sunnuntai 23. marraskuuta 2008

Voittajakuvat

Tadaa! Tässä siis kaikkien viikkokilpailujen voittajat.

"Paras maisema"-kilpailun ylivoimainen ykkönen oli Masan "Åre". Koska turasin kilpailun sääntöjen kanssa, niin tästä kuvasta ei herunut kokonaiskilpailupisteitä, mutta kunniaa sitäkin enemmän. Kuva puhukoon puolestaan:


"Viikon ilme"-kilpailussa oli peräti neljä osallistujaa! Voiton vei kuitenkin Tapsan "Masan imutus" saaden 50% annetuista äänistä. Piste Tapsalle. Kuvasta huokuu antaumus, jolla Misleaderimme heittäytyy mukaan Räpellyksillä esille tuleviin tilanteisiin. Myöskin Ketun tyyneys on vertaansa vailla. Voittaja, olkaa hyvä:




Metsästys "viikon vauhti"-kuvaksi tuotti kolme osallistujaa ja äänestysvaiheessa kolme ääntä. Valtavalla kahden äänen vyöryllä piste kilahti Pusselin tilille kuvalla "Masan loikka":


"Viikon seksikkäin"-kuvakilpailu toi tullessaan neljä osallistujaa ja erittäin tiukan äänestyksen jälkeen voitiin todeta, että tälläkertaa päädyttiin tasapeliin. Viidellä äänellä paikkansa voittajakuvissa ja pisteen kokonaiskilpailussa lunastivat Salli kuvalla "Supermies Bonettaa" ja Pussel kuvalla "Tasteless than ever":



Taukokuvien aatelia edustaa The Misleaderin "Neo nautiskelee". Tämä onnistunut otos nosti myös Masan tappelemaan kokonaiskilpailun voitosta.


Ja niinhän siinä kävi, että "viikon yksityiskohta" ratkaisi kokonaiskilpailun Pusselille. Tämä kaunis otos yksinäisestä tumpista jäätiköllä vetosi peräti kahteen selkeästi luontoa rakastavaan äänestäjään ja vei voiton.


Pistetilanne: Pussel 3
Tapsa 1
Salli 1
The Misleader 1

Ei kommentteja: