Fab Five ja Idioottikuningas kateissa

Elämäni ensimmäinen Räpellys se sen kuin lähenee, ja valmistelevat toimenpiteet ovat täydessä vauhdissa. Olen odottanut Räpellystä innolla, mutta kieltämättä myös lievästi pelonsekaisin tuntein, sillä laskettelukokemukseni on aika nadaista, kuten aiemmassa blöggäyksessäni jo totesin. Koska minulla ei elämässäni lauantai-iltana muutakaan tekemistä ole, niin ajattelinpa nyt lyhyesti raportoida tämänviikkoista Räpellykseen valmistautumistani, jota olen Misleaderin ja Pojun herkässä mutta jämäkässä otteessa suorittanut.

Eli koska nollasta oli lähdettävä liikenteeseen, niin ensimmäinen luonnollinen välietappi valmistautumisessa oli Räpellykseen sopivan varustuksen hankkiminen. En ole koskaan ollut vaatekaupoilla käymisen fani numero yksi, joten lähtiessämme kolmen koplassa kohti Kouvolan Intersportia oli henkisellä otsallani kuvainnoillinen kylmä hiki, sillä saatoin kuvitella mihin rääkkiin Staffan ja Pussel halutessaan kykenisivät minut tällaisessa operaatiossa laittamaan. Kunnon Fab Five-meininkiin ei kuitenkaan tällä kertaa ryhdytty, vaan kaupasta tarttui mukaan halvinta kuraa sellaisella tahdilla, että koko kauppareissun jälkeen olo oli kuin tankoa pitkin lepakkoluolaan laskeutuneella baatmanilla, jonka ylle supersankariasu oli liu'un aikana taianomaisesti ilmestynyt. Kiitokset myös erittäin avuliaalle Intersportin myyjä-biatchille, jollaisen olisin olettanut näkeväni murehtimassa eroaan neljännestä miehestään ja valittamassa elämän kurjuutta lentokentän baarissa suussaan tupakka ja kädessään martini, mutta joka osoittautui varsinaiseksi alennusten jakajaksi.

Alkuperäisestä suunnitelmasta poiketen hankintalistalle päätyivät myös monot, jotka hankittiin kouvolalaisesta autotallista erittäin edulliseen hintaan. Tarvittavasta varustuksesta uupuu tällä hetkellä siis ainoastaan kypärä, lasit, sukset ja sauvat, joista kahden ensimmäisen kohdalla tämän reissun osalta voin etukäteen jo osoittaa kiitoksia Tapsan suuntaan, ja kahden jälkimmäisen osalta varustaudutaan vasta paikan päällä. Mutta hankintaosastolla on kaikki tehtävissä oleva tehty, joten jatkossa on aika keskittyä organisaation toteuttavaan osaan.

Lauantaiaamu, ja pitkästä aikaa todella hyvin nukuttu ja vain muutaman pienen sisiliskon sisältänyt yö takana. Nyt oli edessä se päivä, jona tulisin Mielakasta alas, mutta se miten se tapahtuisi ei ollut itselleni ollenkaan selvää. Vatsassa oli perhonen poikineen, kun ristinmerkin tehtyäni avasin kämppäni oven ja lähdin kohti suurta seikkailua Kouvolan valkoisessa helmessä. Mutta kuten ennenkin, Misleaderin ja Pojun seura rauhoittaa kummasti, ja ajoittain päätään nostanut silkka paniikki ei missään vaiheessa saanut valtaa reitillämme, joka kouvolalaisen autotallin kautta kulki kohti jylhää Mielakkaa. Kuin kala kuivalla maalla yritin seurata muiden esimerkkiä ja selvitä päivästä nolaamatta itseäni kovin pahasti. Ankkurihissista saadut ajoittaiset huonot kokemukset pentuna eivät tällä kertaa toistuneet, ja pian kolme Deuchebagia ja yksi untuvikko räpeltäjä seisoivat Pohjois-Kymenlaakson kuninkaina katselemassa talvista valtakuntaa upean aurinkoisessa kelissä, ja tämä herkkä hetki antoi jo pientä esimakua siitä, mitä räpeltäminen voisi olla, ja tunsin räpellyskuumeen nousevan heti muutaman asteen. Työttömien illasta tuttu kiireetön tunnelmointi ei nyt kuitenkaan käynyt päinsä, vaan alashan se olisi mentävä, tyylillä millä hyvänsä.

Kuten moni käytännössä ensikertalainen laskija, tulin itsekin ensimmäisen laskun mäkeä alas puoliksi auraamalla. Ja se olikin ensimäisen laskun tavoite, todistaa itselleen että tuolta pääsee hengissä alas. Muutaman seuraavan laskun aikana harjoiteltiin Misleaderin neuvojen ja esimerkin avulla jo oikeaa laskettelua muistuttavaa toimintaa, ja päivän ainoat varsinaiset kauhunhetket koettiin näiden laskujen aikana, kun sukset eivät meinanneetkaan totella niitä ajatuksia, joita päälläni oli niiden kulkureitin varalle. Mutta tälle reissulle oli lähtenyt Pulsa, ei Idioottikuningas, joten mahdollisesti näyttäviä kaatumisia ja kunnon sähellystä odottaneet Staffan ja Pussel joutuivat tällä kertaa pettymään. Lasku laskulta käännökset alkoivat tuntua luonnollisemmilta, ja vaikka tyylipisteitä ei saavuttamallani laskutasolla kerätäkään, niin uskon että kyllä näillä eväillä Verbieristäkin hengissä selvitään, kunhan se oma taso tiedostetaan ja keskitytään joka hetki siihen omaan tekemiseen. On toki myönnettävä, että lasku on vielä hapuilevaa kuin hakasten avaaminen, ja takajalka saattaa ajoittain laahata käännösissä, mutta kaiken kaikkiaan laskupäivään on pakko olla tyytyväinen. Kasat tuli heitettyä vain kerran, ja nekin lähes hallitusti ja ilman silminnäkijöitä, joten toistaiseksi kaikki hyvin Idioottikuninkaan valtakunnassa. Varsinaista vauhdin hurmaa ei vielä hirveästi näillä korkeuseroilla päässyt kokemaan, mutta ehkä parempi niin, ja kun Verbierissä on saatu oikein kunnon tuntuma hommaan, niin varmaan vauhtikin nousee sitten hieman. Ja kun vauhti nousee, niin eivätköhän kanssalaskijatkin pääse muutamasta näyttävästä kaatumisesta nauttimaan...

Kaiken kaikkiaan Räpellystä valmistavat toimenpiteet ovat menneet jopa yllättävän hyvin, joten tällä hetkellä mielialat ovat suhteellisen luottavaiset, aavistuksen jännittyneet ja todella innostuneet. Haluan kiittää kaikkia minua tällä viikolla valmistautumisessa auttaneita ja toivottaa muille bloggaajille sekä lukijoille onnellista Uutta Vuotta 2010! Excelsior!

-Pulsa