Masan lista on meidän paimenemme, ei meiltä reissusta mitään puutu. Tässä siis kovasti toivottu "Die Liste".
Sukset + sauvat + suksipussi
Monot (+monolaukku)
Kypärä + pussi
Lasit + linssit + pussi
Pulsan laskulasit
Räpellyspipo
Haltin takki ja housut
fleece-väliasu
2-3 x poolo
2-3 x lämpökerrasto
3-4 x laskettelusukat
laskettelurukkaset
lasketteluhanskat
hiihtohanskat
nahkasormikkaat
kaulahuivi
raukkikset
8 x alkkarit
8 x sukat
Villasukat
farkut + vyö
verkkarit / olohousut
Räpellys-huppari
Pari neuletta
1-2 kauluspaitaa
Baaripaita
Släbärit
silmälasit + kotelo
aurinkolasit + kotelo
passi
matkaliput
matkaesite + matkaopas
frangit
Läppäri hilppeineen
Kamera + laturi
Kännykät + laturit
Termari
Musa-trivial
Pari muuta peliä?
Pelikortit
Lompakko
Avaimet
Osoitteet mahdollisia kortteja varten
Käteistä
Kengät
Uikkarit
suihkusaippua hair+body
dödö
kasvorasva
pakkas-/ aurinkorasva
hajuvesi
hammasharja ja –tahna
geeli ja vaha
toilettilaukku
reppu
iso kassi
tulitikut
Jeesus-teippi
Viinipullon avaaja
lääkkeet ja laastarit
Kylmägeeli + Matsin korsetti + paljon buranaa
vihko ja kyniä
Puukko
3-4 t-paitaa
1-2 hihatonta paitaa
taskumatti + minttu
South Parkit + kummeleita + julmahuveja
Reilusti musaa ladattuna koneelle ja m MP3:lle
Räpellys-lippu
Ruuvimeisselit
Muovipussi pyykeille
Kaikkia näitä ei siis todellakaan tarvitse kaikkien ottaa mukaan. Jokainen soveltakoon oman tarpeensa mukaan. Itse pakkaan tämän koko listan matkaan mukaan.
- Harhaanjohtaja
torstai 7. tammikuuta 2010
lauantai 2. tammikuuta 2010
Fab Five ja Idioottikuningas kateissa
Elämäni ensimmäinen Räpellys se sen kuin lähenee, ja valmistelevat toimenpiteet ovat täydessä vauhdissa. Olen odottanut Räpellystä innolla, mutta kieltämättä myös lievästi pelonsekaisin tuntein, sillä laskettelukokemukseni on aika nadaista, kuten aiemmassa blöggäyksessäni jo totesin. Koska minulla ei elämässäni lauantai-iltana muutakaan tekemistä ole, niin ajattelinpa nyt lyhyesti raportoida tämänviikkoista Räpellykseen valmistautumistani, jota olen Misleaderin ja Pojun herkässä mutta jämäkässä otteessa suorittanut.
Eli koska nollasta oli lähdettävä liikenteeseen, niin ensimmäinen luonnollinen välietappi valmistautumisessa oli Räpellykseen sopivan varustuksen hankkiminen. En ole koskaan ollut vaatekaupoilla käymisen fani numero yksi, joten lähtiessämme kolmen koplassa kohti Kouvolan Intersportia oli henkisellä otsallani kuvainnoillinen kylmä hiki, sillä saatoin kuvitella mihin rääkkiin Staffan ja Pussel halutessaan kykenisivät minut tällaisessa operaatiossa laittamaan. Kunnon Fab Five-meininkiin ei kuitenkaan tällä kertaa ryhdytty, vaan kaupasta tarttui mukaan halvinta kuraa sellaisella tahdilla, että koko kauppareissun jälkeen olo oli kuin tankoa pitkin lepakkoluolaan laskeutuneella baatmanilla, jonka ylle supersankariasu oli liu'un aikana taianomaisesti ilmestynyt. Kiitokset myös erittäin avuliaalle Intersportin myyjä-biatchille, jollaisen olisin olettanut näkeväni murehtimassa eroaan neljännestä miehestään ja valittamassa elämän kurjuutta lentokentän baarissa suussaan tupakka ja kädessään martini, mutta joka osoittautui varsinaiseksi alennusten jakajaksi.
Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen hankintalistalle päätyivät myös monot, jotka hankittiin kouvolalaisesta autotallista erittäin edulliseen hintaan. Tarvittavasta varustuksesta uupuu tällä hetkellä siis ainoastaan kypärä, lasit, sukset ja sauvat, joista kahden ensimmäisen kohdalla tämän reissun osalta voin etukäteen jo osoittaa kiitoksia Tapsan suuntaan, ja kahden jälkimmäisen osalta varustaudutaan vasta paikan päällä. Mutta hankintaosastolla on kaikki tehtävissä oleva tehty, joten jatkossa on aika keskittyä organisaation toteuttavaan osaan.
Lauantaiaamu, ja pitkästä aikaa todella hyvin nukuttu ja vain muutaman pienen sisiliskon sisältänyt yö takana. Nyt oli edessä se päivä, jona tulisin Mielakasta alas, mutta se miten se tapahtuisi ei ollut itselleni ollenkaan selvää. Vatsassa oli perhonen poikineen, kun ristinmerkin tehtyäni avasin kämppäni oven ja lähdin kohti suurta seikkailua Kouvolan valkoisessa helmessä. Mutta kuten ennenkin, Misleaderin ja Pojun seura rauhoittaa kummasti, ja ajoittain päätään nostanut silkka paniikki ei missään vaiheessa saanut valtaa reitillämme, joka kouvolalaisen autotallin kautta kulki kohti jylhää Mielakkaa. Kuin kala kuivalla maalla yritin seurata muiden esimerkkiä ja selvitä päivästä nolaamatta itseäni kovin pahasti. Ankkurihissista saadut ajoittaiset huonot kokemukset pentuna eivät tällä kertaa toistuneet, ja pian kolme Deuchebagia ja yksi untuvikko räpeltäjä seisoivat Pohjois-Kymenlaakson kuninkaina katselemassa talvista valtakuntaa upean aurinkoisessa kelissä, ja tämä herkkä hetki antoi jo pientä esimakua siitä, mitä räpeltäminen voisi olla, ja tunsin räpellyskuumeen nousevan heti muutaman asteen. Työttömien illasta tuttu kiireetön tunnelmointi ei nyt kuitenkaan käynyt päinsä, vaan alashan se olisi mentävä, tyylillä millä hyvänsä.
Kuten moni käytännössä ensikertalainen laskija, tulin itsekin ensimmäisen laskun mäkeä alas puoliksi auraamalla. Ja se olikin ensimäisen laskun tavoite, todistaa itselleen että tuolta pääsee hengissä alas. Muutaman seuraavan laskun aikana harjoiteltiin Misleaderin neuvojen ja esimerkin avulla jo oikeaa laskettelua muistuttavaa toimintaa, ja päivän ainoat varsinaiset kauhunhetket koettiin näiden laskujen aikana, kun sukset eivät meinanneetkaan totella niitä ajatuksia, joita päälläni oli niiden kulkureitin varalle. Mutta tälle reissulle oli lähtenyt Pulsa, ei Idioottikuningas, joten mahdollisesti näyttäviä kaatumisia ja kunnon sähellystä odottaneet Staffan ja Pussel joutuivat tällä kertaa pettymään. Lasku laskulta käännökset alkoivat tuntua luonnollisemmilta, ja vaikka tyylipisteitä ei saavuttamallani laskutasolla kerätäkään, niin uskon että kyllä näillä eväillä Verbieristäkin hengissä selvitään, kunhan se oma taso tiedostetaan ja keskitytään joka hetki siihen omaan tekemiseen. On toki myönnettävä, että lasku on vielä hapuilevaa kuin hakasten avaaminen, ja takajalka saattaa ajoittain laahata käännösissä, mutta kaiken kaikkiaan laskupäivään on pakko olla tyytyväinen. Kasat tuli heitettyä vain kerran, ja nekin lähes hallitusti ja ilman silminnäkijöitä, joten toistaiseksi kaikki hyvin Idioottikuninkaan valtakunnassa. Varsinaista vauhdin hurmaa ei vielä hirveästi näillä korkeuseroilla päässyt kokemaan, mutta ehkä parempi niin, ja kun Verbierissä on saatu oikein kunnon tuntuma hommaan, niin varmaan vauhtikin nousee sitten hieman. Ja kun vauhti nousee, niin eivätköhän kanssalaskijatkin pääse muutamasta näyttävästä kaatumisesta nauttimaan...
Kaiken kaikkiaan Räpellystä valmistavat toimenpiteet ovat menneet jopa yllättävän hyvin, joten tällä hetkellä mielialat ovat suhteellisen luottavaiset, aavistuksen jännittyneet ja todella innostuneet. Haluan kiittää kaikkia minua tällä viikolla valmistautumisessa auttaneita ja toivottaa muille bloggaajille sekä lukijoille onnellista Uutta Vuotta 2010! Excelsior!
-Pulsa
Eli koska nollasta oli lähdettävä liikenteeseen, niin ensimmäinen luonnollinen välietappi valmistautumisessa oli Räpellykseen sopivan varustuksen hankkiminen. En ole koskaan ollut vaatekaupoilla käymisen fani numero yksi, joten lähtiessämme kolmen koplassa kohti Kouvolan Intersportia oli henkisellä otsallani kuvainnoillinen kylmä hiki, sillä saatoin kuvitella mihin rääkkiin Staffan ja Pussel halutessaan kykenisivät minut tällaisessa operaatiossa laittamaan. Kunnon Fab Five-meininkiin ei kuitenkaan tällä kertaa ryhdytty, vaan kaupasta tarttui mukaan halvinta kuraa sellaisella tahdilla, että koko kauppareissun jälkeen olo oli kuin tankoa pitkin lepakkoluolaan laskeutuneella baatmanilla, jonka ylle supersankariasu oli liu'un aikana taianomaisesti ilmestynyt. Kiitokset myös erittäin avuliaalle Intersportin myyjä-biatchille, jollaisen olisin olettanut näkeväni murehtimassa eroaan neljännestä miehestään ja valittamassa elämän kurjuutta lentokentän baarissa suussaan tupakka ja kädessään martini, mutta joka osoittautui varsinaiseksi alennusten jakajaksi.
Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen hankintalistalle päätyivät myös monot, jotka hankittiin kouvolalaisesta autotallista erittäin edulliseen hintaan. Tarvittavasta varustuksesta uupuu tällä hetkellä siis ainoastaan kypärä, lasit, sukset ja sauvat, joista kahden ensimmäisen kohdalla tämän reissun osalta voin etukäteen jo osoittaa kiitoksia Tapsan suuntaan, ja kahden jälkimmäisen osalta varustaudutaan vasta paikan päällä. Mutta hankintaosastolla on kaikki tehtävissä oleva tehty, joten jatkossa on aika keskittyä organisaation toteuttavaan osaan.
Lauantaiaamu, ja pitkästä aikaa todella hyvin nukuttu ja vain muutaman pienen sisiliskon sisältänyt yö takana. Nyt oli edessä se päivä, jona tulisin Mielakasta alas, mutta se miten se tapahtuisi ei ollut itselleni ollenkaan selvää. Vatsassa oli perhonen poikineen, kun ristinmerkin tehtyäni avasin kämppäni oven ja lähdin kohti suurta seikkailua Kouvolan valkoisessa helmessä. Mutta kuten ennenkin, Misleaderin ja Pojun seura rauhoittaa kummasti, ja ajoittain päätään nostanut silkka paniikki ei missään vaiheessa saanut valtaa reitillämme, joka kouvolalaisen autotallin kautta kulki kohti jylhää Mielakkaa. Kuin kala kuivalla maalla yritin seurata muiden esimerkkiä ja selvitä päivästä nolaamatta itseäni kovin pahasti. Ankkurihissista saadut ajoittaiset huonot kokemukset pentuna eivät tällä kertaa toistuneet, ja pian kolme Deuchebagia ja yksi untuvikko räpeltäjä seisoivat Pohjois-Kymenlaakson kuninkaina katselemassa talvista valtakuntaa upean aurinkoisessa kelissä, ja tämä herkkä hetki antoi jo pientä esimakua siitä, mitä räpeltäminen voisi olla, ja tunsin räpellyskuumeen nousevan heti muutaman asteen. Työttömien illasta tuttu kiireetön tunnelmointi ei nyt kuitenkaan käynyt päinsä, vaan alashan se olisi mentävä, tyylillä millä hyvänsä.
Kuten moni käytännössä ensikertalainen laskija, tulin itsekin ensimmäisen laskun mäkeä alas puoliksi auraamalla. Ja se olikin ensimäisen laskun tavoite, todistaa itselleen että tuolta pääsee hengissä alas. Muutaman seuraavan laskun aikana harjoiteltiin Misleaderin neuvojen ja esimerkin avulla jo oikeaa laskettelua muistuttavaa toimintaa, ja päivän ainoat varsinaiset kauhunhetket koettiin näiden laskujen aikana, kun sukset eivät meinanneetkaan totella niitä ajatuksia, joita päälläni oli niiden kulkureitin varalle. Mutta tälle reissulle oli lähtenyt Pulsa, ei Idioottikuningas, joten mahdollisesti näyttäviä kaatumisia ja kunnon sähellystä odottaneet Staffan ja Pussel joutuivat tällä kertaa pettymään. Lasku laskulta käännökset alkoivat tuntua luonnollisemmilta, ja vaikka tyylipisteitä ei saavuttamallani laskutasolla kerätäkään, niin uskon että kyllä näillä eväillä Verbieristäkin hengissä selvitään, kunhan se oma taso tiedostetaan ja keskitytään joka hetki siihen omaan tekemiseen. On toki myönnettävä, että lasku on vielä hapuilevaa kuin hakasten avaaminen, ja takajalka saattaa ajoittain laahata käännösissä, mutta kaiken kaikkiaan laskupäivään on pakko olla tyytyväinen. Kasat tuli heitettyä vain kerran, ja nekin lähes hallitusti ja ilman silminnäkijöitä, joten toistaiseksi kaikki hyvin Idioottikuninkaan valtakunnassa. Varsinaista vauhdin hurmaa ei vielä hirveästi näillä korkeuseroilla päässyt kokemaan, mutta ehkä parempi niin, ja kun Verbierissä on saatu oikein kunnon tuntuma hommaan, niin varmaan vauhtikin nousee sitten hieman. Ja kun vauhti nousee, niin eivätköhän kanssalaskijatkin pääse muutamasta näyttävästä kaatumisesta nauttimaan...
Kaiken kaikkiaan Räpellystä valmistavat toimenpiteet ovat menneet jopa yllättävän hyvin, joten tällä hetkellä mielialat ovat suhteellisen luottavaiset, aavistuksen jännittyneet ja todella innostuneet. Haluan kiittää kaikkia minua tällä viikolla valmistautumisessa auttaneita ja toivottaa muille bloggaajille sekä lukijoille onnellista Uutta Vuotta 2010! Excelsior!
-Pulsa
sunnuntai 27. joulukuuta 2009
Lyhyesti ajankohtaista
Verbierissä on lunta laaksossa n. 35 cm ja huipulla melkein puolitoista metriä. Lisää lunta on luvassa säätiedotusten mukaan, joten ainakin sen puoleen hiihdon pitäisi sujua.
Kuulostelin poikain laivareissun tapahtumia ja jos sama tahti jatkuu, niin on tulossa ilmeisen railakas hiihtoretki - ja ei muuten haittaa yhtään. Pääsee rentoutumaan ja irti kaikesta ja mikäs sen parempi tapa aloittaa uusi vuosi.
Saksan alkeet on taas allekirjottaneella hallussa, mutta alue lienee ranskankielistä, joten Mats saa hoitaa puhumisen.
Kylänä Verbier näyttää oikein sympaattiselta ja laskukohteena alue on aivan maailman eliittiä, joten Pulsan "alppineitsyys" ei voisi juuri paremmassa paikassa lähteä. Viikosta otetaan sitten kaikki irti niin rinteessä, kuin rinteen ulkopuolellakin!
Tätä kirjoittaessa lähtöön on enää reilut kaksi viikkoa, eli ei juuri mitään. Jos aikaa riittää, niin tutustun taas etukäteen tarkemmin Verbierin antiin näin Suomesta käsin ja hehkutan täällä, jotta voidaan sitten paikan päällä todeta, että osuivatko odotukset kohdilleen.
Kuulostelin poikain laivareissun tapahtumia ja jos sama tahti jatkuu, niin on tulossa ilmeisen railakas hiihtoretki - ja ei muuten haittaa yhtään. Pääsee rentoutumaan ja irti kaikesta ja mikäs sen parempi tapa aloittaa uusi vuosi.
Saksan alkeet on taas allekirjottaneella hallussa, mutta alue lienee ranskankielistä, joten Mats saa hoitaa puhumisen.
Kylänä Verbier näyttää oikein sympaattiselta ja laskukohteena alue on aivan maailman eliittiä, joten Pulsan "alppineitsyys" ei voisi juuri paremmassa paikassa lähteä. Viikosta otetaan sitten kaikki irti niin rinteessä, kuin rinteen ulkopuolellakin!
Tätä kirjoittaessa lähtöön on enää reilut kaksi viikkoa, eli ei juuri mitään. Jos aikaa riittää, niin tutustun taas etukäteen tarkemmin Verbierin antiin näin Suomesta käsin ja hehkutan täällä, jotta voidaan sitten paikan päällä todeta, että osuivatko odotukset kohdilleen.
sunnuntai 11. lokakuuta 2009
Tämän vuoden teema
Terve pitkästä aikaa.
Tällä hetkellä näyttää siltä, että tämän vuoden Räpellyksestä tulee härkäreissu (jonne minä en pääse mukaan = olen katkera myönnetään). No oli miten oli, (ja vaikka olenkin katkera) niin on aika keksiä teema tälle tulevalle reissulle. Viimeksi teemana oli viikset, joka toimi teemana oikein hyvin mitä nyt kasvattamisaika oli hieman tuskaisa varsinkin kotona. Ehdotan tällä kertaa teemana voisi olla vaikkapa metro/hintahtavin laskettelu look. (ja mikäs aihetta ehdotellessa, kun ei ite tartte/voi osallistua ollenkaan=)
Tästä linkistä voitte käydä hieman aistimassa teemaan sopivaa musiikkia ja tyyliä.
http://www.youtube.com/watch?v=HTN6Du3MCgI
Ei muuta kuin tiukkaa pinkkiä päälle ja menoksi.:)
Tällä hetkellä näyttää siltä, että tämän vuoden Räpellyksestä tulee härkäreissu (jonne minä en pääse mukaan = olen katkera myönnetään). No oli miten oli, (ja vaikka olenkin katkera) niin on aika keksiä teema tälle tulevalle reissulle. Viimeksi teemana oli viikset, joka toimi teemana oikein hyvin mitä nyt kasvattamisaika oli hieman tuskaisa varsinkin kotona. Ehdotan tällä kertaa teemana voisi olla vaikkapa metro/hintahtavin laskettelu look. (ja mikäs aihetta ehdotellessa, kun ei ite tartte/voi osallistua ollenkaan=)
Tästä linkistä voitte käydä hieman aistimassa teemaan sopivaa musiikkia ja tyyliä.
http://www.youtube.com/watch?v=HTN6Du3MCgI
Ei muuta kuin tiukkaa pinkkiä päälle ja menoksi.:)
torstai 1. lokakuuta 2009
Tulevan räpeltäjän pieniä mietteitä
Räpeltäminen, tuo tarinoita ja legendoja liukuhihnalta tuottava taiteenlaji, jonka harrastamista olen kateudesta vihreänä seurannut sivusta vuosien ajan. Nyt vaikuttaisi siltä, että ensi talvena olisi minun vuoroni paikata jättiläismäinen aukko yleissivistyksessä ja lähteä mukaan reissulle, jonka jälkeen mikään ei tule olemaan enää entisensä. Tässä siis hieman ennakkotunnelmia ja odotuksia, jotka edellisen virkkeen perusteella eivät siis ole aivan pienet.
Räpeltäminen jästin näkökulmasta
Koska en ole koskaan räpeltänyt, ajattelin aloittaa kirjoittamalla siitä, minkälaisen kuvan ulkopuolinen on reissuista saanut. Kaukaiset muistikuvani ensikosketuksestani Räpellykseen liittyvät valokuviin, joita reissulla mukana olleet esittelivät jossain joskus. Voin sanoa olleeni myyty kuvasta 1 alkaen. Maisemat, joissa Räpellystä on harrastettu, ovat kuin elokuvista, ja vetoavat kaltaiseeni romantikkoon käsittämättömän paljon. Taitaapa tietomakoneeni taustakuvaksikin olla päätynyt kuva joltain Räpellysreissulta, mikä kertoo reissujen kuvien tasosta paljon, sillä taustakuvakilpailun voittajaa on aikanaan etsitty ihan ammattimaisten luontovalokuvaajien teoksien joukosta. Eräs monista perversioistani on se, että olen talvi-ihminen joten kuvat lumisista vuorenhuipuista ja syvistä nietoksista kirkkaina pakkaspäivinä herättävät minussa aina kovan kaipuun tunteen, varsinkin kun täällä Kotosuomessa nykyilmastolla kahlaamme talvisin loskassa ja paskassa. Mitä upeimpien maisemien lisäksi on kuvista käynyt selkeästi ilmi, että näillä reissuilla sattuu ja tapahtuu kaikennäköistä, eikä porukka turhia pingota. Hyvä ruoka, (hyvä) juoma, lukemattomat tunnit korttipelejä sekä rento yhdessäolon meininki ovat myös näkemäni ja kuulemani mukaan oleellinen osa näitä reissuja. Kaiken kaikkiaan käsitykseni siitä mitä Räpellys on, voidaan kai tiivistää kahteen sanaan: helvetin hauskaa!
Räpeltääkö vaiko eikö räpeltää?
Miksi en ole koskaan räpeltänyt? Vastaus siihen löytyy pääosin kahdesta seikasta: raha ja laskettelemattomuus. Omilla kesätyötienesteilläni ei opiskeluaikani tällaisiin reissuihin olisi ollut millään varaa, vähät rahat kun piti sijoittaa muihin liikuntaharrasteisiin ja niiden lieveilmiöihin. Lisäksi kun en minkäänlaista lasketteluvarustusta ole koskaan omistanut, ei reissuille mukaantunkeutuminen ollut realistinen vaihtoehto, vaan kateellisena oli jäätävä Suomeen kärvistelemään räpeltäjien suunnatessa suksensa kohti toinen toistaan jylhempiä maisemia. Vallitsevan taantuman johdosta ei taloudellinen tilanteeni nytkään erityisen ruusuinen ole, mutta kun mahdollisuus tällaiselle reissulle mukaan pääsemiselle tuli, en siitä millään kyennyt kieltäytymään kun rahaa vähänkin oli, vaikka ilmainen reissu ei tiedossa ole. Itse reissun hinta on kutakuinkin siedettävä, mutta edessä oleva kilpavarustelu reissukelpoiseksi itsensä saattamiseksi on vielä edessä, ja se kieltämättä hiukan hirvittää. No, ainakin ammattitaitoista apua pitäisi olla saatavilla. Ehkä taloudellisia seikkojakin painavampi syy räpeltämättömyyteeni on se, että laskettelu on harrastus, jonka pariin en yksinkertaisesti koskaan ole ajautunut. Kysymys ei ole siitä, etteikö se vaikuttaisi hauskalta ja vauhdikkaalta lajilta, vaan siitä, että kun perheessä tai kaveripiirissä ei ensimmäisen kahdenkymmenen elinvuoden aikana ole ollut lajia harrastavia, niin ei kyllä itsekään muutamaa satunnaista kokeilua lukuun ottamatta ihan helposti mäkeen päädy. No nyt pitäisi siis päästä kokeilemaan lajia oikein todenteolla, joten ”lajit, joita on päästävä kokeilemaan”-lista ainakin lyhenee hieman, ties vaikka tästä saisi uuden harrastuksenkin. Listalle muuten jäävät vielä mm. Curling, seinäkiipeily, Krav Maga (Kiai!), perhosuinti, hohtotennis, superpallotennis, lammaspoolo ja homoporno.
Odotukset ja pelot
Olen elämäni aikana kokeillut laskettelemista muutaman satunnaisen kerran Mielakassa ja Messilässä, pitänyt siitä, mutta siinä se on ollutkin, pysyvästi se ei ole jäänyt osaksi elämääni, ja viimeisestä kerrasta on todella, todella paljon aikaa. (Hehhee, korvatkaa edellisen virkkeen sana laskettelemista jollain muulla sanalla, jättäkää Mielakka ja Messilä pois, niin saatte myös totuudenmukaisen virkkeen…nyyh.) Näin ollen olisin tyhmä, jos en olisi hitusen huolestunut kokemattomuuteni vaikutuksista kykyyni pysyä muiden räpeltäjien perässä, ehkä jopa kykyyni selvitä hengissä koko reissusta. Nyt ollaan kuitenkin menossa Alpeille, ei Mielakkaan tai Messilään, ja kun taitamattomuuteeni lisätään ääliömäisyyteni ja yllytyshulluuteni, ei yhdistelmä ehkä ole kaikista paras mahdollinen. Toivoa vain sopii, että sentään jonkin verran liikunnallisena ääliönä pystyn muutaman Kotisuomen rinteissä suoritetun harjoituskerran avulla saavuttamaan reissusta selviytymiseen riittävän laskutaitotason. Mutta toisaalta hengen voi saada itseltään lähtemään suojatietä ylittäessä, missä tahansa muussakin urheilulajissa, laivan kaiteen ulkopuolella keikkuessa, kerrostalon katolle kiivetessä tai vaikka tiskatessa, joten liiat pelot sikseen ja rinteeseen! Voisiko tällaiselle reissulle pääsyn kunniasta kieltäytyä? Ei, varsinkin kun tunnun olevan mies, joka ei sano juuri koskaan ei, mutta jolle sanotaan ei lähes aina. Lopuksi viralliset odotukseni reissulle: laskemisen iloa ja vauhdin hurmaa, huikeita maisemia, rentoa kaljoittelua ja korttipelejä sekä tietenkin hulppeaa seuraa ja spontaaneja tempauksia. Reissulla lupaan tarjota: muutamat komeat lipat ja Idioottikuninkaan paluun.
TJ?
Pimeä ja märkä syksy mennee yhtä nopeasti kuin aina ennenkin, ja vuodenvaihteen jälkeen räpellyskuume lienee käsin kosketeltavissa omaltakin kohdaltani, ja jo nyt alkaa ajatus reissusta ajoitellen pyöriä päässä. Räpellysneitsyyden menettäminen on todella jännittävä ja kiihkeä asia, joten matkatovereiltani haluaisin kysyä: lupaattehan olla helliä?
-Idioottikuningas
Räpeltäminen jästin näkökulmasta
Koska en ole koskaan räpeltänyt, ajattelin aloittaa kirjoittamalla siitä, minkälaisen kuvan ulkopuolinen on reissuista saanut. Kaukaiset muistikuvani ensikosketuksestani Räpellykseen liittyvät valokuviin, joita reissulla mukana olleet esittelivät jossain joskus. Voin sanoa olleeni myyty kuvasta 1 alkaen. Maisemat, joissa Räpellystä on harrastettu, ovat kuin elokuvista, ja vetoavat kaltaiseeni romantikkoon käsittämättömän paljon. Taitaapa tietomakoneeni taustakuvaksikin olla päätynyt kuva joltain Räpellysreissulta, mikä kertoo reissujen kuvien tasosta paljon, sillä taustakuvakilpailun voittajaa on aikanaan etsitty ihan ammattimaisten luontovalokuvaajien teoksien joukosta. Eräs monista perversioistani on se, että olen talvi-ihminen joten kuvat lumisista vuorenhuipuista ja syvistä nietoksista kirkkaina pakkaspäivinä herättävät minussa aina kovan kaipuun tunteen, varsinkin kun täällä Kotosuomessa nykyilmastolla kahlaamme talvisin loskassa ja paskassa. Mitä upeimpien maisemien lisäksi on kuvista käynyt selkeästi ilmi, että näillä reissuilla sattuu ja tapahtuu kaikennäköistä, eikä porukka turhia pingota. Hyvä ruoka, (hyvä) juoma, lukemattomat tunnit korttipelejä sekä rento yhdessäolon meininki ovat myös näkemäni ja kuulemani mukaan oleellinen osa näitä reissuja. Kaiken kaikkiaan käsitykseni siitä mitä Räpellys on, voidaan kai tiivistää kahteen sanaan: helvetin hauskaa!
Räpeltääkö vaiko eikö räpeltää?
Miksi en ole koskaan räpeltänyt? Vastaus siihen löytyy pääosin kahdesta seikasta: raha ja laskettelemattomuus. Omilla kesätyötienesteilläni ei opiskeluaikani tällaisiin reissuihin olisi ollut millään varaa, vähät rahat kun piti sijoittaa muihin liikuntaharrasteisiin ja niiden lieveilmiöihin. Lisäksi kun en minkäänlaista lasketteluvarustusta ole koskaan omistanut, ei reissuille mukaantunkeutuminen ollut realistinen vaihtoehto, vaan kateellisena oli jäätävä Suomeen kärvistelemään räpeltäjien suunnatessa suksensa kohti toinen toistaan jylhempiä maisemia. Vallitsevan taantuman johdosta ei taloudellinen tilanteeni nytkään erityisen ruusuinen ole, mutta kun mahdollisuus tällaiselle reissulle mukaan pääsemiselle tuli, en siitä millään kyennyt kieltäytymään kun rahaa vähänkin oli, vaikka ilmainen reissu ei tiedossa ole. Itse reissun hinta on kutakuinkin siedettävä, mutta edessä oleva kilpavarustelu reissukelpoiseksi itsensä saattamiseksi on vielä edessä, ja se kieltämättä hiukan hirvittää. No, ainakin ammattitaitoista apua pitäisi olla saatavilla. Ehkä taloudellisia seikkojakin painavampi syy räpeltämättömyyteeni on se, että laskettelu on harrastus, jonka pariin en yksinkertaisesti koskaan ole ajautunut. Kysymys ei ole siitä, etteikö se vaikuttaisi hauskalta ja vauhdikkaalta lajilta, vaan siitä, että kun perheessä tai kaveripiirissä ei ensimmäisen kahdenkymmenen elinvuoden aikana ole ollut lajia harrastavia, niin ei kyllä itsekään muutamaa satunnaista kokeilua lukuun ottamatta ihan helposti mäkeen päädy. No nyt pitäisi siis päästä kokeilemaan lajia oikein todenteolla, joten ”lajit, joita on päästävä kokeilemaan”-lista ainakin lyhenee hieman, ties vaikka tästä saisi uuden harrastuksenkin. Listalle muuten jäävät vielä mm. Curling, seinäkiipeily, Krav Maga (Kiai!), perhosuinti, hohtotennis, superpallotennis, lammaspoolo ja homoporno.
Odotukset ja pelot
Olen elämäni aikana kokeillut laskettelemista muutaman satunnaisen kerran Mielakassa ja Messilässä, pitänyt siitä, mutta siinä se on ollutkin, pysyvästi se ei ole jäänyt osaksi elämääni, ja viimeisestä kerrasta on todella, todella paljon aikaa. (Hehhee, korvatkaa edellisen virkkeen sana laskettelemista jollain muulla sanalla, jättäkää Mielakka ja Messilä pois, niin saatte myös totuudenmukaisen virkkeen…nyyh.) Näin ollen olisin tyhmä, jos en olisi hitusen huolestunut kokemattomuuteni vaikutuksista kykyyni pysyä muiden räpeltäjien perässä, ehkä jopa kykyyni selvitä hengissä koko reissusta. Nyt ollaan kuitenkin menossa Alpeille, ei Mielakkaan tai Messilään, ja kun taitamattomuuteeni lisätään ääliömäisyyteni ja yllytyshulluuteni, ei yhdistelmä ehkä ole kaikista paras mahdollinen. Toivoa vain sopii, että sentään jonkin verran liikunnallisena ääliönä pystyn muutaman Kotisuomen rinteissä suoritetun harjoituskerran avulla saavuttamaan reissusta selviytymiseen riittävän laskutaitotason. Mutta toisaalta hengen voi saada itseltään lähtemään suojatietä ylittäessä, missä tahansa muussakin urheilulajissa, laivan kaiteen ulkopuolella keikkuessa, kerrostalon katolle kiivetessä tai vaikka tiskatessa, joten liiat pelot sikseen ja rinteeseen! Voisiko tällaiselle reissulle pääsyn kunniasta kieltäytyä? Ei, varsinkin kun tunnun olevan mies, joka ei sano juuri koskaan ei, mutta jolle sanotaan ei lähes aina. Lopuksi viralliset odotukseni reissulle: laskemisen iloa ja vauhdin hurmaa, huikeita maisemia, rentoa kaljoittelua ja korttipelejä sekä tietenkin hulppeaa seuraa ja spontaaneja tempauksia. Reissulla lupaan tarjota: muutamat komeat lipat ja Idioottikuninkaan paluun.
TJ?
Pimeä ja märkä syksy mennee yhtä nopeasti kuin aina ennenkin, ja vuodenvaihteen jälkeen räpellyskuume lienee käsin kosketeltavissa omaltakin kohdaltani, ja jo nyt alkaa ajatus reissusta ajoitellen pyöriä päässä. Räpellysneitsyyden menettäminen on todella jännittävä ja kiihkeä asia, joten matkatovereiltani haluaisin kysyä: lupaattehan olla helliä?
-Idioottikuningas
keskiviikko 2. syyskuuta 2009
Tsädäm!
Hiljaiseloa on vietetty koko kesä. Tai ei varsinaisesti hiljaiseloa... "Puskissa" on suunniteltu tulevaa Räpellystä ja kohdekin on jo selvillä. Sveitsiin käy Räpeltäjien tie. Lisää infoa ja tunnelmia aletaan taas kasailemaan, mutta pikku tiiserinä voidaan jo nyt mainita, että lähtijöitä on näillä näkymin "normaalia" vähemmän.
-Pussel
-Pussel
sunnuntai 1. maaliskuuta 2009
Conquest of Kouvola - Raportti
Kaipuuta Alppien lumisille huipuille, lievää tylsistymistä, inspiraatiot Juhan Skimbaajasta, yön jäljiltä tuoretta lunta ja kaksi tarpeeksi idioottia kouvolalaista. Tässä ainekset ”Conquest of
Kouvolalle”.
Helmikuun seitsemännen päivän aamu koitti lunta tupruttavana. Yöllä oli tullut vajaa kymmenen senttiä uutta puuterilunta, jolloin kokonaislumipeite rikkoi paikoitellen jopa 30 sentin haamurajoja, enää vajaa 15 metriä Nisekon lukemista. Stroh-kaakaot (todella miedot) oli keitetty ja reppu pakattu Hart Sportilla, polttopuilla ja makkaratikuilla. Haltit niskaan, Nomadit autoon ja suunta kohti (hiihto)pummin majoituspaikkaa Volttikadulla. Mustasilmäinen paimentolaispoika messiin ja suunta kohti lumihelmeä keskellä Kouvolaa – Mielakkaa.
Koska tunnin lippuja ei ole myynnissäkään, niin pakko-ostoksena kahden tunnin lippu, jolla normaalioloissa ehtisi laskea mielakan 73 metrin korkeuseroa tarjoavasta tunturista arviolta 480 laskua, jollei tarvitsisi hississä olla ollenkaan. Nyt laskut jäivät reiluun kymmeneen. Puuteria pystyi pöllyttämään rinteiden reunoissa ainakin yhden laskun verran per linja...
Toisella laskulla löytyikin jo kivet alta. Laskujen päätteeksi vielä kunnon offari pulkkamäen alastulolle. Varsinainen Slope-Bully Pussel dissasi hikilankuilla hiihtäjät täysin kanttaamalla perinteisen latu-urat Talvikkitien puolelle laskeutuessaan metsän siimeksestä.
Mielakasta nokka lähistölle kohti Niinimäkeä tai jotain vitun tömpärettä siinä lähellä. Kunnon mäkeä ei löytynyt mutta haastava linja kalliolta pienen rotkelman yli isolle kivelle ja siitä alas. Sählyä tiellä pelaava lapsiperhe taisi peittää Pikku-Valtterin silmät, ettei ota vaikuitteita ja tule yhtä idiootiksi. Lasku meni kuitenkin hyvin ja ennenkaikkea tarpeeksi vauhdikkaasti, sillä hiljaisemmalla vauhdilla sitä olisikin sitten menty selkä edeltä rotkoon niin että Crimsonien leveät kärjet olisivat vain näkyneet rotkon reunalta.
Niinimäen jälkeen alkoi seuraavien mestojen etsintä, mutta kunnon mäkiä tai edes diisenttejä hyndiä ei meinannut löytyä. Siispä auton nokka kohti Sydänmaantien ja Tehontien välistä rinnettä. Lasku oli todella lyhyt ja kämäinen, mutta kuvista päätellen Pojun tynnyriin verrattavat reisilihakset saivat käännöksiin räjätähtävät vauhdit.
Koska mielemme kuitenkin kaipaili kunnon hyndän löytämistä, päätimme niin sanotusti ”cut the bullshit” ja mennä sinne mistä kunnon hyppyri löytyy – Palomäen hyppyrimäelle.
Auto kapinallisesti poliisiaseman lämmitystolppapaikalle ja sukset kainaloon. Sunnuntain tuleva Vellu Lindströmin voittama mäkikisa isosta mäestä pakotti meidät menemään pienempään mäkeen ottamaan tyyppejä. Sääli sinänsä, sillä Vahteron Malysz oli vetänyt Stroganoffia reisiin koko viikon, mutta räjähtävää ponnistusvoimaa ei nyt päästy testaamaan Kouvolan lentomäestä. Lento-ominaisuusdethan miehellä ovat tulleet syntymälahjana. Thank you Randy.
Koska suurten mäkien mies ei mistään pikkutömpäreistä vaivaudu edes laskemaan, oli Isukin vuoro kavuta mäkihyppytorniin. Lähtölava oikealle korkeudella ja suksien käret kohti alastulorinnettä. Useiden sadasosasekuntien ilmalennon jälkeen hivenen Nykäsistä poikkeavat pari carving-käännöstä alastulon jälkeen ja Palomäkikin oli valloitettu. Itse asiassa hyppyri oli oikein mukava profiililtaan ja allekirjoittaneella jäi himo mennä toistekin hyppimään, jahka vain kirittäjä löytyisi. MAAAAAAATS......!!!
Nälkä alkoi jo kurnia, mutta Kouvolan puolella oli vielä laskettavaa. Suunta kohti Vatajanpuiston uutta omakotialuetta, auto Kuusipihan päähän pyörätielle, sukset Staffanin selkään ja kävely ylös Töröstinmäelle. Haistattelut nalkuttavalle perheenäidille, suksen pohjat ruvelle höttölumen pettäessä kallion päältä, itsensä kokoaminen ja jibbaillen ”perus”linjaa pitkin alas kallioiden päältä. Pian suunta kohti Cittaria, ennen kuin rasittava akka tulee taas valitamaan kuinka aidan takaa ikävästi näkyvä auton antenni tuhoaa perheen lauantaiaamunpalapelinrakennustuokion... Jos ei meillä ole kauheasti elämää, niin joillain ei ole sitäkään vähää.
Töröstimäen jälkeen veljekset Douche ja Bag lähtivät Citymarketiin hakemaan vähän ”nuotiomakkaraa”. Mukaan tarttui Tahkolta tutuksi tulleet Naudan lehtipihvit ja lammasmakkaraa. Nokka kohti paintball-sodista tuttua Keltin mäkeä. Pienen taistelun jälkeen muovilla avustettu Aku Ankka-nuotio tulille, lehtipihvien vuoraus grillimausteella (oli ainakin riittävästi) ja lihat paistumaan nuotion ylle. Hart Sportia tupaan ja lambiwursti jälkkäriksi. Talvinen metsä, tulen loimu, lumoava rauhallisuus ja hurmaava seura. Voiko olla enää runollisempaa hetkeä kahdelle herkälle taiteilijasielulle.
Offareiden kiipeämisen ottaessa oman aikansa oli tiuku repinyt kovaa tahtia jo kohti iltaa, joten suuri osa valloitettavista vuorista olisi jätettävä toiseen kertaan, joten suunta kohti toista alueen hiihtokeskusta. Seuraava etappi kulkee Vuohivuoren nimellä, mutta tunnetaan paikallisten keskuudessa paremmin nimellä Roska-Ruka. Tunnelma mäen alla oli suorastaan aavemainen. Puuterilumen peittämän rinteet, käytöstä poistetut hissit, hämyinen usva taivaalla ja Kings of Leon soimassa autostereoista täysillä. Helvetin raskaat
pari kävelysettiä rinteiden päälle ja kaksi puuterin pöllytys -laskua alas. Tosin käännökset piti pitää suhteellisen loivina, sillä vähänkin tiukempi kanttaus olisi pysättänyt menon siihen paikkaan.
Kaiken kaikkiaan setti oli erittäin onnistunut. Saatiin vedettyä tyypit monesta eri mäestä ja päivi oli täynnä rentoa jibbailua. Illalla piti sitten ottaa keittoa ja rellestää, mutta rankka laskupäivä vaati veronsa ja parin kaljan ja saunan jälkeen olivat alppikanuunat valmiina unten maille. Kakkososaa ja ”Virgin Mountain Free Ski -touria” odotellessa, Deuche ja Bag kiittävät ja kuittaavat.
- Misleader
Kouvolalle”.Helmikuun seitsemännen päivän aamu koitti lunta tupruttavana. Yöllä oli tullut vajaa kymmenen senttiä uutta puuterilunta, jolloin kokonaislumipeite rikkoi paikoitellen jopa 30 sentin haamurajoja, enää vajaa 15 metriä Nisekon lukemista. Stroh-kaakaot (todella miedot) oli keitetty ja reppu pakattu Hart Sportilla, polttopuilla ja makkaratikuilla. Haltit niskaan, Nomadit autoon ja suunta kohti (hiihto)pummin majoituspaikkaa Volttikadulla. Mustasilmäinen paimentolaispoika messiin ja suunta kohti lumihelmeä keskellä Kouvolaa – Mielakkaa.
Koska tunnin lippuja ei ole myynnissäkään, niin pakko-ostoksena kahden tunnin lippu, jolla normaalioloissa ehtisi laskea mielakan 73 metrin korkeuseroa tarjoavasta tunturista arviolta 480 laskua, jollei tarvitsisi hississä olla ollenkaan. Nyt laskut jäivät reiluun kymmeneen. Puuteria pystyi pöllyttämään rinteiden reunoissa ainakin yhden laskun verran per linja...Toisella laskulla löytyikin jo kivet alta. Laskujen päätteeksi vielä kunnon offari pulkkamäen alastulolle. Varsinainen Slope-Bully Pussel dissasi hikilankuilla hiihtäjät täysin kanttaamalla perinteisen latu-urat Talvikkitien puolelle laskeutuessaan metsän siimeksestä.
Mielakasta nokka lähistölle kohti Niinimäkeä tai jotain vitun tömpärettä siinä lähellä. Kunnon mäkeä ei löytynyt mutta haastava linja kalliolta pienen rotkelman yli isolle kivelle ja siitä alas. Sählyä tiellä pelaava lapsiperhe taisi peittää Pikku-Valtterin silmät, ettei ota vaikuitteita ja tule yhtä idiootiksi. Lasku meni kuitenkin hyvin ja ennenkaikkea tarpeeksi vauhdikkaasti, sillä hiljaisemmalla vauhdilla sitä olisikin sitten menty selkä edeltä rotkoon niin että Crimsonien leveät kärjet olisivat vain näkyneet rotkon reunalta.
Niinimäen jälkeen alkoi seuraavien mestojen etsintä, mutta kunnon mäkiä tai edes diisenttejä hyndiä ei meinannut löytyä. Siispä auton nokka kohti Sydänmaantien ja Tehontien välistä rinnettä. Lasku oli todella lyhyt ja kämäinen, mutta kuvista päätellen Pojun tynnyriin verrattavat reisilihakset saivat käännöksiin räjätähtävät vauhdit.Koska mielemme kuitenkin kaipaili kunnon hyndän löytämistä, päätimme niin sanotusti ”cut the bullshit” ja mennä sinne mistä kunnon hyppyri löytyy – Palomäen hyppyrimäelle.
Auto kapinallisesti poliisiaseman lämmitystolppapaikalle ja sukset kainaloon. Sunnuntain tuleva Vellu Lindströmin voittama mäkikisa isosta mäestä pakotti meidät menemään pienempään mäkeen ottamaan tyyppejä. Sääli sinänsä, sillä Vahteron Malysz oli vetänyt Stroganoffia reisiin koko viikon, mutta räjähtävää ponnistusvoimaa ei nyt päästy testaamaan Kouvolan lentomäestä. Lento-ominaisuusdethan miehellä ovat tulleet syntymälahjana. Thank you Randy.Koska suurten mäkien mies ei mistään pikkutömpäreistä vaivaudu edes laskemaan, oli Isukin vuoro kavuta mäkihyppytorniin. Lähtölava oikealle korkeudella ja suksien käret kohti alastulorinnettä. Useiden sadasosasekuntien ilmalennon jälkeen hivenen Nykäsistä poikkeavat pari carving-käännöstä alastulon jälkeen ja Palomäkikin oli valloitettu. Itse asiassa hyppyri oli oikein mukava profiililtaan ja allekirjoittaneella jäi himo mennä toistekin hyppimään, jahka vain kirittäjä löytyisi. MAAAAAAATS......!!!
Nälkä alkoi jo kurnia, mutta Kouvolan puolella oli vielä laskettavaa. Suunta kohti Vatajanpuiston uutta omakotialuetta, auto Kuusipihan päähän pyörätielle, sukset Staffanin selkään ja kävely ylös Töröstinmäelle. Haistattelut nalkuttavalle perheenäidille, suksen pohjat ruvelle höttölumen pettäessä kallion päältä, itsensä kokoaminen ja jibbaillen ”perus”linjaa pitkin alas kallioiden päältä. Pian suunta kohti Cittaria, ennen kuin rasittava akka tulee taas valitamaan kuinka aidan takaa ikävästi näkyvä auton antenni tuhoaa perheen lauantaiaamunpalapelinrakennustuokion... Jos ei meillä ole kauheasti elämää, niin joillain ei ole sitäkään vähää.
Töröstimäen jälkeen veljekset Douche ja Bag lähtivät Citymarketiin hakemaan vähän ”nuotiomakkaraa”. Mukaan tarttui Tahkolta tutuksi tulleet Naudan lehtipihvit ja lammasmakkaraa. Nokka kohti paintball-sodista tuttua Keltin mäkeä. Pienen taistelun jälkeen muovilla avustettu Aku Ankka-nuotio tulille, lehtipihvien vuoraus grillimausteella (oli ainakin riittävästi) ja lihat paistumaan nuotion ylle. Hart Sportia tupaan ja lambiwursti jälkkäriksi. Talvinen metsä, tulen loimu, lumoava rauhallisuus ja hurmaava seura. Voiko olla enää runollisempaa hetkeä kahdelle herkälle taiteilijasielulle.Offareiden kiipeämisen ottaessa oman aikansa oli tiuku repinyt kovaa tahtia jo kohti iltaa, joten suuri osa valloitettavista vuorista olisi jätettävä toiseen kertaan, joten suunta kohti toista alueen hiihtokeskusta. Seuraava etappi kulkee Vuohivuoren nimellä, mutta tunnetaan paikallisten keskuudessa paremmin nimellä Roska-Ruka. Tunnelma mäen alla oli suorastaan aavemainen. Puuterilumen peittämän rinteet, käytöstä poistetut hissit, hämyinen usva taivaalla ja Kings of Leon soimassa autostereoista täysillä. Helvetin raskaat
pari kävelysettiä rinteiden päälle ja kaksi puuterin pöllytys -laskua alas. Tosin käännökset piti pitää suhteellisen loivina, sillä vähänkin tiukempi kanttaus olisi pysättänyt menon siihen paikkaan.Kaiken kaikkiaan setti oli erittäin onnistunut. Saatiin vedettyä tyypit monesta eri mäestä ja päivi oli täynnä rentoa jibbailua. Illalla piti sitten ottaa keittoa ja rellestää, mutta rankka laskupäivä vaati veronsa ja parin kaljan ja saunan jälkeen olivat alppikanuunat valmiina unten maille. Kakkososaa ja ”Virgin Mountain Free Ski -touria” odotellessa, Deuche ja Bag kiittävät ja kuittaavat.
- Misleader
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)