perjantai 28. marraskuuta 2008

Flopit

Näin alkavan viikonlopun kunniaksi ajattelin jatkaa jo aloitetusta aiheesta topit ja flopit. Koska topit tulin jo käsitelleeksi, nyt ovat vuorossa flopit. Sanottakoon tässä nyt jo etukäteen, että mitkään näistä flopeista eivät ole pilanneet allekirjoittaneen reissuja. Kaikki reissut ovat olleet loistavia. Ajateltakoon vaikka näin, että aina löytyy parantamisen varaa.

Floppi nro 1: Ryssät Bad Gasteinissa. Kun lähden lomalle, en halua ottaa kotiseutua mukaan. Oli suorastaan ärsyttävää kun ensimmäisenä törmättiin Bad Gasteinissa venäläisiin turisteihin. Lappeenrannasta tuttua molotusta kuuli vähän siellä sun täällä. Ryssä ulkomailla käyttäytyy kenties vieläkin röyhkeämmin ja koppavammin kuin kotimaassaan ja se on jo paljon se. Hyvänä esimerkkinä mainittakoon seuraavanlainen tilanne: Rinteessä huomasin venäläisen ”herrasmiehen” torppaavan laskettelevan lapsen. Eihän siinä mitään… vahinkoja sattuu, varsinkin jos ei osaa pätkän vertaa laskea. Silti takaa laskevalla on aina vastuu. Tämä Ryssä ei kuitenkaan pysähtynyt kyselemään kävikö lapselle mitään, vaan jatkoi hapuilevaa laskuaan aivan kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan. Välineet eivät takaa laskutaitoa, mistä tulikin mieleen, että en ole koskaan nähnyt hyvää venäläistä laskettelijaa/lautailijaa.

Floppi nro 2: Norja ja tiukat normit. Norjassa ei rinneravintoloissa alkoholia tarjoiltu. Sinänsä tämä ei haitannut, koska Räpeltäjien mentaliteettiin kuuluu selkeästi ajatus, että hyvää laskupäivää ei kannata tuhlata kaljan kittaamiseella, kun sitä voi tehdä myös laskupäivän jälkeen aivan tarpeeksi. Toisaalta on kuitenkin sanottava, että Räpeltäjät ovat nautiskelijoita ja mikä olisikaan sen mukavampaa, kuin nauttia pari piristävää laskutauoilla.



Floppi nro 3: Norjan hintataso. Suomessa kaikki on kallista tai ainakin tältä on aina tuntunut. Norjan jälkeen en ole asiasta enää niin varma. Jos pizza Norjassa maksoi 25 €, on myönnettävä, että maailmasta löytyy vielä Suomeakin kalliimpi paikka. Oikeastaan tässä vaiheessa kohta nro 2 kääntyi voitoksi. Karmeata ajatella kuinka paljon kaljasta rinteessä olisi joutunut maksamaan. En jaksa uskoa että alle 15€ olisi tuoppi irronnut.

Floppi nro 4: Cervinian rinteiden merkkaus. Tämä oli ehkä Cervinian italialaisin piirre. Rinteet oli merkattu vähän miten sattuu. Joitakin rinteitä (ja hissejä) ei ollut merkattu rinnekarttaan ollenkaan. Ja ne jotka oli merkattu, oli merkattu useimmiten eri numeroin kuin mitä rinnekartta kertoi. Tässä italialaisilla on paljon opittavaa Itävallasta.

Floppi nro 5: Limoncella. Oppaamme Jenni (nimi saattaa olla väärin, en muista) suositteli tätä juomaa Cerviniassa, ja kun vihdoin kyseisen juoman sain eteen, oli odotukset kovat. Pettymys oli suuri, kun Limoncella maistui hieman tiskiaineen ja Matsin talousspriin sekoitukselta. Joko oli Limoncella huonosti tehty tai sitten en vain ymmärrä kyseisen drinkin päälle.

Floppi nro 6: Matkustus Norjaan. Kuten monet jo tietävät, en liiemmälti pidä pitkistä matkustusajoista. Kiitokset tästä menee sekä omille hermoille että huonolle vatsalle. Matka Norjaan kesti mielestäni autolla hieman liian kauan. Lennän mieluiten nopeasti, ja maksan vaikka vähän enemmän. Tosin olihan tämä melkoinen kokemus… ai niin ja karmea tappio ripaseiskassa.:)


Floppi nro 7: Düüsbägit (tästä kirjoitusasusta olen varma) lentokoneessa. Viimevuotiset lentomatkat Cerviniaan ja takaisin olivat pientä tuskaa sillä vieressäni istui eräs ”kaiken kokenut, laskenut, nähnyt, juonut, syönyt, tehnyt, lentänyt, jne…” düüsbäg. Tämä hemmo ja hänen kaverinsa pitivät huolen siitä, että asia tuli meille harvinaisen selväksi, että heidän MP3 soittimensa ovat parempia kuin omamme ja heidän reissunsa on parempi kuin meidän. Tänä vuonna käännämme tämän kohdan voitoksi ja muutumme itse düüsbägeiksi. Nimittäin juuri näiltä hemmoilta varastimme huppari-idean ja nyt lähdemme liikkeelle omalla huppariversiolla. Toivottavasti tulevassa koneessa vieressämme istuvat eivät polta päreitään kovin pahasti. :)


Floppi nro 8: Odotus. Helvetti kun seuraavaa loistoreissua joutuu odottamaan kokonaisen vuoden. On vain tyydyttävä hehkuttamaan tulevaa reissua.

3 kommenttia:

Pussel kirjoitti...

Tuo floppi 8 voidaan varmaan kohta unohtaa... eiköhän sitä piakkoin aleta käymään kesällä vaikka Chilessä laskemassa, ettei tule liian pitkää odotusta. :D

Räpeltäjä kirjoitti...

Eihän se Limoncello nyt niin pahaa ollut. On sitä pahempiakin viinoja juotu, kuten Latvian ja Liettuan yrttiviinaedustajat.

Myöskään pitkät bussimatkat eivät haittaa kun seura on hyvää. Samalla näkee loistavasti eri maisemia ja kylmä olut maistuu perillä entistä paremmalta. Ja mikäli alla on vielä pikkubussi, missä pelata korttia, niin ei voi valittaa. Tosin itsellä se hyvä puoli ettei elimistö reagoi pitkiin istumisiin ja suoli toimii kuin tyhjiöpakkauskone.

Ja kesällä Chileen...

P.S. Näin viime yönä unta, että mut kaapattiin väkisin bussiin ja ajettiin Kirovskiin, jotta näkisin että mikä olisi seuraava potentiaalinen laskukohde... Että sellaiset unet täällä päin.

- Masa

Pussel kirjoitti...

Kohtaan 7 saattaa myös tulla muutosta, koska me hyvässä lykyssä düüsbäggäydymme lisää. Olemmehan jo koneessa bisnesluokassa, mutta mikäli Masa jatkaa "kulutusjuhlaa", niin Italian reissulla kun naureskeltiin vieressä istuvalle uusrikkaalle venäläiselle possulle, jolla oli kannettavaa DVD-soitinta, niskatyynyä ja silmälappua 2h lennolle, niin nyt muutumme itse sellaiseksi... Kannettavahan lähtee nimittäin koneeseen, jos sellaisen Masa hommaa itselleen :D