lauantai 8. helmikuuta 2014

Maailman lapsellisimmat aikuiset suorittavat: Schladming-raportti

Räpellys 2014, kohde: Schladming. Jo reissuun lähtiessä oli räpellysretkueessa aistittavissa keskittyneisyyttä ja intensiteettiä sekä sellaista määrätietoisuutta, että Alpit joutuisivat vapisemaan, tällä kertaa ehkä kovemmin kuin koskaan aikaisemmin.

Vaikka reissun lopputuloksista tulevat trubaduurit laulamaan halki ikuisuuksien, ei reissu kuitenkaan alkanut parhaimmalla mahdollisella tavalla: hotelliin saavuttaessa legendaarisesta härkähuoneesta täpinöissään olleet räpeltäjät joituivat pettymään. Suoraan Die Hard-leffan apupahiksen tai Adams family-leffan palvelijan roolista hotellinjohtajaksi repäisty HorstiTorsti varasti räpeltäjiltä neljän hengen härkähuoneen ilot ja täydensi rikollisen uransa seuraavana päivänä varastamalla pitkään palvelleen ja monet taistot nähneen Räpellyslipun. Lipun menettämisen henkistä vaikutusta ei voi liikaa korostaa, mutta räpeltäjien moraali oli tällä reissulla niin kova, että yksi MIA-lippu ei menoa haitannut, ja KIA-kaljatölkit alkoivat kasaantua vauhdilla, jolle vetää vertoja vain Poikain viikonloppu (vain yksi tölkki koki tämän KIA-kohtalon matkalla kaupasta hotelliin.).

Hotelli ei varkaiden paratiisina toimimisensa lisäksi onnistunut muutenkaan erityisesti ihastuttamaan. Varsinkaan kaasuttajan sapuskat eivät kiitosta keränneet, ja statementtejä nähtiin. Laskupäivien jälkeinen elämä hotellihuoneissa sen sijaan oli totutun turvallista perinteistä menoa: maailman lapsellisimmat aikuiset vauhdissa. Siinä missä kaasiksen ruoat eivät nouse kulinarismin huipulle, nousee näillä reissuilla kerta toisensa jälkeen estetiikan huipulle Jounin alaston vartalo, joka tällä kertaa inspiroi havainnoitsijansa synnyttämään seuraavan runollisen eepoksen otsikoltaan "Jouni on"

Jouni on... notkea kuin nuori paju,
                 syvä kuin valtameren aallot.
Jouni on... itse estetiikan taju,
                  metsänymfin sirot kaarrot.
Jouni on... lieskoja kiukun ja vihan,
                 lempeä kuin suvituuli.
Jouni on... vartija turvallisen pihan,
                  mies jolta löytyy hyvä huuli.
Jouni on... kuin ruusut kauniit paratiisin,
                  mies jolla on uskomaton siitin!

Muuta hotellihuoneissa nähtyä: paljon ristiseiskaa, vähän rankaisusanapeliä (liian vähän kortteja), helikopteri, joka ei koskaan noussut lentoon kaikkien aikojen parhaalla hotelliterassilla (oli hotellissa siis jotain hyvääkin), hieronta, joka ei koskaan nostattanut, powernappeja, superpowernappeja, superjättiyllätys parisuhdepelissä Matsin ja allekirjoittaneen häviön muodossa (onnittelut Tapsalle ja Katrille!) ja viimeiseimpänä muttei vähäisimpänä: Trapped in the closet. Trapped in the closet oli eräs reissun ristiriitaisimpia tunteita aiheuttaneista asioista. Alkuun tähän teokseen tutustuminen aiheutti puhdasta hämmennystä. Hämmennys vaihtui kuitenkin pian ihastukseen yllättävien juonenkäänteiden ja hienojen henkilöhahmojen ansiosta. Ihastus kasvoi pian mykistyneeksi palvonnaksi, mutta aivan kuin muinainen Rooman valtakunta, oli joka puolelle laajentunut tarina pian liian suuri hallittavaksi ja koko komeus romahti pian sekavaksi sopaksi, joka ei enää onnistunut vangitsemaan parhaalla taianomaisella tenhollaan. Silti kokemuksena unohtumaton ja lause "Not only is there a man in this cabinet, but the man is a midget... midget... midget... midget......." jää elämään kansantaruissa. Ei sentään niin uljaana kuitenkaan kuin "Enough is enough!"

Mitä muuta reissulla tapahtui? Räpeltäjät kokivat yhden maailmankaikkeuden surrealistisimmista hetkistä kebab-savantin mestassa, jossa tämän maailmanhistorian huonoimman asiakaspalvelijan lisäksi kaksi paikallista hyvin, hyvin väsynyttä duunaria onnistui Räpeltäjien kanssa luomaan ilmapiirin, jota ei voi sanoin kuvailla. Ikimuistoista! Allekirjoittanut teki oman elämänsä ylensyönnin ennätyksen reissun viimeisenä iltana fondue-illallisella, mutta Obelix ei saanut alkuaan ainakaan vielä tällä reissulla. Helmutin keikka koettiin kaikessa lyhykäisyydessään (Jounille pojot mukanaolosta!) ja melkein...

Mäessäkin ehdittiin olla. Rinteet keräsivät kiitosta profiileillaan ja kunnollaan ja aamulaskut olivatkin puhdasta nautinnon sekaista suorittamista. Iltapäivällä suoritettiin tuttuun tapaan ihmispujottelun merkeissä, ja etsittiin välillä rajoja jalkojen kestävyyden suhteen, kun yritettiin tulla pysähtymättä huipulta alas saakka. Lopulta se myös onnistui! Maailmancupin osakilpailut järjestettiin sekä nopeuslaskussa että pujottelussa, eivätkä tulokset olleet kovin yllättäviä. Allekirjoittanut sai omat adrenaaliryöppynsä hyppyristä laskemisesta, ja itsensä voittaminen kaatumiseen päättyneen ensimmäisen hypyn jälkeen toisella hypyllä oli henkisesti puhdistava kokemus. Offarit jäivät kaikilta kokematta valitettavan surkean lumitilanteen takia, mikä jäi kaivelemaan jopa allekirjoittanutta, olisihan sitä ollut kiva edes vähän käydä vilkaisemassa meininkiä siellä. No joku toinen kerta sitten.

Sitten lopulta siihen, mistä tämä reissu muistetaan: suorittamiseen. Kukaan muu (muka) ei ole ikinä yhden viikon aikana tuon kokoisella kokoonpanolla laskenut noin paljon mäkeä ja juonut noin paljon kaljaa. Piste. Laskukilometrejä yli 240 km/naama/viikko ja litroja rinneravintoloissa, after skissä, hotellihuoneessa ja muissa ravinteleissa yhteensä n. 125. YES WE CAN! KUKAAN. MUU. EI. OLE. IKINÄ. TÄTÄ. TEHNYT. YES WE CAN!

Mahtava reissu ja kiitoksia kaikille loistavasta matkaseurasta! Danke! Bitte!

-MP

torstai 9. tammikuuta 2014

TJ2!

Jumalauta! Ylihuomenna lähdetään Räpeltämään!

-MP

keskiviikko 8. tammikuuta 2014

Sillä välin rinteen ulkopuolella...

Räpeltäjät vs. Alpit, Räpeltäjät vs. deuchebagit, muut Räpeltäjät vs. Masa ristiseiskassa.... Ei ole epäilystäkään siitä, etteikö tuleva Räpellys vuosimallia 2014 tule olemaan täynnä kiihkeää kamppailua sekä hikeä, kyyneleitä ja lukuisia muita eritteitä. Mitä rinteessä oloon tulee, minä vain lasken Harhaanjohtajan perässä sen enempiä miettimättä, joten odotuksiani laskusuoritusten suhteen en osaa pukea sanoiksi. Sen sijaan käytän tämän harvinaisen tilaisuuden hehkuttaakseni asioita, joita odotan rinteen ulkopuolella tapahtuvan.

Aloitetaan itsestäänselvyyksistä, seuraavat kymmenen asiaa tulevat tapahtumaan tulevalla Räpellyksellä: 1. Mats ja allekirjoittanut voittavat parisuhdepelin. 2. Masa voittaa koko reissun ristiseiskaturnauksen. 3. Räpellyksen kaljanjuontiennätys rikotaan. 4. Pussel nukahtaa Staffanin kainaloon autuaan tietämättömänä ympäröivän maailman pahuudesta. 5. Masa ei pääse karkuun arjesta tuttua tilannetta eli nukkumista samassa huoneessa sellaisen henkilön kanssa, joka herää pari kertaa yössä itkemään. 6. Tapsa eksyy. 7. Mats herättää kauhua. 8. Leka soittaa jollekin paikalla olijoista ja haukkuu Matsin punpulihomoksi. 9. Tänään nimittäin... 10. Meininki on aivan AWESOMEA!

Sitten kymmenen asiaa, joiden todennäköisyys on erittäin suuri: 1. Härkähuoneen eroottisuusindeksi nousee katosta läpi (fyysisesti tämä on Matsin vastuulla). 2. Härkähuoneen hajuindeksi aloittaa paikallisten siivoajien työtaistelun inhimillisten työolojen puolesta. 3. Mats pistää muutaman deuchebagin nippuun, KIAI! 4. Räpellyksen viinanjuontiennätys rikotaan. 5. Tapsa eksyy pahasti. 6. Tänään nimittäin... 7. Leka haukutaan lyttyyn. 8. MASTURBAATIO! 9. KooKoon tulevaisuuden näkymät analysoidaan puhki (ei tule olemaan ainoa puhki mennyt asia tällä reissulla). 10. Meininki on aivan GIGA-AWESOMEA!

Seuraavaksi kymmenen epätodennäköistä asiaa: 1. Tänään nimittäin... 2. Matsin kovuuden hehkutus loppuu. 3. Olutähky iskee Räpeltäjiin. 4. Räpellyksen maine on jo niin suuri, että oppaat pyytävät Räpeltäjiltä nimmareita. 5. Räpeltäjiä pyydetään poistumaan ravintolasta. 6. Tapsa ei eksy. 7. Härkähuoneesta poistutaan täydemmin kassein kuin sinne on tultu. 8. Viina ei uppoa. 9. Kukaan ei tee mitään hölmöä. 10. Meininki jää vaisuksi.

Sitten vielä yksi asia, jota ei tule ikimaailmassa tapahtumaan: 1. Mats saa turpaan!

Hyvää reissua kaikille! Enough is enough!

-MP

Laskumetrit talteen!

Aivan kuten esim. Saalbachissa, Schladmingissakin saa pidettyä kirjaa lasketuista metreistä hissilipun avulla. Muistetaan siis käydä reggaamassa hissilipun numero tänne!
Toki kannattaa ehkä jo etukäteen käydä tekemässä tunnaritkin (jos ei halua käyttää Facebookin tunnuksia, jotka ilmeisesti myös kelpaavat), niin saa sitten heti naputella hissilipun numeroa omiin tietoihin, kun lipun saa.

Katsaus rinnealueeseen (ja hyppyripöytiin)

Schladming, tuo nahkahousujen ja Schwarzeneggerin kotipaikka, sijaitsee Dachsteinin laaksossa, noin tunti Salzburgista itään. Rinnekilometrejä pitäisi olla 175km ja hissejä 81 kpl. Korkeuseroa löytyy vajaan 1300m verran. Kaikki rinteet ovat tykitettyjä, joten lunta pitäisi ainakin rinteissä riittävän. Offariolosuhteet eivät välttämättä ole tällä hetkellä ihan parhaat, mutta paikan päällähän me sen näemme. Ja Alpeillahan tunnetusti voi sataa sen puoli metriä lunta vaikka yössä. Tosin kohde on aika lailla puurajan alapuolella, joten Verbierin ja Chamonixin kaltaisiin offari-iloitteluihin tuskin pääsemme.

Hisseillä pääsee liikkumaan hotelliltamme lähes koko laaksoon. Ainoastaan läntinen Galsterbergalmin alue ja itäinen Forstaun / Fageralmin alue ovat vain bussilla mentäviä paikkoja. Kumpaankin mahdollisesti puolipäiväretki, sillä alueet eivät kovin laajoja ole. Skibussia voidaan miettiä myös siirryttäessä Pichlin ala-asemalle, jolloin olemme Hochwurzen-Reiteralm-alueella nopeammin kuin siirtyen hisseillä ja laskien. Planaihin ja Hauser Kaiblingiin pääsee todella nopeasti vain parilla hissinousulla.

Keskitytäänpä hetki eri rinnealueisiin:

PLANAI:
Schladmingin kylästä nostaa iso kabiini suoraan ekan vuoren päälle. Planain laskualue käsittää paljon leveitä, hyvin hoidettuja punaisia rinteitä vauhdikkaaseen kruisailuun. Maailmancupin pujottelu käydään tällä alueella. Planain alue on suurin yksittäinen laskualue yhdessä Reiteralmin kanssa. Todennäköisesti päivämme päättyvät usein pitkään yhtämittaiseen laskuun Planain huipulta kylään (yli 1000 korkeuserometriä) Pitkien punaisten lisäksi löytyy hieman metsälaskua ja offarisaumojakin huipun paljailta alueilta. Jounin paljaita alueita voimme tutkia sitten saunassa...

HAUSER KAIBLING:
Tämä alue koostuu hieman helpommista sinisistä ja punaisista rinteistä. Rinteet ovat selkeitä ja pitkiä ja hissit nopeita. Mahdollinen suunnistuskohde heti ekaksi aamuksi. Iltapäivällä voi sitten jo kokeilla mustaa seiskaa tai merkattu skiroutea 9, mikäli lumiolot vain sallivat (offari). Potentiaalista offarimaastoa löytyy myös Planain ja HK:n huippujen välistä.

REITERALM:
Toinen alueen isoista keskuksista. Paljon leveitä mukavasti tuovia punaisia rinteitä. Useiden suosikkirinne nro:5 on saanut kaverikseen ankkurin tilalle uuden gondolihissin ja itse rinnettäkin on pidennettu hakkaamalla tiellä oleva puusto helvettiin. Tälle alueelle siirtymisessä voidaan käyttää joko skibussia tai tulla siirtymällä laskien ja nousten. Offariolosuhteet olemattomat.

HOCHWURZEN:
Löytyy sinistä ja punaista, pitkää ja lyhyttä. Vähän kaikille kaikkea. Paitsi offareita. Huipulta lähtee 8km pitkä rinne nro:31 joka jatkuu alas Schladmingin kylän laitamille asti. Saletti reisien viimeisten mehujen puristuslasku päivän päätteeksi. Ala-asemalta dösällä keskustaan tai yhden nousun kautta laskemalla. Alueelta löytyy myös iltamäki joka on auki klo 22.00 asti, mutta lippu pitää ostaa erikseen.

FAGERALM:
Itäisin laakso, jonne yhteys vain skibussilla. Jonkun aamu- tai iltapäivän retkikohde. Suurin osa suht lyhyitä sinisiä ja punaisia, mutta mahdollisuus myös kahteen tosi pitkään rinnevaihtoehtoon aivan huipulta Forstaun kylään. Jonkinlainen offarisauma Reiteralmin kääntöpuolen rinteillä.

GALSTERBERGALM:
Läntisin laakso, jonne yhteys myöskin vain skibussilla. Puolipäiväretken määränpää. Mukavan näköisiä punaisia rinteitä ja fiksuja hissejä. Myös iltamäki. Muistuttaa paljon Tapsan suosikkia Sportgasteinia. Huipulla lupaavat offaripaikat, kuten oli Sportgasteinissakin.

Lisämaininta Stoderzinkenin ja Rittisbergin alueista, muttei tietoa meneekö skibussit ja käykö hissiliput. Toivotaan että käy ainakin kahdessa aiemmin mainitussa kaukaisemmassa laaksossa.

YHTEENVETO:
Kohteena muistuttaa paljon Saalbachia. Paljon leveitä punaisia rinteitä niin kruisailuun kuin vauhdikkaaseen tykitykseen. Tehokkaat ja mukavat hissit, paljon edullisia kaljakuppiloita ja alppihumppaa. Uskon että Asunmaat, Jouni ja Pulsa ainakin arvostavat rinnetarjontaa. Allekirjoittanut ja Mats jäävät ehkä kaipaamaan vähän offarimaailmaa, mutta eiköhän niitäkin löydetä ja korvataan hyppyreillä metsäreiteillä loput.


sunnuntai 5. tammikuuta 2014

perjantai 3. tammikuuta 2014

Sää Schladmingissa

On aika jälleen alkaa kyttäillä säätä.

AccuWeatherillä on pitkät ennusteet.

Myös wetter.com kertoo jo koko reissun sään.

Eipä kovin huonolta näytä kumpikaan ennuste.

Wetter.at kertookin sitten oikein hiihtosään jopa yhdeksän päivän päähän, joten tätä kannattaa varmaan näistä ensisijaisesti silmäillä.

Laskusääennuste täällä.