit nauttia perinteisiä ruokia mukana hyvän viinilasillisen. Turvaa on paikallisesti saapuessa Punta Jolandan mahdollista, niin pääsee ilman hiihtäjiä. Strateginen kohta, jossa nauttia runsaasti auringonvaloa, kävely lumikengätsijaintisignaalit ja pienemmille mini keikkuu.". No varmasti keikkuu isommillekin, jos on tällaista tunnelmaa luvassa! Sinne!
Champolucista itään katsoen viimeisessä laaksossa sijaitsee Alpen Stop (sijaitsee täälläkin, kunhan hetken etsii). Keskellä rinnettä tönöttävä mökkerö kätkee sisäänsä baarin ja grillin. Tämän paikan palvelut tulevat varmasti tarpeeseen, mikäli on selvinnyt paikkaan johtavasta mustasta V3 rinteestä. Ainiin... tuo rinne on ainoa tapa päästä sinne, mikäli ei alennu käyttämään hissiä alaspäin (minäpä saatan vaikka käyttääkin).
Eiköhän näistä löydy jotain sopivaa Räpeltäjille! Toki todennäköisempää on, että silloin kun nälkä (tai jano) yllättää, niin yksikään ennakkoon scoutatuista paikoista ei ole lähelläkään ja valinta tehdään rinnekarttaa apuna käyttäen lennosta.
Mutta entäpä nyt, kun saamme valita raflat täysin vapaasti ja maksaa mistä haluamme? Alkuperäisen suunnitelman mukaan säästelemme ruokakuluissa ja syömme "edullisesti" - pizzaa, kebabia (tuskin Italiassa) ja muuta pikaista. Heitänpä myös ajatuksen ilmoille siitä, että syömme pääsääntöisesti rinteessä ja iltaisin vedetään leikkelelajitelmia, juustoa ja viiniä kotosalla. Uuniin parit potkot ja kylkeen paikallista makkaraa ja rasvaista siankylkeä, niin eikö sillä jo elä? Pari "hieman" parempaa iltaa tuohon päälle tarkoin valituissa ravinteleissa, niin a vot!
Aamupalat valmistamme ainakin itse ja lupasinkin jo etukäteen loihtia kuumia munia tykötarpeineen vaikka muutamaankin otteeseen. Siihen koulutukseni ehkä joten kuten riittää...
Mutta katsastetaanpa niitä ravintoloita hieman! Lupasin käydä täältä löytyvän listan läpi huolella, mutta sitten heräsin: listassa on 82 raflaa... Tyydyn siis vain pieneen otantaan - tarkistan STS:n suositukset, käytän apunani Aostan laakson turisti-infon hakukonetta ja toki myös TripAdvisorin arvosteluita, sekä noin tusinaa muuta sekalaista lähdettä ja sivustoa. Koskaan ei voi tehdä liikaa risöörziä ruoasta puhuttaessa!
Aloitellaan rinteen vierestä...
...ja niistä mahdollisista illallispaikoista.![]() |
| Il Balivon annos. Lähde: TripAdvisor |
Myös STS:n kehuma ja TripAdvisorin listalla kakkosena keikkuva Il Balivo lienee erittäin vahvoilla valitessa sitä hieman parempaa paikkaa. TripAdvisorin ruokakuvat lupaavat hyvää.
Hintaakaan ei korkeaksi missään haukuta.
Luultavasti hieman kevyempää tunnelmaa tarjoaa Bar Birre Du Relais, jossa jälleen kuvien perusteella tarjolla ainakin yhtä peruselintarviketta, mutta myös ruoka-annoksia. Tämän paikan kuvittelen olevan enemmän pubi, kuin rafla, mutta on tuolla Facebookissa ruoka-annoksistakin kuvia näkyvillä - eikä ihan huonolta näytäkään. Täällä voisi piipahtaa!
Ja kun nälkä rinteessä yllättää...
...niin suuntaamme seuraaviin rinnerafloihin.![]() | |
| Tiibetiläinen ruoka juoksee karkuun? |
Koska yritän löytää ravintoloita hieman ympäri koko rinnealuetta, otan tarkasteluun seuraavaksi Gressoney-La-Trinite´n puolelta löytyvän Punta Jolandan. Vaikuttaa laadukkaalta paikalta ja lainaankin heidän omia nettisivujaan:"SUPPER IN MOUNTAIN HUT
An Unforgettable evening. Climb the snowcat up to 2300 meters, from the panoramic terrace you can admire a mgnificent spectacle at night.The Cottage full of tipical charm you can enjoy traditional dishes accompanied by a good glass of wine. Refuge is locally at the arrival of the Punta Jolanda possible, then reached from without skiers. Strategic point where enjoy many hours of sunshine, walking with snowshoes in the location signals and for smaller mini bobs." Tämä selvä!
Mutta jos ei ole, niin vedetään nyt kääntäjän läpi, aivan kuin tuokin teksti on mitä ilmeisimmin vedetty: "Ehtoollisen MOUNTAIN TKK.Unohtumaton ilta. Kiipeä lumikissa jopa 2300 metrin, panoraama terassilla voit ihailla upeaa spektaakkeli night. The Mökki täynnä tipical charmia voit nauttia perinteisiä ruokia mukana hyvän viinilasillisen. Turvaa on paikallisesti saapuessa Punta Jolandan mahdollista, niin pääsee ilman hiihtäjiä. Strateginen kohta, jossa nauttia runsaasti auringonvaloa, kävely lumikengätsijaintisignaalit ja pienemmille mini keikkuu.". No varmasti keikkuu isommillekin, jos on tällaista tunnelmaa luvassa! Sinne!
Champolucista itään katsoen viimeisessä laaksossa sijaitsee Alpen Stop (sijaitsee täälläkin, kunhan hetken etsii). Keskellä rinnettä tönöttävä mökkerö kätkee sisäänsä baarin ja grillin. Tämän paikan palvelut tulevat varmasti tarpeeseen, mikäli on selvinnyt paikkaan johtavasta mustasta V3 rinteestä. Ainiin... tuo rinne on ainoa tapa päästä sinne, mikäli ei alennu käyttämään hissiä alaspäin (minäpä saatan vaikka käyttääkin).
Eiköhän näistä löydy jotain sopivaa Räpeltäjille! Toki todennäköisempää on, että silloin kun nälkä (tai jano) yllättää, niin yksikään ennakkoon scoutatuista paikoista ei ole lähelläkään ja valinta tehdään rinnekarttaa apuna käyttäen lennosta.
sunnuntai 30. marraskuuta 2014
Hyödyllisiä linkkejä Champoluciin matkaaville ja sää.
"Ai mää?" No sääpä hyvinkin:
Champoluc Snow Forecast | Snow Report | by E-mail
J2Skin tarjoama, yllä oleva, info on meille Räpeltäjille aivan riittävää sään kyttäilyyn, mutta löytyyhän sitä vaihtoehtoista ennustettakin esim. tutusta ja turvallisesta Accuweatherista. Linkki johtaa 30 päivän ennusteeseen, johon tuttuun tapaan täytyy suhtautua melkoisella varauksella, Alpeilla kun ollaan. Matka järjestyy taas kätevästi STS Alppimatkojen siivellä ja tuolta voikin käydä selailemassa majoitusta ja mahdollista oheisohjelmaa. Rinnekartat ja rinteiden aukiolotiedot, sekä kaikki yleinen info löytyy monterosa ski:n sivuilta. Tämä on siis alueen virallinen sivusto. Champolucin virallinen matkailusivusto on hyödyllinen ainakin mahdollisia ruokapaikkoja bongatessa ja sivuston "Where to eat" listan tulen kahlaamaan läpi samalla pieteetillä, kuin minkä tahansa Mestis-kierroksen pelaajakokoonpanot ja maalivahtien torjuntatilastot. Tänne ilmestynee myös kaudelle 14/15 mahdollisuus seurata laskettuja kilsoja. Näyttää olevan myös Omppujen omistajille appi saatavilla. Pidetään silmällä. Tuossa nyt näin alkuun olennaisimmat! Lisää linkkejä lisäillään, jos sopivia löytyy, joten kommentteihin saa vinkata! |
Odotus on alkanut...
Ei. Ei joulun, eikä myöskään tiettävästi perheenlisäyksen (kellään Räpeltäjällä), vaan sen juhlista jaloimman - Räpellyksen.
Kokoonpano alkaa olla selvillä, luvat kotoa kysyttynä ja matkat maksettuna. Enää jäljellä ihan muutama pikkujuttu: suksien huollot, varusteiden tsekkaus, laskusoittolistan päivitys ja mitä vielä? No hervoton HYPETYS tietenkin!
Jos olet aikaisemmin blogiamme lukenut, niin tiedät, mitä on luvassa: lumitilanteen päivittelyä, rinneprofiilien tarkastelua, (rinne)ravintoloiden ennakoita, ruoka- ja juomakulttuuriin tutustumista ja kaikkea reissuun liittyvää ja ei niin liittyvääkin.
Tästä se lähtee!
CÄMÄÄÄ!!!

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)